Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Yritä ja epäonnistu ?

Elämme vaikeita aikoja, se on kaikille selväksi tullut. Hallituksen pelottelijat ovat jopa lanseeranneet termin “sotatalous”. Aivan kuin ministerimme olisivat ajopuita, jotka on ajettu ottamaan määrättömästi velkaa ja tukemaan sillä jo ennestään nousevien hintojen ansiosta voittoja takovia suuryrityksiä.

Fortumille ja Uniperille saadaan miljardien tukipaketit muutamassa päivässä, vaan miten voivat pk-yritykset, taloutemme selkäranka?

Muutama viikko sitten kampanjakiertueella Hämeenlinnan kautta kulkiessa tapasin taksiyrittäjän, joka keskustelun lomassa asiasta minulle suoraan kertoi. Hänen mukaansa on vaikeaa saada työllistettyä edes yhtä muuta kuljettajaa työnantajan byrokratiaviidakon ja yrittäjälle lankeavien kulujen takia, vaikka töitä kyllä olisi. Lisäksi jopa hänen kuskinsa saa nettona palkkaa enemmän kuin hän.

Otetaan toinen esimerkki elävästä elämästä.

Olen aktiivinen lemmikki- ja akvaarioharrastaja ja käytän paikallisia palveluja niin Hämeenlinnassa kuin Forssassa. Kuulen suoraan yrittäjiltä millaisten ongelmien kanssa he päivittäin joutuvat elämään. Paljon ongelmia, ei mitään tukea valtiovallalta.

Kasvavat toimitilakulut, vuokrat, energiakustannukset ja valtiovallan Brysselin ohjeistamana luomat säädökset ja niiden pilkuntarkka noudattaminen tappavat pk-yritykset ja vievät työn ja toimeentulon. Putiikit ja kivijalkaliikkeet sulkevat oviaan.

Haluammeko todella, että kaikki tavaramme tuodaan merien takaa saastuttavilla konttilaivoilla?

Tämä ei saa olla oikein. Missä ovat tuet näille arjen sankareille? Suomalaista työtä ja yrittämistä pitää tukea ja tehdä kaikkensa sen eteen, että työpaikat säilyvät.

Jo sanana yrittäminen on moneen muuhun kieleen verrattuna valmiiksi arvolatautunut. Se ikäänkuin sisältää annettuna arvona epäonnistumisen. Yrittänyttä ei laiteta, yrittää, pyrkiä tavoitteeseen, koettaa tehdä, viimeiset sanakirjamääritelmiä. Positiivinen lataus, onnistuminen puuttuu jo valmiiksi.

Hallituksen lanseeraama “Vihreä Siirtymä” on teollisuuden alasajon lisäksi myös pk-yritysten tuhoamista Suomessa ja tuontia maista, joille tällaiset maailmanpelastusoperaatiot eivät ole niin tärkeitä. Voimme vaikutta tähän suosimalla kotimaista tuotetta, vaikka se vähän enemmän maksaakin.

Vihreää siirtymää parempi on Sinivalkoinen siirtymä. Siinä pelastamme ensin itsemme yrittäjyyttä ja työtä tukemalla. Sen jälkeen voimme haaveilla maailman asioista, mikäli varamme siihen riittävät.

Turvataan itsemme ja yritykset, työmme, huoltovarmuutemme, isänmaamme, riippumattomuumme – palautetaan suvereeni Suomi takaisin.

Pia Kuparinen PS, EK-vaaliehdokas Hämeen Vaalipiiri

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Tästä aiheesta olen , tyytyväinen !?! Maailman kirjat on sekaisin Suomen / Eee Uuun osalta täydellisesti !? Kun Suur yrityksiä tuetaan , miljarteilla , ymmärtämättä , että 1 miljarttikin on jo 1000 miljoonaa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pia Kuparinen EK-vaaliehdokas
Tyytyväinen
#6

Kiitos! t. Pia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Asia on juuri näin !
Juurisyyt asialle on Politikkojen Miljoona virat Brysselissä jonne kaikki kynnelle kykenevät yrittää päästä…. Tästä johtuu Eu-Trollaus !
Ja Korona Elvytys joka aiheutti Inflaation ja rahan arvon laskun länsimaissa kun rahaa painettiin ja levitettiin tuhansia Miljardeja.
(Todellinen syy oli saada Trump pois virastaan )

Eu-Trollaus on johtanut myös Ukrainan sotaan (Oli aivan hullu ja järjetön yritys varastaa Putinilta sen elätti maa Ukrainaa kun se Shotsin olympialaisissa istui ) ja Pakotteisiin (Oli järjetöntä ampua omaan nilkkaan niillä !)

Nyt ollaan sitten tässä !
Suomi velkaantuu…Hinnat nousee Ihmiset joutuvat lähtemään kodeistaan kun ne joutuu vasaran alle nousevien sähkö ym. laskujen takia ,Yritykset joutuvat supiastamaan tuotantoa ja nostamaan hintoja nousevien kulujen takia (Sähkö ja polttoaineet pahimpana)
joka aiheuttaa ketju reaktion konkurssi aallon ja työttömyyden jyrkän nousun !

Tämä on aivan järjetöntä politiikaa ja toimintaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Tämä tulee aiheuttamaan suuren laman ja voi johtaa 3. Maailman sotaan !
Tämä on politiikkojen aivan tahallaan aikaansaama homma !

On Hullua ja Järjetöntä että jopa Persujen ex. Puheenjohtaja Hallaaho on mukana täysillä kannustamassa Eu-Trolleja sodan kylvämiseen ja Laman haalimiseen !!

EIKÖ TÄSSÄ MAASSA OLE MUITA POLITIKKOJA JOILLA OLISI PYSYNYT JÄRKI PÄÄSSÄ KUIN PAAVO VÄYRYNEN ???

PERSUILLA OLISI OLLUT JOPA MAHDOLLISUUS VOITTAA VAALIT ,MUTTA JÄRKEÄ POLITIIKKAA OLISI PITÄNYT TULLA JO AIEMMIN.
Hallaahon ja Marinin sodan ja riidan haastamis politiikkaan olisi pitänyt vetää pesä ero ! Miksei Persuissa kukaa uskalla ottaa järkeä käteen kuten Kepussa Värynen joka on ainoa siellä joka uskaltaa omilla aivoilla ajatella puolueettomasti Suomen kansan puolesta eikä Brysselin Miljoonien oman edun kautta.

Eihän Hallaaho edes eturintamaan lähde jos se saa sodan Marinin kanssa aikaiseksi ,sehän on sivari ! helvetti !!!!
Eikä Jauho-Marin myöskään mene eturintamaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Älä höpötä , ettäkö vain Paavo Väyrysellä , olisi pysynyt järki päässä ??! Et taida tuntea takinkääntäjä ” paavoa ” ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Fortum lahjoitti 20-30 Miljardia rahaa Saksaan ja Venäjälle !

Tällä rahalla olisi saatu 4 Uutta Ydinvoimalaa Suomeen !

Kuka rahat oikein maksaa ? ei ainakaan Suomalaiset Politikot jotka on vastuussa siitä eikä Fortumin johto !
Ne vaan istuu pallillaan isolla palkalla ja nauraa kun Suomen kansa näkee vilua ja nälkää kun sähkölaskut nousee ja kansa ja yritykset maksaa ja työttömyys nousee ja valtio velkaantuu… !

TÄMÄ SAMA PORUKKA LAHJOITTI MYÖS FORTUMIN SÄHKÖVERKOT ULKOMAILLE !

Saa tässä Suomalaiset yrittää….kun matto vedetään jalkojen alta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tähän saakka (ennen nykyistä) Suomen tuhoisin ketku Kataisen (kok) hallitus myi Fortumim monopolisähköverkot ulkomaiselle veroparatiisiyhtiö Carunalle (Natura, AlHol) Haaviston johdolla. Perusteena oli, että monopolisähköverkkomme eivät tuota riittävästi voittoa. Hallituksessa Urpilainen (sdp) siunasi munauksen toteamalla: ”Me tienataan tällä.” Noh. Fortum osti verkkorahoillamme sontaa (taas) Saksasta eli Uniperin. Eikä yksikään näistä yllämainituista rosvoista joudu kantamaan vastuuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Hallitus teki pakkolain saadakseen hoitajat töihin. Lintilä (kepu) esitä hallitukselle pakkolakia Fortumille saadaksesi Meri-Porin (600 MW) käyntiin. Sähkö loppuu ensi talvena ja kaikki voimalaitokset on saatava käyntiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Sähkön tuotannossa ja kulutuksessa on niin iso vaje (Joka syntyi Pakotteiden takia kun Venäjä lopetti sähkön myynnin ) joka on pahimmillaan talvi pakkasilla jolloin sähkö loppuu.
Meri-porin voimalaitoksella voidaan sitten hieman helpottaa tilannetta mutta se ei riitä alkuunkaan.

Nyt ei ole mitään muuta konstia kun

1. Laittaa muutaman uuuden ydinvoimalan rakentaminen heti käyntiin
2.Säästää sähköä (värjötellä kylmässä ja pimeässä ja supistaa vientiteollisuutta )
3. KAIKISTA TÄRKEIN JA TOIMIVIN KONSTI PITÄÄ SAADA HETI KÄYTTÖÖN !
Sähköautojen yleistymisen takia niiden sähkön kulutuksen kasvu on jopa 1000 % luokkaa vuodessa !
PERSUJEN ON VAADITTAVA NIILLE TÄYS KIELTOA NIIN PITKÄKSI AIKAA ETTÄ MAASSA ON SÄHKÖÄ YLI OMAN TARPEEN TUHLATTAVAKSI TUOLLAISEEN TURHUUTEEN (Nämä nykyiset kiireelä väsätyt prototyyppi sähköautot vie sähköä aivan järkyttäviä määriä) yksi lataus noin 90 Kw !!!! ja sillä ei pitkälle pötkitä talven pakkasila jolloin sähkön kulutus on kovimmillaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Persujen on vaadittava myös Että sähköautoja suunnitellaan kylmiin olosuhteisiin ennen kun niitä markkinoidaan edes tänne.

JOKAINEN JÄRKEVÄ TAJUAA ETTÄ KUN TUOLLAISTA ERISTÄMÄTÖNTÄ PELTIKOPPIA LÄMMITETÄÄN SÄHKÖLLÄ JA VIELÄ AKUN KAUTTA JOKA HUKKAA OSAN ENERGIASTA KOVILLA PAKKASILLA JA SEN SISÄ ILMAA VAIHDETAAN NIIN PALJON ETTEI IKKUNAT HUURRU NIIN SANOOHAN SE JO JÄRKIKIN ETTÄ PELKÄSTÄÄN SÄHKÖAUTON LÄMMITYS VIE ENENNMÄN ENERGIAA KUIN OMAKOTITALON LÄMMITYS !

Miksei Sähköautoihin vaadita eristeitä seiniin kuten omakotitaloissa on ollut jo 1000 vuotta ja viimmeisen 15 v. aikana määräykset on tiukentuneet esim. katossa pitää olla nykyään 500 mm Villaa !

Sähköautoihin ei tietenkään voi tehdä pakuja seiniä ,mutta lentokoneista tutut eristeet toimisivat niissäkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Nykyajan maalämpö okt talo vie lämmitykseen energiaa noin 10 kw / päivässä keskimäärin.

10 kw :lla sähköautolla ihanne olosuhteissa kesällä Uudella akulla voi ajaa lähes 50 km.
Mutta talvella kovilla pakkasilla vain 20 km sillä sähkömäärällä. Joka maksaa uusilla sähkön hinnoilla keskimäärin noin 7 ,- euroa (Talvipakkasen huippu kulutus aikana hinta voi olla ihan toinen,sitä ei tiedä vielä kukaan)

Talvipakkasilla sähköautolla ajo maksaa 35,- / 100 Km ja jos pörssisähkö nousee pakkasilla niin tuo voi tuplaantuakkin.
(Vertailun vuoksi nyky dieselillä tai Bensa hybridillä ajo maksaa 12,-/ 100 km)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Pitää muistaa myös se tosiasia että monet yritykset on viimmeisenä keinona konkurssin välttämiseskti siirtäneet tuotantoa yö aikaa koska silloin sähkö on halvempaa!
Onko oikein että tuokin mahdollisuus pilataan valtion toimesta joka tukee Sähköautojen myyntiä (joita ladataan yöllä) joka tulee nostamaan yö sähkön hinnan pilviin….

PERSUT NYT SÄHKÖAUTO AJOKIELTO LAKI VAATIMUS HETI PÖYTÄÄN !

Tämä maahan menee muuten konkurssiin sähkön hinnan nousun takia !!!!

Mitään muuta yksittäistä sähkön kulutuksen lisäyksen aiheuttavaa toimintaa ei ole ,siksi se on kiellettävä! kaikki muu säästö pitää perustua vapaehtoisuuteen.

On järjetöntä lämmittää pelti koppeja vähällä sähköllä kun polttomoottori autot lämpiää hukka energialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Turve uusiutuvaksi niin kuin se on Ruotsissakin määritelty. Suomi maksaa turpeesta päästömaksuja EU:n Kankkulan kaivoon, mutta Ruotsi ei maksa. Turveteollisuus valittakaa EU-tuomioistuimeen epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Eikös se ollut vihreiden Hautala, joka sahasi Suomen oman miljardien oksan poikki tässä turveasiassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Big Ratorissa kyselivät takavuosina.=Ketä laitetaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Turvetta ja hiiltä voi polttaa huoletta
#5

Turvetta voi käyttää huoletta, ei ole olemassa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Etelämannerta ympäröivät merijäät ovat kasvaneet noin 100 kilometriä yhden viikon aikana, eli mannerjäätikön ja merijään laajuus on ihmiskunnan historian laajin. Vertailun vuoksi Atlantin puoleinen merijää ulottuisi tällä hetkellä pohjoiselle kartalle sijoitettuna melko tarkalleen Tanskan ja Saksan rajalle, ja Etelä-Amerikan kärkeen noin 50 km rannikosta. Eteläisen pallonpuoliskon jääkausi on onni pohjoisella pallonpuoliskolla asuville, pelastus on ympäröivät valtameret , joita ilman Afrikka vaipuisi mm. myös jääkauteen, kuten myös Australia. Perihelikiertymä ei kuitenkaan armahda pohjoista, maapallo kiertyy hitaasti asentoon, jossa jääkausi jäädyttää koko mantereisen pohjoisen pallonpuoliskon tuhansiksi vuosiksi mannerjäätiköiden maailmaksi. Muutos kiertymässä on kuitenkin portaaton, joten kaikenlaisia ilmastoja tullaan matkan varrella näkemään, mutta yksikään ilmasto ei johdu hiilidioksidista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Juuri näin, lisäksi vesipisaran muodostumisessa saattaa olla kylläisen vesihöyryn lämpötilan ja paineen lisäksi hiilidioksidimolekyylin tarve. Ilmakehässä voi siis olla vesihöyryä runsaastikin, mutta sadetta ei saada, eli kuivuus johtuu pohjimmiltaan hiilidioksidin vähyydestä. Hiilidioksidi on hyvin veteen liukeneva, eli sekä vesimolekyylillä että hiilidioksidimolekyylillä on paineen ja lämpötilan välinen yhteys, kahden tai useamman vesimolekyylin liitos tapahtuu hiilidioksidimolekyylien välisten vetovoimien avulla. Onko sitten älykästä vähentää hiilidioksidia, jos teko johtaa kuivuuteen ja nälänhätään. Kuivimmilla maapallon seuduilla 90% kaikesta makeasta vedestä kuluu kasteluun, ja keskimäärin noin 70%. Vettä siis tarvitaan, eikä pidä jättää kiveäkään kääntämättä, miksi ilmasto kuivaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin on, ja hurrikaaneja on koetettu kiivaasti sovittaa hiilidioksidin aiheuttamaan ilmastomuutokseen, turhaa sovittamista. Japanin meneillään oleva tai hyytyvä hurrikaani johtuu yläilmakehän Polar Vortex kierrosta, jossa aiheuttaja on lopulta aurinkotuulen tuomat hiukkasiskut. Nämä aurinkotuulen aiheuttamat myrskyt ulottuvat usein yläilmakehästä pintaan, yleensä valtamerialueille, joka kattaa suurimman osan maapallon pinta-alasta, ja kitka on pienin merenpinnan tasolla. Tämän hetkinen myräkkä johtui kahden laajemman ja läheisten korkeapainealueiden yhteistyöstä, jossa planetaarinen korkeapaineiden väliin ahtautuneet ilmavirtaukset kuristuvat jopa satojen kilometrien tuntinopeuksiin. Tuulennopeus pinnalla kasvaa siitä syystä, että laaja ilmakehän myötäpäiväinen kiertoliike tai sen kehänopeus kasvattaa pienemmän pyörän kehänopeuden kehän pituuden ja nopeuden mukaan, eli pienemmän pyörän kehänopeus kasvaa. Myräkät ovat siis aina auringon aiheuttamia häiriöitä ilmakehän kierrossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, Ylen kuumat aktivistit löysivät muutaman uuden hyönteisen itäisestä Suomesta, kai tulleet tuulten mukana Aasiasta, mutta saivat vaivoin mainittua sanat, ”johtunee ilmastonmuutoksesta”. Ylen aktivistit löytävät varmaan tuhansia uusia lajeja, joten tarina ilmastonmuutoksesta jatkuu, kun kaikkia maailman lajeja on vielä miljoonia näkemättä tai tuntematta, ja vanhoja lajeja kuolee tuhansia joka sekunti. Uuden kärpäslajin voisi nimetä Ylen mukaan, Ylekärpänen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000