Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Avoin kysymys Nasima Razmyarille

Ruotsissa on runsaasti maahanmuuttajia, jotka hakeutuvat asumaan sinne missä heitä jo ennestään on. Tämä johtuu lähinnä siitä, että maahanmuuttajat kokevat tällaisen ympäristön kotoisemmaksi ja jopa turvallisemmaksi.

Lopulta tilanne kuitenkin johtaa yhteiskunnan ja maahanmuuttajien kannalta ikävään tilanteeseen. Ongelmat alkavat kasaantua ja paisua. Lopulta paine kasvaa niin isoksi, että se purkautuu vähemmän toivotulla tavalla. Siitä ovat esimerkkeinä lähiölevottomuudet myös Ruotsissa.

Rosengård Malmössä on iso lähiö, jossa asuu etupäässä maahanmuuttajia. Siellä tilanne meni jo aikaisemmin niin pahaksi, että palokunta suostuu menemään alueelle vain poliisisaattueen turvaamana.

Nyt Rodengårdin yläaste on suljettu. Syynä on väkivalta ja uhkailu. Koulun johtajan Hans Nilssonin mielestä opettajat eivät enää pystyneet hallitsemaan tilannetta.

Suomessa ollaan ”kehityksessä jäljessä”. Maahanmuutto ja maahanmuuttajien keskittyminen tietyille asuinalueille on vielä vähäisempää kuin Ruotsissa. Kehitys on kuitenkin aivan selvästi samansuuntainen kuin Ruotsissa. Suomessakin on yksi koulu suljettu enemmän tai vähemmän samoista syistä.

Kysymys Nasima Razmyarille: Miten estetään vastaavan tilanteen syntyminen Suomessa?

Pitäisikö maahanmuuttajat asettaa muita parempaan asemaan työpaikkoja jaettaessa? Pitäisikö maahanmuuttajien sosiaalietuja parantaa antamalla lisää taloudellista tukea ja isommat asunnot? Voisiko olla mahdollista, että asuntoja tarjottaisiin hajautetusti? Tarvittaisiinko lisää viranomaisia edistämään monikulttuurisuutta? Miten tilanne Rosengårdissa voitaisiin normalisoida?

Tästä voit lukea perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman http://www.perussuomalaiset.fi/news/maahanmuutto-ohjelma-julkaistu/

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
äiti
#1

Nasima ei vaivaudu vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin.Hän ei kommentoi blogissaan.Eikä hän vaivaudu vastaamaan yhteydenottoihin.Ammatti loukkaantuja vaaliteltoilla jos joku sanoo poikkipuolisen sanan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#5

äiti – itse pidän – vastaamattomuutta – niin Nasiman kuin muidenkin osalta vähintäin eräänlaisena pakoiluna ”ellei ole tavoitettavissa” ja osoittaa hyvinkin kyseenalaista vastuuttomuutta politiikan tekijältä … olkoot puolue/näkökanta sitten mitä tahansa.
Yleensä omiin blogeihin ja erityisesti vastuullisiin kysymyksiin pitäisi ehdottomasti vasta henk.koht.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Reijo, voin vastata Nasiman puolesta.. Hänhän on julkaissut tämän ”oivan vaalimanifestin”, jolla menemme vielä syvemmälle suohon kuin Ruotsi jo on.
http://nasima.fi/maahanmuuttomyonteinenvaalimanifesti/
Käsittämätöntä höttöä ilman realismin häivää ja syvällä veromaksajan taskussa on Nasiman käsi. Toivottavasti suomalaiset ja Helsinkiläiset osaavat laskea kuinka kalliiksi tulee äänestää Nasimaa tai muita hänen ajatusmaailmallaan varustettuja ehdokkaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Olen nähnyt mutaman Tv haastattelun ja väitän että Nasiman asenne Suomalaisia kohtaan on raistinen ! Se on Myös sitä kunnollisia maahanmuuttajia jotka haluaa rauhassa täällä elää ja työskennellä.
Jos Suomalaiset hyökkäisi noin maahanmuuttajia vastaan niin syyte rasismista tulisi ! Miksi tuollaista propakandaa saa levittää Suomalaisista ?
Miksi Suomen pitäisi ottaa tänne enemmän elätettäväksi velkarahalla Pakolaisia riskiryhmistä (siis henkilöitä jotka tai joiden vanhemmat tai puolisot ei osaa käyttäytyä maassa maan tavalla omassa kotimaassa vaan joutuvat lähtemään pakoon sieltä)
Millä ihmeen logiigalla voidaan ajatella että nämä osaisivat käyttäytyä ihmisiksi täällä vieraassa kultuurissa.
Meillä on tältä vuodelta (vaikka vuosi on vasta aluillaan) erittäin paljon esimerkkejä mihin tämä politiikka johtaa !
On Kirves surmia baarissa,joukko surmia pitseriassa , on 17 v. Suomalaisen tytön poltto murhaa ,on joukko raiskauksia laivalla ,oikeudessa on käsitelty palkka murhaa tänä vuonna, on paljastunut kymmeniä Isis riveihin terroristeioksi lähteneitä jne…
Tämä on totuus ja tämän saa sanoa ääneen.
TÄLLE HOMMALLE PITÄÄ VAATIA NOLLA TOLERANSSIA JA STOPPIA !
Se ei todellakaan ole rasismia eikä ulkomaalaisvastaisuutta jos vaadimme että tänne ei haalata enään yhtän riskiryhmään kuuluvaa joka ei osaa kotimaassakaan käyttäytyä ihmisiksi. ,Tanskassa Pariisissa ,Belkiassa tänä vuonna on ollut jo täydet kahinat päällä. Suomen pitää estää tämä hulluus.
Tilastollista Näyttö tästä on selkeä !
Kaikkea ei kannata myydä politikkojen Brysselin virkojen eteen.
Suomalaisten ja muiden täällä asuvien vapaus asua rauhassa maassa maan tavalla tässä maassa ei saa olla myytävänä.
Tällä hommalla ei aseteta varaan vain Suomalaisia vaan täällä asuvat ulkomaalaisetkin joutuvat kärsimään tästä politiikasta kun tänne sotakarkureita ja muita rikollisia haalataan maleksimaan ja rikoksia tekemään.On väärin että nekin maahanmuutajat joutu kärsimään tästä politiikasta jotka haluaa elää rauhassa täällä ja tehdä töitä tämän maan eteen.
Monet maahanmuutajat ei hyväksy tätä holtitonta maahanmuutto politiikkaa.
(luulen että suurin osa niistä ei hyväksy jotka itse itsensä elättää työnteolla)

TÄHÄN PITÄÄ NYT TULLA MUUTOS ! NYT OLLAAN MENTY JO LIIAN PITKÄLLE !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terve järki
Tyytyväinen
#4

Ei Nasiman eikä näiden muidenkaa koristeiden kanssa kannata käydä minkäänlaista keskustelua,koska vastapuoli ei vaan kykene siihen asiallisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000