Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Käenpoikia tarjolla Afganistanista

Hallituspuolue keskusta laittoi loppukesän teatterissaan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään lausumaan muutaman sanan maahanmuutosta. Käsikirjoitukseen kuului, että vihervasemmisto ja puolueen puheenjohtaja Saarikko asiaa heti paheksuivat ja tästä valaistuneena heti seuraavana päivänä Pylväs ripottelikin tuhkaa niskaansa ja veti sanansa takaisin.

Kuten asia nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä menee, ei merkitystä ole sillä mitä sanotaan vaan kuka sanoo. Pylväs sai vuolaita kiitoksia pahoittelustaan puolueensa johdolta ja synninpäästön vasemmistolaisilta hallitustovereilta. Siinä missä samoista sanoista toiselle napsahtaa syyte, riittää toiselle vain mea culpa, anteeksipyyntö sanoista, joita tuli epähuomiossa käyttäneeksi. Totta kai sananvalinta ”loisivista elintasosurffareista” oli harkittu, vaikka ei todellakaan omaperäinen.

Tämä kertoo vain keskustan epätoivosta omaa profiilia nostettaessa: ei edes pystytä omaan sanastoon asiassa vaan varastetaan muilta.

Viestinä tässä manööverissä oli hämätä kansalaista siitä, että keskusta jotain haitalliselle humanitaariselle maahanmuutolle muka tekisi. Ei tee, vaan on muun hallituksen kanssa avosylin ottamassa taas uusia tuntemattomia sotilaita vastaan kuten Sipilä teki luvatessaan talonsa 2015. Tuo kutsu kuultiin läpi Lähi-idän ja Suomi maksoi kovan hinnan tästä sinisilmäisestä oman kilven kiillotuksesta.

Saimme havaita tuolloin, että tulijoissa ei ollutkaan monen odottamia naisia ja pikkulapsia. Kerätyt lelut ja lastenvaatteet jäivät käyttämättä, potkuhousut eivät aikuisille miehille sopineetkaan. Nyt meidät yritetään saada maksamaan maailman suurvallan USAn laskua siitä, että myös Suomi lähti osana luotua koalitiota Afganistaniin turvaamaan rauhaa ja pitämään järjestystä yllä. Jälleen pitäisi avata ovet hallitsemattomalle maahanmuutolle.

Suomi myös järjesti operaation, jossa tuotiin omia kansalaisia ja heitä auttaneita paikallisia ilmasillalla kotiin. Täytyy ihmetellä miksi Suomella on ollut Afganistanissa lähes 400 henkilöä työllistävä lähetystö ja miksi ihmeessä sieltä tulleita suomalaisia kuskataan vastaanottokeskuksiin? Ja kuullun mukaan vielä lisää pitäisi tuoda. Vaikka meille toisin väitetään, on hyvin todennäköistä, että tulijoiden taustoista ei ole taaskaan riittävää tietoa. Muun muassa Englantiin on evakuoitu lentokieltolistalla olevia ja Ruotsi huomasi tulijoiden joukossa jo kertaalleen rikosten takia maasta karkoitettuja. Tuskin Suomen tiedustelu tätä parempaan selvitystyöhön pystyy.

Afganistanin kriisin varjolla yritetään avata rajat hallitsemattomalle humanitaariseelle maahanmuutolle. Turvapaikanhakujärjestelmää käytetään väärin, eikä sillä todellisuudessa auteta kuin ihmissalakuljettajia ja koko järjestelmän ympärille syntynyttä liiketoimintaa. Vokkikeisarit hierovat jo karvaisia käsiään odottaen veronmaksajien rahoja ja riittävän hyväuskoisia kuntia, joihin saavat rahastuslaitoksensa perustaa.

Suomi on ja tulee olemaan tulijoille kohdemaa niin kauan kuin täällä on tarjolla verrokkimaita paremmat etuudet ja muut vetovoimatekijät. Työvoimapulan paikkaajiksi näiden huonosti integroituvien maiden tulijoista ei ole, kasvatamme ainoastaan jo syntyneitä halpatyömarkkinoita. Todellinen työperäinen maahanmuutto edellyttää olemassa olevaa työtä, johon ei löydy kotimaasta tekijää. Nämä maahantulijat myös kotoutuvat ilman yhteiskunnan toimia.

Voimme, ja meidän pitää, kunnissa ja kaupungeissa torjua maamme turvallisuudelle ja taloudelle haitallinen maahanmuutto. Todelliset hädänalaiset jäävät pakolaisleireille joko maan sisään tai lähialueille. Valitettavasti meillä ei ole velkarahalla mahdollisuuksia juuri heitäkään auttaa. Alijäämäisten kuntien ja valtion tulee ensisijaisesti turvata maamme hyvinvointi. Mikäli saamme tulevaisuudessa taloutemme kuntoon, harkitaan sitten rahan käyttämistä myös maailman ongelmien ratkaisemiseen.

Afganistanista kuuluu myös positiivisia uutisia. Talibanin tiedottaja ja puhemies on antamassaan haastattelussa Itävallan suurimmalle sanomalehdelle Kronen Zeitungille luvannut, että heidän hallintonsa ottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja rikosten takia karkoitetut takaisin maahansa. Tähän tarjoukseen on syytä tarttua ja saada palautukset taas käyntiin, nehän ovat olleet pysäytyksissä maan epämääräisen hallintotilanteen ja koronan takia. Nyt kun maan tilanne hallinnon osalta on länsimaidenkin toimesta todettu vakaaksi ja Taliban-hallinnon kanssa suunnitellaan yhteistyötä, on tämä asia neuvoteltava kuntoon ensimmäisten joukossa. Vastineeksi voidaan harkita humanitaarista apua paikan päälle ja lähialueille.

Palataan vielä Pylvään käyttämään sanavalintaan. Koska selvästi varsinkin sana loisiminen sai tässä yhteydessä aikaan vasemmistolaisen älämölön, on syytä kehittää uusia kuvauksia asiasta. Voisimme hakea tässä kohtaa vertauksen luonnosta, lintujen parista. On nimittäin olemassa tilannetta hyvin kuvaava laji.

Se on käki.

Käki tunnetusti munii toisten, yleensä pienempien lintujen pesiin ja kasvaessaan käenpoika syrjäyttää muut pesän asukit aina emoltaan lisää ja lisää ravintoa vaatien. Samalla tavalla jos annamme vihervasemmistolaisen hallituksen “käkien” täyttää mamme näillä muualta tulleilta käenpojilla, he tulevat syrjäyttämään kulttuurimme, tapamme ja yhteiskuntajärjestyksemme. Ja vaatimaan aina enemmän, lopulta emme enää mahdu lainkaan omaan pesäämme .

Keskustalaiseen perinteiseen maaseudun ja metsien puolueen puheenparteen tällainen luontovertaus olisi ollut muutenkin osuvampi.

(Julkaistu lyhennettynä FL 02.09.2021)

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS 😕 PIAKIN. OLI HYVÄ ASIA, KUN KIRJOITIT TÄRKEISTÄ ASIOISTA. KÄKIMAISUUS ON ❤️ MUOTIA: SIINÄ ON ❤️ PALJON ASIOITA: MITKÄ TULEE RUOTIA: HENGELTÄÄN SAIRAS HALLITUS TULEE MEILLE RAHALLISESTI KALLIIKSI, KUN HEILLÄKIN TULISI OLLA SAMA MIELI, KUIN ❤️ JEESUKSELLA KRISTUKSELLA ON ❤️. NÄMÄ PAKANAMAISESTI AJATTELEVAT HALLITUKSEN IHMISET TÄYTYISI SAADA PIKAISESTI, HÄNEN 👼❤️❤️❤️ HYVÄÄN HOITOONSA, MUUTENHAN TUO KOKO JOUKKO ON ❤️ MENOSSA JUUDAAN PERÄSSÄ HELVETIN SYÖVEREIHIN. KIITOS 😕. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Kepu pettää aina. Vähän puhutaan kovia ja sitten ollaan kantamassa laukkuja. Vihreät ovat esittäneet lämpimän kutsun ja ehkä Pyhien Leiri järjestäytyy. Hauska nähdä, tuleeko Pyhien Leiri meritaksilla vai ilmestyisikö se Vaalimaalle, josta vihreät olisivat onnellisia. Kaikkein eniten heitä odottaa kuitenkin ekosysteemi, joka mielellään laskuttaa täyttä hintaa palveluista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Media kertoilee nyyhkytarinoita miehistä, jotka nyt haluavat vaimonsa, sisarensa tai äitinsä haettavan Afganistanista suomalaisten elätettäviksi. Etteivät joudu talebanien seksiorjiksi. Tarinoita sinisilmä-medialle riittää. Luottamus meni hallitukseen, ulkoministeriin ja Migriin. Haalittiin lentokoneeseen, ketkä olivat tarpeeksi röyhkeitä etuilemaan. Netissä yksi amerikkalainen turvallisuusalan mies kertoi, että hän huomasi Kabulin kentällä, että afgaanit työnsivät maanmiehiään porteille, ja amerikkalaisten oli vaikea päästä evakointilennoille, ja siksipä heitä jäi talebanien kynsiin. Bidenin hallituksen täydellinen kyvyttömyys oli ilmiselvää, mutta ei Suomen hallituskaan puhtain paperein selvinnyt. Nyt Marin on monta päivää laskeskellut turvavälejä, vitsi koko pääministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

No toivottavasti Marin ja kumppanit määräävät turvavälit myös näille maahanmuuttajille.Etteivät pääse liian lähelle suomalaisia nuoria tyttöjä ja naisia!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#9

1000 km olisi minimi turvaväli noille

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Heppoisesti Suomen koneeseen englannin taitoinen talibaani pääsi. Kunhan osasi suomen lipun piirtää liinaansa.
Voiko näin tyhmiä ja sinisilmäisiä ihmisiä maa päällään kantaa? Kyllä rapisi usko puolustusvoimiinkin. Vihollisia kuskaavat tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Afganistanin naisilla on hankala tilanne, miksi ei heitä tuotu? Tuodut ovat pääosin nuoria miehiä. Miksi he eivät jääneet puolustamaan äitejään ja sisariaan?
Toiseksi, miten siellä voi olla sellainen määrä lomailijoita, maassa josta he ovat hengensä uhalla paenneet ja tätä kautta turvapaikan saaneet?
Kolmanneksi. Meille ilmoitettiin, että 170-henkeä on määrä ”pelastaa”. Lukuhan aivan jotain muuta ja lisää hamutaan.
Neljänneksi. Eikö Afganistanista opittu mitään? Heillä on siellä oma kultuurinsa ja ”arvopohjansa”. Niiden muuttamiseen menee muutama sukupolvi. Riittäkö meillä motivaatio?
Afganistanin kokemuksista huolimatta ollaan ryntäämässä Afrikkaan, pariinkin maahan. Miksi?
Kirkkommehan on siellä tehnyt ”lähetystyötä” yli satavuotta. Kolehteja on kerätty vähän joka välissä ja Kirkollisverojakin jaettu. Mitkä ovat tulokset? Väki turpoaa ja tappelee keskenään mitä raaemmilla tavoilla. Onko meillä joku salattu kyky tuon ”kulttuurin” katkaisemiseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Pia , koskahan meidän päättäjämme / presitenttimmkin alkavat tuntemaan , jonkinlaista palaneenkäryä , tässäkin touhussa ??! Kuinka kauan meidän pitää katsella tätä , sinisilmäistä meininkiä ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

En ole Pia, mutta tytär on. Afganistanilla on nyt työvoimapula. kuten Suomella, joka on saanut työvoimaa Afganistanista. On ILO:n asia organisoida työvoiman takaisinkuljetus. ILOn asia on meidänkin ilomme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000