Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Suomi - vielä puolustamisen arvoinen

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on pudonnut alimmilleen liki 30 vuoteen. Kaksi kolmesta vastaajasta on sitä mieltä, että maatamme tulisi puolustaa asein riippumatta mahdollisesta tuloksesta. Etenkin nuoret, alle 25-vuotiaat vastaavat kysymykseen myöntävästi vielä vähemmän. Toisaalta kuitenkin 84 prosenttia osallistuisi parhaansa mukaan muilla keinoin maanpuolustukseen. Vaikka luvut ovatkin edellisestä tutkimuksesta laskeneet, ovat ne vielä kohtuullisella tasolla.

Kun tutkimuksen osoittamaa maanpuolustustahdon alenemista on pohdittu on useampi analyysi päätynyt esittämään syyksi sitä, että nuorilta puuttuvat henkilökohtaiset kokemukset sota-aikaan. Siinä missä edellisten sukupolvien vanhemmat tai isovanhemmat olivat kertomassa kokemuksiaan elämästä aseellisen konfliktin aikaan, ei tällaista kosketusta nuorilla aikuisilla enää ole. Tosin moni rintamalla palvellut ei kyllä tainnut paljon niistä asioista jutella, muiden kuin toisten saman kokeneiden kanssa.

Edellä esitetty vaikuttaa varmasti osaltaan maanpuolustustahdon laskuun, mutta muitakin syitä löytyy. Vaikka sodan jälkeisenä aikana Suomessa oli välillä vahvastikin eriävät poliittiset näkemykset, vallitsi kuitenkin yhtenäiskulttuuri. Kun kaikki tekevät osansa yhteisen hyvän eteen, jakavat samat perusarvot ja oikeuskäsityksen tiedetään mitä ollaan puolustamassa. Valitettavasti näin ei taida enää olla.

Poliittinen johto ja media syöttävät monikulttuurin ihanuutta ja maahanmuuton siunaksellisuutta. Euroopan Unioniin kuuluminen nähdään itsestäänselvyytenä ehdoilla millä hyvänsä. Kansallismielisyys on suuri uhka. Suomalaisuus on jotain, mistä ei saisi ainakaan olla ylpeä. Feministinen globalisaatio on korvannut isänmaallisuuden. Tämän seurauksena ei jää mitään yhteen sitovaa mitä puolustaa ja maanpuolustustahto jatkaa rapautumistaan.

Samassa kyselyssä selvisi myös, että Naton kannatus oli laskussa. Lisäksi EU, pohjoismainen yhteistyö ja YK nähtiin turvallisuutta lisäävinä tahoina. Tämä on huolestuttavaa, sillä mainituista ainoastaan Nato voisi olla todellinen vaihtoehto, mikäli omasta maanpuolustuksesta ei pidetä kiinni.

Suomi on kuitenkin edelleen puolustamisen arvoinen ja omat uskottavat asevelvollisuuteen ja tarkoituksenmukaiseen kalustoon perustuvat puolustusvoimat on paras vaihtoehto. Kun kansallinen itsetunto palautetaan arvoonsa myös maanpuolustustahto saadaan nousuun. Tämä on kansallemme kuitenkin ainoa oma maa, ei tätä kukaan muukaan puolustamaan tule.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
maajamantu
#1

Tahtoa tarvitaan enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

YK? Voi tätä lapsenuskon määrää! Mitä se on saanut aikaa Syyriassa tai Ukainassa?
YK on taantunut jonkinasteiseksi suojatyöpaikaksi kymmenille tuhansille puuhastelijoille, jotka ovat jotain tekevinään. Eniten siitä hyötyvät eri maiden diktaattorit, koska sieltä kautta muu maailma rahoittaa heidä toimintaansa ja väki pysyy edes jotenkin hengissä ja lisääntymään. He saavat elää omaa luksustaan ja kerätä rahaa Sveitsiin.
Natoonhan me ei sitten mennä! Kyyristellään, ollaan hissukseen ja toivotaan, että meitä ei huomattaisi. Kissanpentu diblomatialla pärjätään. Gallupit kertoo jotain suunnasta johon ollaan menossa ja jossa jo ollaan. Me ansaitsemme tämän!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nato
Utelias
#5

Niin kuin Pia Kuparinen sen tässä sanoo. ”Nato on ainoa vaihtoehto” Jos hätä tulee. Samaa mieltä myös Seppo Muurisen kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Niin,mikä olisi maamme turva jos skenaario toteutuisi kun ei ole EU joukkojakaan,ja mitä ovat pohjoismaiset ”yhteistyöt” että nykyinen YK,otettaessa huomioon Venäjän asevoimat… no,ei kuitenkaan elämöidä.

Nato … ?
Kuitenkaan suurvaltaa vastaan yksin emme pärjäisi !

Entä olemmeko ns.puolueeton maa _ riistana uhittelijoille_siis suuria asevoimia vastaan että nykyään puolueettomuus taitaa olla kuollut kirjain.

Kylmä maailma taitaa kuitenkin hengittää,vaikka EU;n liittyessämme luulimme että rautaesiriput muureineen ovat menneen ajan historiaa.

Kuitenkin pienenkin maan itsenäisyyden turvatekijä on uskottavat puolustusvoimat nykyaikaisine aseineen,joita ei toivon mukaan koskaan tarvita tositilanteessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Taivaassa on voima ja valta
Iloinen
#4

Onko halukkaita liittyjiä asioiden kuntoonlaitto-armeijaan jos perustan sellaisen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000