Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Mukasuvaitseva arvokuplaantuminen jakaa vaarallisesti kansaa

Yhteiskunnassamme on menossa poikkeuksellisen vaarallinen kehitys. Se on omaan arvomaailmaan kuplaantuminen, ja kaiken muun tuomitseminen ja sulkeminen oman toimintaympäristön ulkopuolelle. Siitä on viime kuukausilta yllättävän paljon ikäviä esimerkkejä.

Muistamme, kun Petteri Orpo ja Juha Sipilä ilmoittivat, että he ja heidän edustamat puolueet eivät halua toimia yhteistyössä perussuomalaisten kanssa, vaikka puolue ilmoitti toimivansa kuten hallitusohjelmassa oli sovittu. Asiaa perusteltiin erilaisilla arvomaailmoilla. Selkosuomeksi sanottuna se tarkoitti sitä, että ei suvaita erilaisia näkemyksiä. Hyvin kyseenalainen lähtökohta demokraattisessa yhteiskunnassa!

Helsingin Sanomat käynnisti kampanjan Kärkkäisen tavarataloketjua kohtaan. Monet mukasuvaitsevat tahot ottivat Kärkkäisen maalituksen kohteeksi ja vaativat tavarantoimittajia irtisanoutumaan kaupankäynnistä yrityksen kanssa.

Toimittaja Pirkko Arstila kirjoitti erään henkilön pukeutumista arvostelevan kolumnin. Se ei ollut sopusoinnussa mukasuvaitsevan arvomaailman kanssa. Seurauksena oli raju somehyökkäys lehteä ja Arstilaa kohtaan. Painostuksen jälkeen lehti ilmoitti poistaneensa kirjoituksen.

Suvaitsevaisuus on arjen todellisuudessa mukasuvaitsevaisuutta. Hyväksytään vain samalla tavalla ajattelevat kansalaiset ja yhteisöt, ja eri tavalla ajattelevat halutaan sulkea ulkopuolelle tai jopa kokonaan kieltää.

Vastakkainasettelu lisääntyy ja yhteiskunta jakaantuu. Kehityksen suunta on erittäin huolestuttava.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Taustalla on mielestäni myös mukasuvaitsevaiston ääri-liikehdintä, jonka tarkoituksena on nimenomaan romuttaa moraali ja yhteiskunta, katukielellä sanottuna: halutaan elää kuin pellossa. Mukasuvaitsevaisto määrittelee itse millainen on hyvä yhteiskunta ja mikä on ihmiselle hyväksi, ja todellakaan heidän itsensä yläpuolella ei ole mitään, puhumattakaan, että mitään varoituksia kuunneltaisiin. Aikaisemmin suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu kristillisten arvojen pohjalta ja vaikka siinäkään ei ole aina niin kiitettävästi onnistuttu, on sentään isänmaata ja kotia kunnioitettu. Nyt nämäkin arvot joutavat roskakoppaan. Kuka ikinä vain uskaltaakin ”inistä” julkisesti kansallismielisyydestä tai isänmaan puolustamisesta, saa sellaisen kuraryöpyn päällensä, ettei todeksi voisi uskoa. Katsotaan, kuinka moni mukasuvaitsevainen trolli heittää suvaitsematonta läppää tähänkin viestiin. Trollejahan riittää, sillä PS on ainoa puolue, joka uskaltaa julkisesti puolustaa isänmaata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

”Katsotaan, kuinka moni mukasuvaitsevainen trolli heittää suvaitsematonta läppää tähänkin viestiin.” Odotellaan… ei taida tulla yhtäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Itsenäisyyspolitiikassa demokratia on Suomesta Kataloniaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vallesmanni
Hämmentynyt
#3

Minä jotenkin ymmärsin asian niin, ettei kyseessä Orpon ja Sipilän kohdalla ollut PS:n ohjelma, vaan PS:n uusi puoluejohto, joista puolella oli tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000