Aluevaalit ja sote-uudistus lähenee, vaikka väki kentällä, niin ehdokkaat kuin äänestäjätkin, ovat vähän pihalla mistä kaikesta on kyse. Kuten kansanedustaja Lulu Ranne on sen hyvin tiivistänyt, kyseessä on rahat ja henki -vaalit. Suomen historian suurin terveydenhoitokentän hallinnollinen muutos, johon kytkeytyy myös Pelastuslaitos ja väitän vaikutusten ulottavan lonkeroitaan myös sisäiseen turvallisuuteen ja Poliisin toimintaan.

Pienet kunnat ovat omien lähipalveluidensa puolesta huolissaan, ja aivan syystä. Vaalitapa on kuntavaalien tapaan suhteellinen, ehdokkaan ollessa ehdolla koko hyvinvointialueella. Riskinä on, että jos me pienten kuntien ehdokkaat emme onnistu, niin äänet valuvat isojen kaupunkien ehdokkaille.

Faktaa on, että terveydenhoitopalvelut eivät monessa pienessä kunnassa, kuten kotikunnassani Hausjärvellä, toteudu entisenlaisina tulevaisuudessa. Itse näen mm. Hausjärven ja Lopen osalta, että lähipalveluiden turvaaminen riittävässä laajuudessaan edellyttää vahvaa yhteistyötä Riihimäen kanssa. Riihimäen toimipiste on saatava entiseen loistoonsa, sekä palveluiden laadun, tarjonnan laajuuden, että lyhyempien odotusaikojen suhteen. Tämän seudun pienten kuntien etu on, että kattavat terveyspalvelut toimivat Riihimäellä. Siksi meidän pientenkin kuntien ääniä ja edustusta tarvitaan, ja jokaisen ääntä tarvitaan.

Paheneva koronatilanne laittoi minut jälleen näin saunan jälkeen kirjoittamaan, löylyssä on hyvä miettiä syntyjä syviä. Tilanne huononee, ja ei menne pitkään, kun hoitajilta peräänkuulutetaan jälleen, että jaksakaa vielä vähän. Näin ei saa olla, kun kyse on suomalaisten hengestä, terveydestä ja turvallisuudesta. Siitä lähtien, kun olen ollut seuraamassa, tai kuten sanotaan, vaikuttamassa, mm. näissä sote- ja alueasioissa, olen puhunut kentän toiminnan lähtökohdista. Alueen poliittisessa seurantaryhmässä olen tuonut esille, että organisaation rakentamiseen on lähdettävä kentän tarpeet edellä. Ensin mitoitetaan, kuinka monta paria kumihansikkaita ja kumisaappaita kentällä tarvitaan, ja sen jälkeen mitoitetaan ja mietitään minimiorganisaatio esimiehiä, joiden avulla homma saadaan hoidettua. Niin ei saa käydä, että (mielestäni jo nyt) ylimitoitetut eri hoito-organisaatiot lyödään yhteen ajatuksella, että yhdenkään johtajan, osastopäällikön, koordinaattorin tai raporttikopiointivastaavan ei tarvitse työpaikastaan luopua. Niin ei saa käydä, että meillä on järjetön hallintohimmeli eri tason johtajia ja päälliköitä, joiden jälkeen todetaan,että eipä meillä kentälle riitäkään nyt kuin nämä hanskat ja nämä saappaat. Saatesanoilla: ”Näillä teidän on pakko pärjätä, ei ole vaihtoehtoa.” Kuten tällä hetkellä mennään, tämä on tätä päivää.

Mittavien organisaatioiden yhdistämisessä lienee realismia se, että hetken pidetään päällekkäisiä toimintoja ja ylimääräistä viskaalia on ylemmillä tasoilla enemmän kuin tarpeeksi. Siksi hyvinvointialueen organisaation on oltava aluevaltuuston päätäntävallan alla virkamiesten sijaan. Tulevien aluevaltuutettujen ja aluevaltuuston on oltava hereillä, ja väitän että tehtävä oikeasti rohkeita ja kovia päätöksiä lähitulevaisuudessa, kun organisaatio on saatu muodostettua ja homman pitäisi pyöriä. Itse näkisin, että koska tällaista historian suurinta muutosta on lähdetty tekemään, on siinä perusteena oltava 1) palveluiden ja palvelutason selkeä parantaminen, ja ennen kaikkea, 2) hallinnon kustannusten voimakas karsiminen. Tämän tavoitteen toteutumiseen ovat avaimet käytännössä aluevaltuustoilla, sekä siellä istuvilla valtuutetuilla. Jos palvelu huononee, ja himmeli kasvaa, silloin ovat sekä uudistus että aluevaltuutetut epäonnistuneet.