Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Ennen määräsi Moskova, nyt Bryssel

Puolassa järjestettiin täysin demokraattisten pelisääntöjen mukaiset vaalit. Näin valittu parlamentti sääti lain ylimpien tuomareiden nimitysvallan siirtämisestä maan poliittiselle johdolle.

Monien suullisten uhkailujen jälkeen Euroopan Unioni on nyt käynnistänyt rankaisutoimet Puolaa vastaan, koska maassa ei toimittu Brysselin määräämällä tavalla. Myös Suomessa punaviherlib-eliitti nosti metakan samanmielisen median tuella.

Puolassa ei toimittu mitenkään poikkeuksellisesti, sillä maan poliittinen johto nimittää ylimmät tuomarit monissa maissa, esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. En ole havainnut, että sama joukko joka paheksuu Puola toimia, olisi paheksunut, osoittanut mieltään ja vaatinut Suomelle ja Ruotsille rankaisutoimia.

Ymmärrän hyvin Puolan poliittisen johdon päättäväisyyden. Heillä on kantapään kautta saatua kokemusta. Aiemmin Moskovasta tulivat ohjeet ja määräykset kuinka asioita piti hoitaa. Nyt tuon roolin on ottanut Euroopan Unioni, ja sitä ei hyväksytä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

EU on mennyt todella ikävään suuntaan. Ilmeisesti Brysselissä luullaan jo oltavan liittovaltiossa josta nurmikon leikkuukin päätetään. Alkaa meno muistuttamaan edesmennyttä Neuvostoliittoa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin. EU puuttuu aivan liian pikkutarkasti jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin ja koko unionin välisiin asioihin. Jotenkin sydän syrjällään aavistelen mihin ollaan menossa … vanhan Rooman valtakunnan sijoille synnytetään samankaltaista imperiumia ja miten silloin kävikään, historia toistaa itseään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

aivan eri asia kuin Suomessa
#2

Otetaanpa ihan alusta alkaen : kyse on perustuslakituomioistuimesta, joka on todennut uuden hallituksen toimet lainvastaisiksi. Kun uusi hallitus ei pidä korkeimman perustuslain toteutumista valvovan lakielimen toiminnasta päätti se vaihtaa sen kokoonpanon ja sääti sille uusia ehtoja, koska sen päätökset olisivat lainvoimaisia.
Kuulostaako se demokratialta, että valtaeliitti vaihtaa oman toimintansa laillisuuden vahtijat omiin miehiinsä ( tuskin naisiin Puolassa ) ?
Mietitäänpäs kuinka Sote ja muut Suomen perustuslain vastaiset esitykset olisikaan saatu voimaan, jos Suomessakin olisi vaihdettu perustuslain valvojat ”sopivampiin”. Sekö olisi demokratian mukaista ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tosiasiat tekevät tarinasta vähemmän kiinnostavan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomityttö
#3

Meillä Suomessa valitaan samalla tavalla ministeri (ministerit).
Haloo johtuu siitä kun Puola on nostettu tikun nenään maahanmuutto asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

???
#7

Mitä ihmettä tarkoitat ? Ainahan kaikkialla ministerit valitaan vaalien voittajan toimesta. Ei tässä siitä ole kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomityttö
#8

Tästä juuri kysymys onkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
Tyytyväinen
#4

Brysselissä on unohdettu se tosiasia että puolalaisia on yritetty alistaa 1800 luvun alusta lähtien venäläisten ja saksalaisten ja sitten taas venäläisten toimesta ja kertatoisensa jälkeen puolalaiset ovat pistäneet vastaan. 1950 luvulla piti tuoda panssaridivisioonat lakonmurtajiksi. Luulevatko Juncker, Käteinen ja Tusk että puolalaiset kumartelevat ja nuoleskelevat heitä. Jotenkin paikallisia perinteitä kunnioittan ensiksi rukoillaan ihmeitä tekevää mustaa madonnaa ja sen jälkeen tervataan tarvikkaessa komissaarien perseet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000