Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Kansaa kiinnostaa, mediaa pelottaa?

Alma Media järjesti 19.9. paneelin puolueiden puheenjohtajille, eräänlaisen vaalistartin. Muiden asioiden ohessa käsiteltiin kysymystä siitä, mikä puolue lähtisi hallitukseen tai edes neuvottelemaan hallitukseen osallistumisesta Perussuomalaisten kanssa tulevien kevään eduskuntavaalien jälkeen. Kuten arvata saattaa lähes kaikki muut puolueet pääsivät, muun muassa jo tutuksi tulleeella arvopohjien sovittamisjorinalla, kuittaamaan ettei tämä helpolla onnistuisi. Samanlaista täsmäkysymystä ei muiden puolueiden “hallituskelpoisuudesta” esitetty.

Pari viikkoa sitten pidettiin Ruotsissa parlamenttivaalit. Ruotsidemokraatit kasvattivat kannatustaan ja saavuttivat historiansa parhaan tuloksen ja ovat nyt ratkaisevassa asemassa kun kumpikaan perinteisistä Ruotsin blokeista ei saanut enemmistöä. Ruotsidemokraattien kannatus jäi kuitenkin selvästi viimeisten gallupien alle, joten tässä mielessä perinteiset puolueet, etenkin demarit, saattoivat pitää selvää tappiotaan jonkinlaisena torjuntavoittona. Monessa kotimaisessa mediassa tätä tulkittiin helpotuksena: nyt Perussuomalaiset eivät saakaan vetoapua Ruotsidemokraattien tuloksesta, eivätkä vaikeat maahanmuuttoon ja turvallisuuteen liittyvät teemat nouse Suomen vaalien keskiöön. Ennen vaaleja pääkirjoitukset ja Ylen vaaliraportit olivat jo tästä monta viikkoa kilpaa varoitelleet

Pitäisi kai olla tyytyväinen, että puolueemme herättää jatkuvaa ja kasvavaa kiinnostusta toimittajissa ja kolumnisteissa. Samaan aikaan mieleen muistuu parit viimeiset eduskuntavaalit, kovin tutulta kuulostaa. Silloinkin ulkoa lyötiin monenlaista ääri- ja populistileimaa, olipa Perussuomalaiset mitä mieltä tahansa. Kysymys oli silloin, kuten nytkin siitä, että äänestäjää pidetään yksinkertaisena, että valistuneen median on syytä tehdä kaikkensa ohjatakseen mielipidettä oikeaksi. Lyhyesti kyse on pelosta – pelätään että ihmiset ajattelevat itse ja äänestävät sen mukaisesti.

Kun tapaa ihmisiä erilaisissa tapahtumissa ja keskustelee heidän kanssaan vaikkapa somessa huomaa, että tavallista kansalaista ei voida näin ohjailla. Monet nuoret ja eläkeläiset, työttömät ja työssä olevat, palkansaajat ja yrittäjät lähestyvät samalla viestillä. Nykyhallinto ja muut oppositiopuolueet nähdään monessa asiassa edustavan täysin vastakkaista näkemystä kuin Perussuomalaisten terve kansallismielisyys ja vastuullinen ajatus yhteisten varojen käytöstä kansalaisen hyväksi.

On hyvä, että politiikka kiinnostaa ja on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Jos ja kun media haluaa yhtä puoluetta demonisoida, onnistuu se vain lisäämään ihmisten kiinnostusta meitä kohtaan ja pääsemme viestimään omaa vaihtoehtoamme suoraan ilman suodattimia. Media osuu edes tässä lähelle maalia: Perussuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto monessa asiassa muille puolueille. Olemme yhtenäinen joukko aivan tavallisia ihmisiä tavoitteena tehdä parempaa ja reilumpaa politiikkaa suomalaisten hyväksi.

Pia Kuparinen
Kaupunginvaltuutettu
Forssan seudun perussuomalaiset ry. puheenjohtaja
Hämeen eduskuntavaaliehdokas

(Julkaistu Forssan lehdessä 22.9.2018)

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Kupariselta erinomainen kirjoitus! Ei täällä kansan syvissä riveissä tosiaankaan ihan tyhmiä olla. Itse seuraan monia uutismedioita, jotta tietää mitä niissä kirjoitetaan ja puhutaan, niin perinteistä kuin uuttakin mediaa. Toivotan kaikille PS-ehdokkaille hyvää vaalimenestystä kaikissa vaaleissa kautta maan. Voimia sinne politiikan etulinjaan, jonne me äänestäjät teidät äänestämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ruska pakkasessa
Iloinen
#2

Konservatiiviset uutiset ovat mielestäni parhaat. Niitä kiinnostaa seurata ja oikeasti täyttä asiaa, jotka “ylittävät” uutiskynnyksen. Tämä on tietysti jokaisen henkilökohtainen asia, mikä kenenkin mielestä on uutinen ja somesta löytää kyllä aina sen, mitä haluaa löytää.. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Munaton urpo
Hämmentynyt
#3

Valtamedia ajaa jo munatonta urpoa eli Orpoa seuraavaksi pääministeriksi!! Kyllä on maailmankirjat sekaisin jos tuosta hukkapätkästä tulee seuraava pääministeri.

No onhan tämä pelle Niinistön suojeluksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Täytyy myöntää, että tämän ”arvopohjaherkän”, joka suuntaan nyökyttelevän tyypin, olo Pääministerinä hirvittää jo ajatuksenakin. Tosin ei Rinteenkään fraasit uppoa.
Luultavasti meillä on seuraavat neljä vuotta vetäjänä enemmän tai vähemmän selkärangattomat, nuoleskelija tyypit.
Ansaitsemmeko me sen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ei muuta kuin porukalla äänestämään Halla-aho pääministeriksi niin saadaan vielä joten kuten Suomi pelastettua täydelliseltä tuholta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000