Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Sosiaalipornoa saarnastuolista?

Arkkipiispa Mäkinen nostaa sosiaalipornahtavan viestintätavan keskeiseen asemaan puhuessaan perheiden yhdistämisen puolesta. Tänään saarnaamassaan radiojumalanpalveluksessaan hän sanoi, että ”olennaista ei ole se, mitä normien ja sääntöjen mukaan kuuluu tehdä, vaan olennaista on toisen asemaan asettuminen”. Näin saarnatessaan Mäkinen asettaa itsensä ilman oikeutusta Suomen maahanmuuton lainsäädännön ja poliittisen johdon yläpuolelle. Hän ei kuitenkaan puutu sanallakaan maahanmuuton haittavaikutuksiin kansan suojelemiseksi, eikä valheelliseen vallitsevaan maahanmuuton käytäntöön. Mäkisen sosiaalipornahtavaan viestintätapaan kuuluu myös hänen esille ottamansa Suomen kipeät sodat ja niiden rinnastaminen vallitsevaan hallitsemattomaan maahanmuuttoon: – ”Suomessa on kuluneen vuoden aikana paljon toimittu, kun tänne on tullut ihmisiä sieltä, missä äidit nyt joutuvat itkemään poikiaan niin kuin täällä [Tampereella] sisällissodan takia. On lähdetty vapaaehtoisesti apuun, myötätunnosta, ei velvoitteesta” Missään hän ei kuitenkaan täsmennä sitä, että totuudenmukainen kristillisyys pitää sisällään myös totuudenmukaisen tavan arvioida sodan keskeltä saapuvien asemaa. Todellisuudessa Mäkisen realiteetit ovat kaukana länsimaisesta kristillisyydestä. Viime perjantaina kokoontuivat Pohjoismaiden maahanmuutoista päättävät ministerit Lundissa Etelä- Ruotsissa. Maahanmuuttoministeri Inger Støjberg kertoi tilaisuudessa, että 2/3 alaikäisiksi itseään väittävät laittomat maahanmuuttajat ovatkin tosiasiasssa aikuisia. Suomi on paperittomien ja maahan jäävien kielteisten turvapaikan hakijoiden suhteen jo muutenkin ihmeissään. Jos kielteisen päätöksen saanut henkilö ei halua vapaaehtoisesti poistua maasta, hän voi jäädä silti Suomen sosiaaliturvan piiriin. Valitus kierre kestää vähintään vuoden. Tällainen henkilö voi sen jälkeen poistua maahan, jonka läpi hän on Suomeen saapunut. Esimerkiksi Ruotsissa tällaiset henkilöt taas yksilöidään. Kun tietojärjestelmien avulla havaitaan, että henkilö on rekisteröitynyt Suomessa, hänet palautetaan takaisin Suomeen ja rumba alkaa täällä taas alusta. Systeemissä on siis reilusti parantamsien varaa ilman Mäkisen saarnojakin. Silti luulisi, että arkkipiispan arvomaailmaan kuuluisi Suomen lakien ja hyväksytyn päätöksentekojärjestelmän kunnioittaminen. Esimerkiksi suoraan pakolaisleireiltä otettavien lasten ja perheiden auttaminen yhteisesti sovittujen kiintiöiden mukaisesti. Mäkisen harrastama humanismi on itse asiassa myrkkyruiske todelliselle kristillisyydelle ja siitä puuttuu esivallan kunnioitus.

REIJO PAUNONEN

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Arjuredi
#1

Keskutelu kirkoa ympäröivän maailman kansa on paikallaan ja hyväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
#2

Kun Mäkinen ja Askola jatkavat tätä rataa, heille jää vain islamilainen seurakunta. On siirryttävä halvempiin viineihin, kun lystin maksajat kaikkoavat. Vastenmielinen Halosen ajan jäänne nämä piispat. Taisivat saada takkiinsa piispainkokouksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ovatko kirkon suvakit asettuneet valehtelevan, rosvoilevan ja raiskaavan maturikollisen ja muslimiterroristin kenkiin?
Tuntuuko olo niin mukavalta ja kotoisalta että niitä pitää saada kiroukseksi jokaiselle seurakuntalaiselle?
Onko unohtunut mikä on paimenen tehtävä lauman vartijana ja onko kristinusko vaihtunut susien ja kultaisen vasikan palvontaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000