Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Kyllä NATO, ei NATO ?

Mikkelin Paasikiviseuran ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelupaneelissa esittämäni varovainen NATO plus kanta jäsenyydelle, oli puoleltani tarkkaan harkittu. Ukrainan kriisin alkuaikoina presidentti Niinistö kuvaili Venäjän suhtautumista turvallisuus ja sotilastoimintaan käytännönläheiseksi.

Suomen suhtautuminen puolustukseensa tulisi olla myös käytännönläheistä. Emme voi perustaa omaa puolustus- ja turvallisuuspolitiikkamme kantaa  ideologiohin, enempää kuin tunteisiinkaan. Kysymys on jo tätä kautta mitä suurimmassa määrin ja ensisijaisesti asiantuntijakysymys. Silti neuvoa-antava kansanäänestys on hyvä pitää.

Ainaisen kyllä NATO, ei NATO jankkaamisen sijaan on kysyttävä – ”Kuinka Suomen riittävä turvallisuus taataan uskottavasti? Ikävä kyllä jos tähän vastataan rehellisesti, jäljelle jäänee vain yksi vastaus. Esimerkiksi Suomeen tuleva ohjuspuolustusjärjestelmä koulutuksineen vie jo vuoden ja oleellisena osana siinä ovat satelliitti- ja ilma-alusohjaus-järjestelmät. Käytännössä nämä yhteydet eivät aukea ilman NATO-jäsenyyttä. Miksi tästä vaietaan? Mahdollinen NATO jäsenyys, jos sellainen tulee, ei suinkaan ole hekumoinnin, eikä ilon päivä suomalaisille. Se on enemmänkin surun päivä. On paljon mahdollista, että Suomen turvallisuustilanteessa on silloin jo ehtinyt tapahtua heikkeneminen siinä määrin, että liittyminen NATOoo:n on ollut enää viimeinen oljenkorsi.

Muuttuneessa maailman tilanteessa on nykyhallitus osoittanut kyvyttömyytensä tehdä nopeita ratkaisuja, niin talouden kuin turvallisuudenkin osalla. Jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimuskin on vielä purkamatta, vaikka puolueet ovat olevinaan yhtä mieltä Suomen turvallisuuden parantamisesta. Myös puolustusmäärärahoista väännetään kättä varmasti tulevaisuudessakin. Näin ollen tässä muuttuneessa maailmantilanteessa puolustuksemme kolmijalka, eli yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustus ja sotilaallisen avunsaannin mahdollisuus murenevat koko ajan. Vaikka meillä on vannottu EU:n nimiin sotilasavun saamisen osalla, ei Saksan liittokansleri Merkelkään ole näyttänyt Suomelle suoranaisesti vihreää valoa. Apu olisi mitä ilmeisemmin todellista hyötyä vailla olevaa taloudellista ja poliittista myötätuntoa. Näitä ja monia muita puolustuksen ja turvallisuuden perusfaktoja vastaan esitetään yhä edelleen lapsellisia ja yleviä maailmaa halaavia teesejä. Nämä voivat olla apuna luottamuksen ja turvallisuuden rakentamisessa lähialueellamme mutta ne eivät yksin, eivätkä koskaan korvaa maanpuolustusta. Siteeraan Arto Luukkasta”Vuonna 1940, huhtikuun 14-17 päivä pidettiin Moskovassa NKP:n keskuskomitean sotilasistunto. Kokousta johtanut Stalin ei pitänyt Suomen armeijaa edes oikeana, vaikka se kykenikin kaikenlaisiin ihmeellisyyksiin. Hänen mukaansa Suomi oli rikas maa mutta se ei halunnut käyttää pääomiaan armeijansa kehittämiseen. Siksi Suomi oli heikko ja heikkoja Stalin ei kunnioittanut.” Tämä doktriini ei ole muuttunut, kuten lähihistoria osoittaa. Suomessa on anti-isänmaallisia voimia jotka käyttävät maanpuolustuksen murentamiseen taloudellisia argumentteja.

Niin köyhä ei Suomi sentään ole, etteikö sen tärkeimmän olemassaolon edellytykseen ole varaa.

Suomen on otettava puolustuksensa tiukkaan otteeseen, jotta meidän ei tarvitsisi ajautua NATO tielle.

Reijo Paunonen

kansanedustajaehdokas (ps)…115   

www.reijopaunonen.fi

https://www.youtube.com/watch?v=8AIMHnHl4zc

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

NATOn ohjusppuolustusjärjestelmä kun otettaisiin, niin olisimme sitten jatkuvasti venäläisten ydinohjusten kriisitilanteen ensi-iskun kohteena. NATOlla ei ole mitään mahdollisuutta puolustaa maatemma, jolla on yli 1000 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa, jonka sotilasstrategisesti tärkeimpien kohteiden veiressä olemme.
Maailmantilanteen kriisiytyessä edelleen, Venäjän kokiessa olevansa uhattuna, Venäjä voisi oman turvallisuutensa takaamiseksi vallata NATOn liian lähellä olevat tukikohta-alueet eli Baltian maat ja Suomen. Itsenäisen, liittoutumattoman Suomen valtaaminen olisi poliittisesti heikosti perusteltavissa ja veisi pohjan Venäjän kansainväliseltä politiikalta. Ymmärtämystä sen sijaan löytyisi monien maiden kanssa riidoissa/sodassa olevan NATOn ohjusten eliminointi muutaman sadan kilometrin päästä Moskovaa ja/tai Pietaria.
Jos me emme uhkaa Venäjää, ei esiinny tarvetta vallata Suomea ennaltaehkäisevästi. Tuollainen ennaltaehkäisevä hyökkäys Suomeen ja Baltiaan nostaisi ydinsodan riskiä.
Suomen NATO-jäsenyys epävakauttaisi koko maailman tialnnetta ja nostaisi maailmanlaajuisen ydinsodan riskiä merkittävästi.
Ja jos maamme vallattaisiin, NATO pommittaisi maamme maan tasalle eliminoidessaan venäläisjoukkoja maastamme, jos pystyisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Slerba
#2

Tietävätkö ihmiset että Nato on muutakin kuin USA, siihen kuuluu:
Alankomaat
Belgia
Bulgaria
Espanja
Islanti
Italia
Kanada
Kreikka
Latvia
Liettua
Luxemburg
Norja
Portugali
Puola
Ranska
Romania
Saksa
Slovakia
Slovenia
Tanska
Tšekki
Turkki
Unkari
Viro
Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdysvallat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ja Viro.

Viron presidentti tuntuu puhuvan aivan päättömiä, voiko tuo olla edes totta?
Jos joku tekisi nettihyökkäyksen Viroa vastaan, tulisi NATOn käynnistää kolmas maailmansota ydinasein Venäjää vastaan.

Tällaiseen täysin aivottomien sotahullujen joukkoonko meidän pitäisi littyä?

Näidenkö täysin vastuuttomien ja ajattelemattomien turvallisuutta meidän pitäisi taata?

Lukeekaa alhaalta:

”Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kannattaa Naton sotatoimia Venäjää vastaan siinä tapauksessa, että jokin Baltian maa joutuisi Venäjän kyberhyökkäyksen kohteeksi.
The Times -lehden haastattelema presidentti Ilves katsoo, että Naton pitäisi olla valmis torjumaan pelkkien tavanomaisten ja ydinhyökkäysten lisäksi myös sotilasliiton jäsenmaiden kyberjärjestelmiä vastaan suunnatut hyökkäykset.
Presidentin mukaan esimerkiksi jonkin Nato-maan sähkölaitosten tekeminen toimintakyvyttömiksi olisi verrattavissa ohjushyökkäykseen.
– Jos joku toimisi tuolla tavalla, niin miksi Naton 5. artiklaa ei pitäisi käynnistää, kysyi Ilves The Timesin haastattelussa.”
yle.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

NATO tekisi meistä vain ”punaisen vaatteen” Venäjälle. Turpiin tulis, eikä kukaan auttais. Näin se vaan on.

””Länsieurooppa on riisuttu aseista”

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, ulkoministeriön johtava tutkija Stefan Forss tutki Venäjän armeijan sotilaallista kykyä yhdessä kolmen evp-upseerin, prikaatikenraali Lauri Kiianlinnan, kommodori Pertti Inkisen ja eversti Heikki Hultin kanssa.

Nelikon maalaama kuva Länsi-Euroopan, Naton ja Suomen sotilaallisesta potenssista Venäjän rinnalla on tyly.
Jos Suomeen tulee luvatta sotilasvoimaa, meillä ei ole valmiudessa yhtään yksikköä, joka voisi vastata tuleen.

Venäjän tavoite on luoda Euroopan-rajalleen täysmittaiseen sotaan kykenevä joukko, jonka on jatkuvasti iskuvalmiudessa maan rajojen ulkopuolelle. Julkisesti asetettu tavoite on iskeä kohteeseen tunnissa.

Forssin ja upseereiden kanta on, ettei Euroopassa ole Britanniaa lukuun ottamatta sotilaallista mahtia, joka olisi valmis torjumaan Venäjän täsmäiskun – saati sitten vastaamaan siihen.

Länsi-Eurooppa on käytännössä riisuttu aseista.

– Yhdysvallat ei palaa Euroopan mantereelle. On hyvin kyseenalaista, auttaisiko Amerikka Nato-maita enää, Forss arvioi lähteisiinsä perustuen.”
lähde: Uusi Suomi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

norja ollut NATO:n jäsen jo iät ajat.Norjan Nato-jäsenyydestä ei ole ollut mitään huonoa venäjänsuhteille-päinvastoin;pohjoisessa viisumivapaat vyöhykkeet puolinjatoisin,hyvässä yhteistyössä jakoivat mannerjalustan öljylöydökset jne,kertakaikkiaan ei mitään negatiivista tai ”punaista vaatetta” nähtävissä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

”Mikkelin Paasikiviseuran ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelupaneelissa esittämäni varovainen NATO plus kanta jäsenyydelle”

Paasikiven kanta kyllä on päinvastainen.

Ei sinun, Reijo, erittäin järkevän miehen, joka on 99% ajasta oikeassa, tule antaa yhtään periksi eliitin painostukselle, eikä hyväksynnän saamiselle. Kestä hieman epämukavuutta ja vastusta suostuttelua, ja pysy aidolla Paasikiven linjalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tiedän kyllä Paasikiven kannan. Kiitos vaan kehuista mutta en ole antanut eliitin enkä minkään muunkaan painostaa. Monelta kantilta on puolustus- ja turvallisuusasiaa phdittava. Siksi korostan tuota asiantuntijuutta mutta senkin osuus hälvenee kun ajatellaan kuinka arvaamattomassa maailmantilanteessa elämme. Edellisessä puheenvuorossa puhuttiin vain tunnin operaatiosta, jonka kuluessa maastamme olisi osia jo vihollisen hallussa. Näin ollen vahva itsenäisen maanpuolustuksen- ja sen toimeenpanon nopeuden merkitys korostuu entisestään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000