Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Parabellum - asiaa Natosta ja maanpuolustuksesta

Naton on ollut päättyvällä viikolla isosti otsikoissa ja puheenaiheena. Viikolla pidettiin Naton puolustusministerien kaksipäiväinen kokous Brysselissä, jossa muun ohessa allekirjoitettiin aiekirje ilmapuolustushankinnoista. Ukrainan sota oli luonnollisesti isosti esillä ja Ukraina sai myös yksimielisen tuen osoituksen lisäksi lisää aseistusta usealta Nato-maalta. Myös tulevat, hakemuksen jättäneet maat olivat paikalla, Suomea edusti puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Ukrainassa alkanut täysimittainen Venäjän hyökkäyssota helmikuussa sai Suomen ja Ruotsin kannan melko nopeassa tahdissa kääntymään Nato-jäsenyyden kannalle. Liittyminen käsiteltiin verrattain nopeasti molempien maiden parlamenteissa ja hakemukset päästiin luovuttamaan toukokuussa 2022. Tästä alkaen eri Nato- maiden parlamentit ovat antaneet hyväksynnän hakemuksille. Kahta lukuunottamatta, Unkari ja Turkki eivät vielä ole asiaa käsitelleet.

Unkarin suunnalta saatiin pientä positiivista tilannekatsausta kun heidän puolustusministerinsä vakuutti Kaikkoselle Unkarin tukevan Suomen jäsenyyttä. Mitään konkreettista aikataulua ei kuitenkaan ole, joten odottavalle kannalle tässäkin jäämme. Turkki onkin vaikeampi tapaus. Turkkia käytännössä itsevaltiaana johtava presidentti Recep Tayyip Erdoğan pitää kiinni kannastaan, että hakijamaat, etenkin Ruotsi, ovat Turkin vihollisten ja terroristien pakopaikkoja. Tällä lähinnä viitattaneen molemmissa maissa oleviin kurdeihin, joiden itsenäistymispyrkimykset ovat ristiriidassa Turkin intressien kanssa.

Myös Turkki tulee lopulta hyväksymään ainakin Suomen hakemuksen, kunhan jokin palkinto Naton suunnasta voidaan Erdoğanille antaa ilman molemminpuolista kasvojen menetystä. Ruotsi saattaa olla huomattavasti suuremman kurdipakolaisten määränsä, ja näiden PKK- kytkösten vuoksi vaikeampi tapaus. Tämä on nostanut spekulaation siitä, että Suomen hakemus Natoon saatetaan hyväksyä eri aikaan kuin länsinaapurimme. Tähän otti myös presidentti Niinistö kantaa. On tosiaan parempi ja viestii Naton jämerästä päätöksenteosta kun hakemukset hyväksytään yhtä aikaa. Turkki tulee lopulta tähän taipumaan, ei heillä vaihtoehtoa ole, Natosta ulosjääminen jättäisi maan aika lailla yksin levottoman lähi-idän kylkeen ja Nato-maa Kreikan väliin.

Oma kantani oli Naton suhteen varovaisen kielteinen viime kevääseen asti. Hyvin pitkälti syyt olivat samat kuin muullakin enemmistöllä kansasta, jotka Natoon liittymistä vastustivat. Lähetetäänkö 5.artiklan perustuen miehiämme sotiin merten taakse ja onko tarpeen provosoida itänaapuria, Venäjää, ehdoin tahdoin. Maantiede kun on mikä on ja joka tapauksessa on rauhallista rinnakkaiseloa pystyttävä jatkamaan.

Hyökkäys Ukrainaan (Slava Ukraini!) muutti minunkin kantani myönteiseksi. Putin teki selväksi, että mikäli jokin maa tai asia on hänen tiellään, ei pidäkkeitä ole. Jopa ydinaseen käytöllä on uhkailtu. Natoon siis liitytään ja saadaan turvatakuut, jotka ainakaan tähän tullessa eivät ole pettäneet: yhteenkään Nato-maahan ei ole hyökätty.

Pelkkä Nato ei tietenkään riitä turvaamaan maatamme. Kalusto ja oma asevelvollisuusarmeija on jatkossakin ylläpidettävä ja sen puolustuskykyä kehitettävä.

Paras rauhantae on valmius ja tahto puolustaa jokaista neliösenttiä isänmaasta. Tai kuten latinalainen fraasi asian toteaa Si vis pacem parabellum.

Jos haluat säilyttää rauhan, ole valmiina sotaan.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Omat uskottavat / luotettavat , puolustus voimat !?! Siinä se on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ydinase, siinä se.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

"sienen tuhooja"
Tyytyväinen
#14

Tai huipputeknologia suojautua siltä ja sen vaikutuksilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Saako Suomi rahallista apua EU:lta Euroopan ulkorajan vahvistamiseen ja puolustamiseen? Viikolla uutisoitiin, että Suomi on edelleen nettomaksaja EU:lle. Miksi? Eikö EU välitä omasta turvallisuudestaan. Emmekö osaa pyytää rahaa tähän tärkeään kohteeseen vai missä on vika. Saksa vei meiltä taas miljardit kansallistamalla pörssiyhtiön venäjän ja kiinan malliin.
Mielestäni EU:n pitäisi kustantaa meille koko varusmieskoulutus ja palvelusyksiköiden ylläpito. Suojelemmehan omalta osaltamme EU:n ulkorajaa. Jos rahavirta ei EU:sta käänny Suomea kohti, niin viimeistään Naton täysjäsenyyden myötä on syytä aloittaa irtautuminen EU:n ikeestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomen ei pidä kasvattaa riippuvuutta Saksan, eikä muidenkaan maiden suhteen, oma apu paras apu. Kukaan ei tiedä, mihin suuntaan EU tai eurooppa yleensäkään on menossa tulevaisuudessa. Luottakaamme Natoon, niin kauan, kuin se pysyy raiteillaan ja on luottamuksen arvoinen. Maailmaa tulee koettelemaan monet vastoinkäymiset kaikkine ruokakriiseineen, eli tukemme tulee jakaa oikeuden mukaisesti, emmekä ole Afrikan maiden tukipönkkä kaikkine miljardiavustuksineen, omastakin taloudesta on pidettävä huolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

Ihan oikeesti! Meidän on kyllä tehtävä varasuunnitelmia moneenkin asiaan, maailma on muuttunut.
-Haluammeko olla mukana EU:ssa, joka valuu yhä syvemmälle, eri nimikkeillä, yleiseksi sosiaalitoimistoksi? Olemme nettomaksajina pelissä, jossa härskeimmät korjaavat potin, ja kiltit maksavat. Tähänkö tappeluun haluamme osallistua? Meitä on viitisen miljoonaa. Verratkaa vaikka Saksaan, Italiaan Ranskaan ja Espanjaan. Vaikka kuinka hoetaan, että ”ollaan kokoamme suurempia”, niin se koskee maksuosuuksiamme, ei muuta.
-Euro! Tuo taloudellinen epäsikiö, joka vie viimeistään koko EU:n katastrofiin. Tehdyn virheen myöntämistä pitkitetään, kunnes sen tien päässä tulee hallitsematon katastrofi.
-Kylmien asiantuntijoiden on valmisteltava meille, hyvissä ajoin, Fexit ja eroon Eurosta suunnitelmat. Pelastetaan se jota on vielä pelastettavisa!
Synkkä näkemys? Niin on ja toivottavasti aivan pielessä.
-Nato on valistuneen kansan tekemä ratkaisu ja se on siinä aivan oikeassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

EU:n tulevaisuudesta on skenaarioita. Hurjemmissa se muuttuu yhden totuuden feministisen viherkommunismin totalitaristiseksi dystopiaksi, jossa kansalaiset elävät köyhyydessä, nälässä ja vilussa, samalla kun poliittinen eliitti mässäilee yltäkylläisyydessä väkivaltakoneistonsa suojaamina.
Toisessa skenaariossa EU hajoaa kahtia. Toinen puoli vajoaa fasismiin ja kommunismiin pitääkseen tyytymättömät kansalaisensa kurissa. Toisessa liittoumassa perinteiset arvot, demokratia, itsenäisyys ja yksilöiden hyvinvointi sekä oman työn tuoma vauraus EU-sosialismin sijaan korostuvat.
Muitakin skenaarioita on. Aika näyttää, mikä on Suomen tie. Rehellisesti sanoen en kyllä nykyistä vihervasemmistolaista koko maailman sosiaalitoimistoa kovin aktiivesti lähtisi puolustamaan. Todennäköisesti ostaisin lentolipun jonnekin muualle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Kannattaa muistaa sekin tosiasia että
Kiina on maailman pankki ! Usa ja Eurooppa elää velaksi Kiinalaisten laina rahoilla,nyt ne on alkaneet ärsyttämään tosissaan Kiinaa !

Kiina kun lyö velkahanat kiinni niin Usa:ssa ja Euroopassa on nälkä ja vilu !

On Aivan hullua Euroopan ja Usa:n riidan haasto maailman Ydinase ykkösselle ja maailman talous ykköselle kun ei siinä hommassa voi muuta kuin hävitä !

Huumeet,homotus ja velaksi elämineen saa pään näin täydellisesti sekoamaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Kiina ei laita mitään hanoja kiinni, Kiina ei pysty tuottamaan miljardiväestölle riittävästi ruokaa, kuten loppuu ruoka Afrikasta ja Intiastakin. Yksikin pelleily ydinaseilla laittaa maapallon täyteen ravintopulaan, myös hyökkääjävaltiot, koska ravintopellot saastuvat käyttökelvottomaksi. Sao Paulon väestö on kasvanut muutamista miljoonista reiluun 20 miljoonaan vain muutamissa vuosikymmenissä, jokaisen on ymmärrettävä, mitä rajaton väestön lisääntyminen aiheuttaa; ruokapulaa ja juoma- että kasteluveden puutetta. Tämä on syynä monen maan ongelmiin, liika väestönkasvu, joka ei parane sillä, että esim. Suomeen rahdataan tuhannen henkeä sadoista miljoonista, miljardeista kuluttamaan meidän verovaroja. Ilmastonmuutoksesta jankuttaminen ei paranna tilannetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Suomi voisi hyvin erota jonninjoutavasta EU:sta ja silti kuulua natoon. EU:n sotajoukot ovat vitsi. Parhaat natomaat eivät kuulu EU:n, USA ja UK ja mikä ettei Turkkikin. Ei pidä halveksia Turkkia vaikka nyt näyttää Turkin vastustavan Suomen natojäsenyyttä, Suomen pitäisi hyväksyä natoon meno ilman Ruotsia..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sekin olisi hyvä muistaa , että Saksa on aloittanut 1- 2 maailmansodan , oliskos 3 maailmansotakaan , heiltä mahdottomuus ” aloittaa ” ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Saksa on ollut suurin yksittäinen provosoija Ukrainan sotaan jo 10 v. sitten !

Eli Saksa on saattaanut jo laittaa alulle 3. Maailmansodan !
Ainakaan syyllisestä ei ole epäilystäkään jos Ukrainan sota leviää Maailmansodaksi.

Ukraina on ollut Venäjän elätti Huora maa jonka Eu ja Nato yritti Ryöstää itselleen puhumalla kansan pään pyörryksiin ja lupailemalla velka rahaa rajattomasti sinne,siis vielä enemmän mitä ne on Venäjästä hyötyneet. MERKKEL ON OLLUT PÄÄ PIRU KOKO HOMMASSA !

Kun Putin istui Shotsin Talvi Olympialaisissa ”housut kintuissa”
8,5 v. sitten Ukrainan kansa villittiin netin ym. kautta provosoimalla kaduille ja ajoi Prsesitentin maan pakoon jossa se vieläkin on !
TÄMÄ OLI NIIN TÖRKEÄ TEMPPU ETTÄ ,OLI PÄIVÄN SELVÄÄ MITÄ SIITÄ SEURAA !

KAIKKI EU MAAT TUKEE JA TAPUTTAA TÄLLE IHMISTEN TAPPAMISELLE JA LÄHETÄÄ LISÄÄ RAHAA JA ASEITA SINNE HULLUILLE ETTÄ RYSSÄT JA NATSIT SAA TAPPAA TOISIAAN UKRAINAN MAA PERÄLLÄ.
KAIKKI JOHTUU EU-TROLLAUKSESTA / MILJOONA VIROISTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Sota olisi voitu välttää jo 8 v. sitten kun olisi annettu Venäjällle Krim. ja osa Itä Ukrainasta !

Sota olisi voitu välttää vielä Helmikuussa -22 jos olisi annettu lupaus että Ukraina ei koskaan liity Eu:n eikä Natoon ja annettu vähän isompi siivu itä Ukrainasta

Sota voitaisiin päättää vielä jos Jaettaisiin Ukraina kahtia Kiovan läpi laskevan Rajajoen mukaisesti.

Jos Sotaa jatketaan niin Ryssät särkee koko paska maan maan tasalle eikä ukrainaa ole olemassakaan sen jälkeen !

MITÄ HELVETIN JÄRKEÄ ON KOKo MAA SÄRKEÄ JA MILJOONIA IHMISIÄ TaPPAA JA KOKO MAAILMAN TALOUS JA RAUHA LAITTAA SEKAISIN ????

TÄSTÄ HULLUUDESTA ON MAKSETTU SATOJA MILJARDEJA JO !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Nyt nämä samat hullut Politikot ja niiden perseen nuolijat ampuu taas omaan jalkaan ja yrittää sekoittaa Maailman talouden Ykkösen Kiinan !!!
mm. Juuri tv:ssä oli äänessä Nordean viherkommunisti kettu tyttö !

TÄMÄHÄN ON AIVAN JÄRJETÖNTÄ HOMMAA !!!!

Vedotaan aivan sairaisiin asioihin esim. siihen että ne on työllistäneet Uiguureja !!!

Vittu Suomihan se pitäs laittaa Boikottiin kun täällä niitä ei panna töihin vaan haalitaan toiselta puolen maapalloa sosiaali pummeiksi tänne Lapsia raiskaamaan ja huumeita myymään !!!
Suomenhan pitäs ottaa oppia Kiinasta ja Suomi pitäs panna pakotteilla poikottiin kun Hallitus täällä elättä Lasten raiskaajia velaksi !!!

Nyt tämä Kommunsiti Hallitus haalii pakolaisiksi Ryssiä Perkele !!!
Persujen pitää vaatia että Rajat kiinni heti !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi Suomi parkaa
#23

Juu, ja lisäksi koko Länsi-Eurooppa ja Suomi. Soita sinne Pietariin ja kysy vieläkö huolivat meidät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

Rauhoitu!!! Ohjeeksi vaan, että tuo teksti sieltä Pietarin sunnalta ei takuulla uppoa meihin suomalaisiin. Tyhmiä ”tsuhnia” voidaan olla, mutta ei ihan noin tyhmiä sentään, että tuo menisi lävitse.
Slava Ukraina!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#24

Hullu saa olla, mut ei tyhmä. Vot vot hmmm…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Saksa ajautuu samaan kansallissosialismiin, kuten Hitlerin nousukin, ja vain viherkommunistien ansiosta. saksalainen uskoo fanaattisiin johtajiin, kun kaikilla alkaa olla mitta täynnä näitä helvetin viherkommareita, jotka ajavat maan taloutta nurin. Saksasta on tulossa näiltä näkymin keppikerjäläinen, joka vaatii pian suomalaisten osallistumista tuo maan talouden ylläpitoon. Suomi ei voi auttaa, koska samat kommunistiset voimat ajavat myös Suomen taloutta nurin, jopa kokoomuksen tuella, voi helvetti tätä touhua. Mitä helvettiä se kokoomuskin on alkanut huseeraamaan näiden vihrepierujen kanssa, olisi tässä muutakin tekemistä, vaikka talouden paikkaamista ja teollisuuden ylösajoa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin, kokoomuksen vihreät touhuaa kuin noita-akat, kuten Sirpa Pietikäinen, umpivihreät voimat tulevat pimeältä vuorelta, salaisista kammioista, porisee padassa ja kansalle syötetään tuota sontaa, tarjotaan vihersiirtymän nimellä, mutta ihmisellä ei ole kohta kuin luut ja nahka tallella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kommaritalous kolkuttaa jo ovella. Hyllyt tyhjenevät kovaa vauhtia tietyistä tuotteista eikä tavallisia varaosiakaan tahdo enää saada, kun kauppojen varastosaldot näyttävät nollaa.
Sossut saivat Suomen ja koko Euroopan polvilleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

ja kun ne muutaman Terroristin olisi luovuttanut sinne niin ei olisi mitään ongelmaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sekin pitäs muistaa että Ryssä on Ryssä ja Natsi on Natsi Juutalainen on juutalainen ja Ählämi on ählämi vaikka voissa paistaisi !

MIKSI SUOMI ALKAA NÄIDEN KANSSA TAPPELEEN JA TOISIA PUOLLUSTELEEN JA TOISIA TUKEMAAN ????

SUOMEN PITÄS OLLA PUOLUEETON !!!!!

ONKO PAAVO VÄYRYNEN AINOA JÄRKI POLITIKKO TÄSSÄ MAASSA ?

Pitää muistaa että Ukrainalaiset on käytänössä ryssiä vaikka ihan pieni vivahde / murre ero kielessä onkin .
Pitäs antaa Ryssien sotia keskenään eikä mennä väliin rahan kanssa sekoileen! omaan nilkkaahan se kapsahtaa sellainen toiminta.
(Kuten on jo nähty) Maa on lamassa joka syvenee kokoajan !

Mitä vittua me hyödytään tuosta tappamisesta ja sen tukemisesta ????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#10

Ja suomalainen on tsuhna. Auttoiko puolueettomuus Suomea 1939?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eiköös se ukr pressa ole juutalainen, jokin osa silläkin on sodassa ja eeuuhunko noin niitä haluttaa, maksumiehen osa siltä osin on selvä… Kunpa pääsis eroon tästä vuosisadan kusetuksesta, niin siellä, kuin täällä. Ei ole ihmispoloisen hengellä mitään arvoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#5

Piassa on enemmän munaa kuin pissis-blogaajassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000