Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Tiitisen lista lukittuna ja vaalit käydään jälleen rauhassa

Tiitisen lista pysyy yhä kiinni. Paine listan julkaisemisesta on ollut jatkuvasti esillä, mutta erityisesti aina vaalien alla. Ja niinpä nytkin Suojelupoliisi on ilmoittanut, että listaa ei julkaista. Nyt höyryä on päätetty edes vähän päästää ulos ja osia listasta on tarjolla tutkijoiden käyttöön. Kuitenkin turvallisesti vasta kevätkesällä, vaalien jälkeen. Käyttöehtona on kuitenkin ettei nimiä saa edelleenkään julkistaa. Listalla on 18 nimeä, joiden epäillään tehneen yhteistyötä Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin kanssa. Vaikuttaa siltä että eräiden huippupoliitikkojen housunpuntit tutisevat. Onhan vanhaa kaartia tulossa kevään Ke- vaaleihin mukaan innolla, vaikka nimillä ja motiiveilla on turha spekuloida. Ainakin Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (Sd) on ollut huolissaan ja vaati 13.4.2013, että suojelupoliisi on saatava parlamentaariseen valvontaan. Nykyisin Supo päättää itsenäisesti, esimerkiksi mitä seurataan ja millä perusteilla. Entä jos supo päättääkin eräänä päivänä että kansallisen- hädän tai turvallisuuspoliittisen ja äkillisen tilanteen vuoksi Suomen edun nimissä, listaa käytetään informoimaan tiettyjä tahoja ? Poliittinen tasapaino voisi pahimmaassa tapauksessa järkkyä nopeasti, ja pitkäksi aikaa. Ainakin vaatimukset supon tiukemmasta valvonnasta on täten paremmin ymmärrettävissä.  Onko niin että on hiljaisesti sovittu kaikkien puolueiden ja maan turvallisuudesta vastaavan johdon kanssa että tämä tasapainotila tarvitaan ja Tiitisen lista pysyy salassa siihen saakka kunnes tätä tasapainotilaa ei enää tarvita?
Tämä jatkuva liki 80 vuotta sitten alkanut salailu herättää jatkuessaan aiheellisia kysymyksiä kansalaisissa. Kysymykset liittyvät ennen kaikkea poliitikkojen luottamukseen. Mitä muita asioita on vastaavalla tavalla pimennossa ja mitä lisää on suunnitteilla?

Ne poliitikot jotka ovat olleet mukana Suomen kansan vastaisessa toiminnassa on tutkittava, tuomittava ja poistettava Suomen poliittiselta näyttämöltä.


REIJO PAUNONEN,  Kansanedustajaehdokas,   Kaakkois- Suomen vaalipiiri

www.reijopaunonen.fi

PS

Nyt kun tulee näitä vaalikoneita eduskuntavaaliehdokkaille niin YLE:ltä kuin muiltakin medioilta, niin ehdotan vaalikoneen yhdeksi kysymykseksi tässä ja nyt seuraavaa:

Rasti kohtaan:

Halautko että ns Tiitisen lista julkaistaan?

A) Välittömästi ennen eduskuntavaaleja

B) Välittömästi eduskuntavaalien jälkeen ja ennen hallituksen muodostamista

c) Tiitisen listaa ei tule julkaista ollenkaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Sanktio
Utelias
#1

”Ne poliitikot jotka ovat olleet mukana Suomen kansan vastaisessa toiminnassa on tutkittava, tuomittava ja poistettava Suomen poliittiselta näyttämöltä.”

Mikäli lähtökohtana on itsenäinen ja toimintavapautensa säilyttävä Suomi, niin kaikkiin ilmansuuntiin toimineet ovat ”pettureita”. Suomessa on lännen ja etelän suunnalla toimivien ja toimineiden joukko johtotasoa myöten niin suuri, että mikään lista ei riitä. Toisaalta jos lähtökohta on joku muu kuin itsenäinen ja toimintavapaa Suomi, jotain sanktioita siihen pitäis kehittää. Suomen historia on niin suttuinen ja karmea, että siinä ei kannata rypeä ja se on aika hyvin pengottu. Toisaalta meillä on vahvuuksia, joita ei ole muilla. Näistä älköön luovuttako.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#3

Kyllä se pieni rypeäminen on mielestäni paikallaan. Ainakin tässä Tiitisen listan osalla. Ainahan esim kauppapolitiikkaan liittyy ihan oikeaakin salassapidon alaista tietoa. Ja myös politiikankin osalla. Mutta kuten sanoin, luottamuksen osalla joka koskee kansan turvallisuutta ollaan jo ihan eri luokan asioiden äärellä. Ei ole millään argumenteilla hyväksyttävää että tämän tason poliitikot voivat jatkaa vaalikaudesta toiseen…Ei nykyaikaan. Jo pelkästään epäilyksen alaiseksi joutuminen näin vakavassa asiassa olisi todellisessa länsidemokratiassa saanut aikaan välittömät henkilövaihdokset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#2

Voisiko Persut ottaa viralliseksi vaalilupaukseksi se että tästä maasta poistetaan Ammatti ja yrittäjä yhdistys jäsenmaksun vero vähennys oikeus ?

Tällä saadaan miljardi luokan säästöt vuodessa ,ei ole järkeä että velaksi elävä valtio tukee tuollasta kannatamotonta ja tuottamatonta toimintaa tuollaisella raha summalla !

Tämä olisi ehdottomasti koko maan etu ! Tämä osuisi samalla hyväveli herrakerhoihin joissa persut ei le mukana ja pakottaisi purkamaan osaltaan niitä !
Tämä pakottaisi nämä yhdistykset säästöihin jotta netto jäsen maksut pysyy entisellä tasolla (tämähän tarkottaisi käytänössä sitä että jäsen maksut pitäisi laskea -50 % :lla koska veltio ei enään rahoittaisi verovähennys osuutta.

Tämäin on järki asia jota kukaan muu puolue ei uskalla ottaa edes esille,vaikka kannatusta sille olisi joka puolella.Tälaista Neuvostoaikaista systeemiä ei tietääkseni ole missään länsi maassa enään käytössä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000