Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Eriarvoisuus kasvaa ja nokitus on kielletty

Ministerit työmaille opettelemaan

Hallituksen kaikkia toimialoja koskeva eriarvoistava politiikka jatkuu ja näkyy erityisesti täällä Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Tähän orpopojan asemaan on hiljalleen noussut ammattialoja, jotka eivät perinteisesti ole niin ”äijävaltaisia”. Palvelualan- ja elintarviketuotannon työpaikkoja tulee häviämään runsaasti. Kaikki työpaikat ovat tietenkin säilyttämisen arvoisia, mutta on havaittavissa että huomattavat, miltei suojelulliset piirteet ovat saaneet ensisijaisesti suurkaupungit ja niiden suuret, työvoimavaltaiset yritykset. Tästä esimerkkeinä Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun alueet. Nämä syrjäyttävät poliittisessa päätöksenteossa ja etujärjestöajattelussa alueellisen tasapuolisuuden. Vain vihjaus YT neuvotteluista ja lööppipaikka iltapäivälehtien etusivuilla ja naama TV:ssä on ministereille taattu.
Demarit ja sen puheenjohtaja Rinne ovat keskittyneet tämän poliittisen kerman kuorintaan. Missä massat, siellä mammona ja äänet. Muista viis.
Suurteollisuuden ja pääomien kannalta tämä ”työmieslinja”sopii mainiosti myös kokoomukselle. Ovathan molempien puolueiden tavoitteet poliittisesti juuri samalla suunnalla. Suuri on kaunista. Pienistä muodostetaan toinen massa, jolta puolestaan viedään. Esimerkkeinä lapsiperheet ja eläkeläiset.
Keinoina kiinteistö-, ajoneuvo-, ja säköverot, sekä leikkaukset lapsilisissä ja asuntolainakorkojen vähennysoikeudessa, ym ym.
Näiden ryhmien pääluottamusmiehiä ei TV:ssä ole kuitenkaan paljon näkynyt. Temppuilusta ja sumutuksesta huolimatta hallituksen rivit rakoilevat jälleen. Hanttikortit käsissä yritetään bluffia viedä yhä läpi. Samat tahot jotka ovat olleet hallituksessa, lupaavat nyt kymmemen hyvää. Tähän pelinhenkeen kuuluu aika-ajoittainen havahtuminen. Yhtäkkiä ministerien silmät avautuvat milloin missäkin asiassa kuin kissanpojilla, kuten ministeri Risikko taannoin asian ilmaisi.
Tämä silmäpeli jää kuitenkin pelkäksi ummisteluksi jälleen kerran.

Pakon sanelemana opposition jo kauan sitten esittämät muutosesitykset alkavat saada kannatusta.
Tähän avopokkaan on vetäisty myös rasisti- populisti- ja Impivaarakorttien rinnalle uusi kortti.
Nokituskortti.
Tulee varoituksia turhasta nokittelusta ja veneen keikuttelusta. Kuitenkin jokainen vähänkin korttipeleistä perillä oleva tietää että bluffit paljastetaan vain nokittamalla. Ministereille paras tapa ottaa oppia nokituksen jalosta tarkoituksesta, olisi se, että menee duunarien työmaakoppiin ruokatunnin aikana ja pyytää kohteliaasti päästä peliin. Reiluina ottavat varmasti mukaan. Samalla siinä pelin tuoksinassa ministerin ajatusmaailmakin hieman tuulettuu.
Nokittamisen käsikirjaa kannattaa kuitenkin ensin vähän lukaista. Tai jos ei kiireiltään ehdi, niin varata kahisevaa hieman enemmän sinne ministerisalkkuun.
Visa ei nimittäin niissä piireissä kelpaa, eikä luottotietoja ehditä tarkistaa.

Vakavasti ottaen näiden vuosien saatossa käytyjen hallituspelien koruton lopputulema on se, että Suomessa on kolme vanhaa valtapuoluetta, jotka ovat olleet eturyhmittymiensä edunvalvojina ja niiden käskyläisinä vuorotellen hallituksessa, sekä pääministeripuolueina.

Tyyli ei ole muuttunut ja tulokset näemme. Erityisesti täällä Itä- ja Kaakkois-Suomessa.

Reijo Paunonen
Ex-sähköduunari
Yrittäjä
Kansanedustajaehdokas (Ps).

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Terve järki
#1

Stubb edustaa marginaaliporukkaa jota ei totisesti itä- tai kaakkois Suomen asiat tai hyvinvointi kiinnosta, korkeintaan pakkoruotsin tuputtamisen merkeissä. Pääministerinä duudson-pelle joka ei edes puhu lapsilleen suomen kieltä !

Perussuomalaisten pitää käynnistää voimakas vaalikampanja herättämään kansalaiset millainen puolue kokoomus-rkp on… keskusta on saanut nyt näkyvyyttä YLE ja valtamediassa, ilmeisesti tavoitteena on kokoomus-rkp-kepu-sdp hallitukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mammastiina
#2

Kiitos kirjoituksistasi! Menestystä vaaleihin keväällä! On hienoa että jotkut tajuvat Suomen tilanteen kokonaisuutena. Ja alueellista tasapuolisuutta kaipaa myös tamperelainen, ei sinne kaikkien tarvitse sulloutua. Työtä voidaan tehdä muuallakin maassa. Kysymys on tahdosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Paunonen Yrittäjä/sähköasentaja
#3

Mammastiinalle lämmin kiitos kannustuksesta!
Tuo Tampereen alue on käsittääkseni perinteisesti ollut AY-liikkeen huomattavasti paremmassa hoidossa kuin tänä päivänä.
Mutta nythän on kaikki ollut sossuilla kaupan kokoomuksen konklaavissa, joten siinä on mennyt Tampereenkin lapsenpesuvesi viemäristä alas.
Tässä mielessä ehkä arvioin Tampereen alueen väärin se suosiollisuudessa.
Nythän hallitus soutaa ja huopaa alvariinsa ja sekoittaa tarkoituksella budjetin suunnittelussa kansan pasmoja. Ollaan tarkkoina ja vaaditaan alueittemme parasta ja toivotaan että myös teille sinne avautuu uusia uria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000