Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

EU määrää sakon uhalla, että hauki on esox lucius

EU-byrokratian ihmeellisyydet ovat jatkuva ärsytyksen ja vitsailun aihe. Viimeisimmästä kerrotaan Ylen uutisessa.

Siitä selviää, että viime vuoden lopussa voimaan tullut asetus vaatii, että kalatuotteista on mainittava myyntipisteissä pyyntitapa ja kalan tieteellinen nimi. Tämä tarkoittaa kansankielellä eläimen latinankielistä nimeä.

Esimerkiksi pelkästään termi hauki ei enää riitä kuvaamaan eväkästä, vaan esillä pitää olla myös tieteellinen nimi esox lucius.

– Kyse on kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteistä markkinajärjestelyä koskevasta asetuksesta, perustelee Kuopion kaupungin ympäristöterveystarkastaja Mikko Raatikainen Ylelle.

Uutta asetusta valvotaan jo kaupoissa. Ympäristöterveystarkastaja ei ole vielä joutunut ottamaan käyttöön järeitä keinoja kaitsiessaan kalakauppiaita uuden asetuksen raameihin. Laiminlyönnistä voi kuitenkin seurata uhkasakko.

Tieteellisen nimen vaatimus koskee sekä pakattua että pakkaamatonta kalaa. Jo aiemmin tuli mainita esimerkiksi kalan pyyntipaikka ja -aika. Nyt tuotteesta pitää kertoa tieteellisen nimen ohella myös pyyntitapa.

Julkinen kysymys teille Euroopan unioni -nimisen liittovaltion kannattajat: Onko tämä mielestänne tarpeellista? Onko oikein, että ”EU-maiden yhteistyötä syvennetään”, eli askel askeleelta EU puuttuu aina vain pienempiin asioihin ja tavalla, missä ei ole pienintäkään järjen hiventä?

”Missä EU, siellä ongelma. Vähemmän EU:ta, parempaa EU:ta.” Näihin kahteen toteamukseen perussuomalaiset ovat tiivistäneet oman kantansa. Jälleen kerran voimme osoittaa, että olemme tässäkin asiassa oikeassa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000