Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Euroopan on palattava juurilleen

Euroopan unionia on rakennettu yhä pidemmälle meneväksi liittovaltioksi, koska yhä vieläkin liian monet kuvittelevat sen tuovan maanosaamme ikuisen rauhan ja muunkinlaisen maanpäällisen paratiisin.

Euron ”isä” ja EKP:n ensimmäinen pääjohtaja Otmar Issing toteaa kuitenkin tänään HS-Pravdassa mm. näin: ”Kehitys lähti väärään suuntaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Euron on palattava juurilleen.”
Issing korostaa myös, että ”rahaliiton nykytila on minulle hyvin suuri pettymys. Sanoin heti alussa, että minulla ei ole mitään harhakuvia. En silti odottanut meidän törmäävän näin perustavanlaatuisiin erimielisyyksiin ja ongelmiin. En voinut kuvitella euron hajottavan maiden välisiä suhteita sen sijaan, että se lähentäisi niitä”.
Se siitä kansoja yhdistävästä idealismista. Yhä useamman siniset silmät ovat avautuneet näkemään käytännön tosiasiat.

Suomessa keskusteltiin Euroopan Unioniin liittymisestä vuonna 1994. Arvioin silloin, että homma ei voi onnistua, koska historia ei tunne toista valtiota, joka olisi niin monien eri tekijöiden osalta keskenään niin erilainen ja ristiriidoille altis. Arvioin silloin, että jossakin vaiheessa erilaisuudesta johtuen tulee enemmän tai vähemmän ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Nyt ongelmia on enemmän kuin riittävästi. Monet niistä ovat ilmeisen ylitsepääsemättömiä. Edessä on jonkinasteinen hajoaminen. Mitä pikimmin, sitä parempi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

Voisi olla parempi kun jokainen palaisi omalle tontilleen mistä on lähtenytkin ja laitetaan raja vartijat rajoille ja markka takaisin ja asutaan rauhassa puolueettomina täällä Suomessa ja keskitytään työntekoon.
Ei se niin iso vaiva ole rahaa vaihtaa tai kortilla maksaa jos kerran pari ulkomailla vuodessa lomamatkalla käy.Firmojen bisneksille sillä ei ole mitään merkitystä nykyaikana tietokone aikana mikä maa ja valuutta on kyseessä pankin koneet kääntää kurssit silmän räpäyksessä (käydäänhän me Ruotsinkin kans edelleen kauppaa vaikka siellä on Kruunu)
Tämä velkaanuttamis ja Venäjän ahistamis politiikka nurkkaan aiheuttaa vielä maailman sodan ,Myös Eu alueen maiden rajojen poisto ja pakkolla kulttuurien ,rotujen ,uskontojen ym. sekoitus räjähtää vielä jonain päivänä silmille.
Ranskasta saimme jo esimakua.Eu:n pyrkimys laajeta Ukrainaan hinnalla millä hyvänsä voi vielä kostautua.Sitä perustellaan sillä että rajojen siirto on ihan ok. jos aseita ei käytetä.Kaikki muut keinot ovatkin sallittuja kuten sotapropakanda ,ihmisten villitseminen ja provosointi netin välityksellä ym.

Eu:n menemistä perusteltiin aikoinaan sillä että on helpompi liikkua ja matkustaa,mitä on tapahtunut ??? Matkustaminen on muuttunut paljon vaikeammaksi nyt passia kysytään moneen eri kertaan ja edes vesi pulloa ei saa enään koneeseen viedä (vedet varastetaan ja myydään uutta 7,- litrahintaan)
Autoverotuksen piti poistua ja muutamaan kertaan veroa lasketiinkin ,mutta todellisuudessa verotus on noussut veroa on korotettu moneen kertaan ja käyttömaksuja keksitty ja Alv veroa nostettu.
Ruuan hinnan piti laskea,silti täällä on euroopan kallein ruoka.
Alkoholi politiikka piti muuttua eurooppalaiseksi.
KAIKKI OLI VALETTA JA TÄYTTÄ PASKAA !
Ainoa mikä Eu:ssa oli” hyvää” oli politikkojen miljoona palkkaiset Bryselin virat jonka eteen tämä maa ja tämän maan työpaikat myydään ja maa velkaannutetaan korviaan myöten.
SUOMEN KANSAN PITÄS TAJUTA JO ETTÄ NUO BRYSSELIN MILJOONA VIRAT HYÖDYTTÄÄ VAIN POLITIKKOJA,NIIHIN NORMI KANSALAISELLA EI OLE MAHDOLLISUUKSIA PÄÄSTÄ. NYT PITÄS TAJUTA ÄÄNESTÄÄ SEN MUKAAN VAALISSA !
KEPU ON SAMAMLAINEN BRYSSELIN PERSEEN NUOLIJA KUIN MUUTKIN !

Mutta jos Eu:ssa ja Eurossa jatketaan niin Persujen on vaadittava meille samat oikeudet kuin muillakin.Politikkojen on aika lunastaa lupaukset .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000