Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

On tämä ihme yhteiskunta

Nykyisen vihervasemmistolaisen maailmanparannuspolitiikan ja -opin mukaisesti Suomalaisen elämällä ei ole mitään arvoa.

Meillä saa Suomalaiset nähdä nälkää ja kerjätä jokapäiväisen ruokansa leipäjonoissa eri puolella Suomea. Suomalainen ahkera työläinen ja tunnollinen, sekä rehellinen kansalainen on ainoastaan taakka vihervasemmistolaisille päättäjille, taakka josta pitää päästä eroon, koska se häiritsee vihervasemmistolaisia heidän maailmanparannuspuuhasteluissaan.

Suomalaista muistetaan ainoastaan vaalien alla, jolloin hänelle valehdellaan silmät ja korvat täyteen asioita, jotka jälkeenpäin osoittautuvat pelkiksi paskapuheiksi, kuten Antti Rinteen kuuluisat vaalilupaukset hoitajamitoituksesta, Vappusatasesta, työttömien aktiivimallin poistosta ja niin edelleen.

Kehitysapuun ja muuhun paskaan riittää ”pohjattomasta” valtion kassasta miljardeja euroja, mutta kun oman maan nuori kuolee tai vammautuu, suorittaessaan pakollista varusmiespalveluaan ei rahaa enään riitäkään, vaan alkaa suoranainen vittuilu omaisille ja uhreille vihervasemmistolaisten politrukkien ja muiden ääliöiden toimesta.

”valtion talousarvioon olisi saatava ainakin noin viiden miljoonan euron suuruinen lisämääräraha.” (Lähde:https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a8f04d6f-9810-4315-936e-435c3d500d92)

Jos taas ulkomaalainen saa vähän sähköä(poliisin tainnutusase), rikkoessaan poliisin suoria määräyksiä mielenosoituksen yhteydessä on vihervasemmistolainen sisäministerimme heti julkisesti ristiinnaulitsemassa turvallisuus tehtäväänsä suorittaneita poliiseja ja vaatimassa virallista selvitystä asiasta. Jos kyseessä olisi ollut Suomalainen, olisi sisäministerimme todennäköisesti korkannut sampanjapullon ja nauranut tapahtuneelle makeasti.

Samankaltaista Suomalaisin kohdistuvaa diskriminointia ja niskaan satavaa paskaa on nykyään nähtävissä ja koettavissa kaikkialla, meidän Suomalaisten Suomalaisille rakentamassa ja luomassa yhteiskunnassa. Tästä me saamme kiittää ainoastaan vihervasemmistolaisia velliperseitä.

Kyseessä on pelkästään arvovalinnat, se mitä me kukin arvostamme omassa elämässämme, vihervasemmisto todistaa jälleen kerran tässäkin tapauksessa mitkä ovat heidän arvonsa. Siihen ei kuulu lähimmäisen, Suomalaisen auttaminen ja huomioiminen.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Ei yllytetä nuoria lakkoilemaan , vaan hoidetaan asiat kuntoo seuraavissa vaaleissa !!? Jos vaikka tulisi niin sanottu , kansantuomio vaaleissa ! Niin kuin kävi viimeksi Sinisille ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Joo, ei kai siinä muu auta kuin antaa uusille mahdollisuus.
(Sille vakioinkuttajalle, joka muistaa aina Perussuomalaisten parin vuoden hallituksessa olon, muistin virkistämiseksi? Sampo Terho heitettiin pois vallankanhvasta juuri siksi, että Audin takapenkki ajoi ohi niiden asioiden joita luvattiin ajaa)
Eli otetaan riski ja annetaan uusi mahdollisuus, isommalla porukalla. Eihän tuosta nykyporukan väännöstä tule muutakuin rupia istumalihaksistoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

laaksonen
#2

Perussuomalaiset ottivat 35000 pakolaista suomeen 2015 koska katsoivat että pakolaiasista syntyvät ongelmat lisäävät roskajoukon kannatusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000