Perussuomalaiset

Pasi Ruuska

Tehokkaat nyrkin rystyset - omat silmät iskettiin mustiksi

14 kommenttia

Hyvät suojainvälinekaupan yhteistyökumppanit meidän hallituksella. Eikö tämä ole, siis Kiinan viiden miljonan euron maskihankinta, jo oikeuden käynnin paikka. Ei ole hankinnassa noudatettu minkään tasoisia pelisääntöjä. Kilpailuttamisen rajakin muistaakseni 100 000 euroa. Oli sitten hätä tai ei, niin eieiei! Puhutaan terveydestä ja ihmishengistä, lisäksi.

Yrittäjän, feikkikasvon, firmassa ei ole kaiketi ollut mitään toimintaakaan vuosiin, oisko kirjapitoakaan toimitettu verottajalle. Virkamies valtion rahoilla tekee feikkimaskidiilin tällaisen kanssa.

Mitäpä tässäkään raivoamaan. Tekevälle ja yrittävälle vaan sattuu. Ja kun usein sattuu, siihen tottuu. Hallituksen logiikalla tässäkin tapauksessa pitää yrittäjälle maksaa korvauksia päreiksi menneestä bisneksestä ja koronakorvaus päälle.

Kuitenkin, olisi oikein mukava tietää, ketkä olivat pöydän toisella puolella ja kutka hyväksyivät tilisiirron. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja, Tomi Lounema, hylkäsi upseerinuran. On nyt ministerien kanssa etulinjassa koronakriisiä torjumassa. Tässäpä tehokkaat nyrkin rystyset – iskivät heti alkuun omat silmät mustiksi.

New York Timesista käännös 5.4.:”Suomi on valmistautunein valtio Pohjoismaissa, eikä sen tarvitse olla huolissaan naamioiden riittävyydestä. Kun jotkut maat etsivät suojavarusteita torjuakseen koronaviruspandemiaa, Suomi istuu kadehdittavalla henkilökohtaisten suojavälineiden, kuten kirurgisten naamioiden, varastolla paremmin varustautuneena muihin pohjoismaisiin naapureihin verrattuna.”Se on suomalaisten ihmisten DNA: ssa olla varautunut”, kertoi herra Lounema Suomen kansallisen Varmuusvaraston toimitusjohtaja”.
Ministeri Haatainen maaliskuisessa tiedotustilaisuudessa:
”Käsillä oleva koronatilanne on jo osoittanut, että huoltovarmuusjärjestelmämme on toimiva ja ainutlaatuinen myös Euroopassa. Muutama kuukausi sitten joku olisi voinut hieman naurahtaa sille, että meillä on tätä varten erillinen laitos olemassa – Huoltovarmuuskeskus”. Nyt voin jo sanoa, että naurut ovat loppuneet”.

Kuitenkin päätän raivota. Tämä ei ole todellista. Kuka lähtee tekemään kauppoja Tiina Jylhän kanssa? No valtiollinen toimija, ettei vain olisi välistä saajakin. Syylliset maksakoon vähintään vastuullaan ja epäonnistuneet ulos ministeritasoa myöden! Vai pitäisikö tässä antaa tiputyttöjen shoppailla, se kun käy kuin lapsityövoimalla tehdyn leningin osto. Jään odottelemaan kansainvälisen median uutisointeja suomalaisen ministerin ja huoltovarmuuskeskuksen asiantuntemuksesta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos. Miksi kommenttini on poistettu? Kiitos vastauksesta. Siunaten , Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Hämmentynyt
#3

Poistiko joku kommenttisi, Lasse? -pasi-

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Pasikin kysymästä. Sanoin; että ehdotusesi sivarien suosituksistasi oli hyvä. Mikäli heillä on oikea taustavaikutin ja ’aikaa’; luulisi heidän menevän mielellään palvelemaan; pesihän Jeesuskin opetuslastensa jalat; esimerkiksi meille kaikille. Kiitos. Siunausta, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Onhan tämä uskomatonta touhua , Pasi kai tähän hulluuteen nyt joku järki saadaan !! Eikö edes presidentillä olisi jotain lääkettä tähänkipuun ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos Nimetönkin Tyytyväinen 3 päivää sitten. Presidenttiin pitäisi siinätapauksessa; Soveltua Jeesuksen Kristuksen sanat; minä olen sisällisesti teissä; että hänellä olisi; ’lääke’ tällaisessa tapauksessa. Maallinen; ’tippapulloasia’ ei auta; sentin vertaa, kun on kyseessä; henkivallat; kuolema ja Elämä. Pitää olla sama Ylösnousemus Voima, kuin oli Lasruksen Herätyksessä. Täällä on paljon meitä; jotka olemme; pystyynkuolleita. Uudestisyntyminen on nyt tärkeää ja sehän Isän tahto onkin; että meiltä jäisi pois paljon; tyhjänpäisiä kotkotuksia. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#5

Ei prkl….. Miten tässä maassa pääsee päättäville paikoille ja virkoihin jengiä joiden järjen juoksu on päiväkotilasten tasolla?
Liksaa ja bonuksia pilvin pimein ja päässä ei liiku kuin se keltainen neste.
Olis kirveellä töitä….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Jos se onkin sitä Ranskalaisten ”Kulkuneuvojen”keltaista jäähdytinnestettä,Total tai Elf???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Pasikin. Olet kiva löytö ihmisenä, kun ’juttelet’; niinkuin olen aina olettanut, että tervesieluinen ihminen juttelee,- ja on kiinnostunut toisen asioista; kun on kerennyt tulla tunne, että ’sinnepäähän, kun kirjoitaa; on kuin kirjoittaisi; juuri kuolleelle ihmiselle. Henkisesti, ja Hengellisesti kuolleelle. Kyllä; Olet oikeassa Hallitus vaihtoon, että saamme Suomen taas nousuun; Pyhä Henki edellä kaikessa toiminnassa; eikä raha. Rahalla me päästään hiekan alle, mutta; Pyhällä Hengellä; me menemme pidemmälle; menemme; Peräti; taivahalle. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#8

Toisaalla eräs kommentaattori puolusteli Huoltovarmuuskeskuksen johtajaa Tomi Lounemaa sanomalla, että hän on ollut toimessaan vasta niin vähän aikaa.

Normikansalaiselle, vaikka hän ei olisi minkään alan asiantuntija, on kristallinkirkasta, että terveydenhoitotarvikkeiden hankkijaa ei pidä hakea protestilistalta eikä iltapäivälehtien viihdesivuilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi
Hämmentynyt
#9

Kyllä kokemusta ja näkemystä täytyy löytyä tuohon asemaan valitulta jo lähdössä. Kuten sanottu, ei tämä hankintatehtävä vaadi järin paljon älliä. Ei ollut sitten sitäkään. Tuon älyttömän toiminnan selittäisi saatu lahjus/välityspalkkio. Ei ole tervejärkinen päätös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Krisu
Vihainen
#10

Se, että HVK:n tj:lla ei olisi kokemusta on ”muunneltua totuutta”. Tomi Lounema on ennen HVK:n tj:n tehtävää ollut TEM (työ- ja elinkeinoministeriössä) virkamies, joka on hoitanut huoltovarmuuteen liittyviä asioita monipuolisesti ministeriössä alusta alkaen eli vuodesta 2009.

” … Työ- ja elinkeinoministeriössä Lounema on työskennellyt 2009 lähtien. Sitä ennen hän toimi Kuluttajavirastossa tuoteturvallisuusinsinöörinä, tuoteturvallisuuspäällikkönä, apulaisjohtajana ja johtajana vuosina 1999–2009. Lounema on hoitanut huoltovarmuusasioita ministeriössä monipuolisesti alusta saakka …” Olisiko 10 vuodessa pitänyt jotain oppia HVK:sta ja sen aiemmista ”kaupoista” värikkäiden ostajien ja myyjien kanssa sekä varsinkin siitä mitä HVK:n pitäisi huoltovarmuuslain mukaan tehdä?

Linkki: https://tem.fi/tyoministeri/-/asset_publisher/tomi-lounemasta-huoltovarmuuskeskuksen-toimitusjohtaja

Mitä siis liittyy tähän tilausfarssiin? Palvelus kaverille/kavereille, ”pieni konsulttipalkkio vai?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
#11

Maskiministerin pitäisi kyllä olla tietoinen alaistensa mielivaltaisista 20 miljoonan ”hyvät veljet- ja sisarukset-kaupoista”, jotka tässä tapauksessa päätyivät katastrofiin. Tämä on ministeriltä huonoa johtajuutta tai yksinkertaisesti osaamattomuutta, ottaen huomioon että heillä on näitä enemmän tai vähemmän osaavia käsipareja ennätysmäärä ympärillään. Tiesi kaupoista tai ei, niin olisi pitänyt tietää ja varmistaa että miljoonia ei räiskitä omalta vastuualueltaan näinkin värikkäästi ja vastuuttomasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi
Utelias
#12

Nonniin, nyt on pääsiäisen seudulla lanseeraamaani Pontius Pilatuista ilmiötä lainannut myös politiikan toimittaja IltaSanomissa

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006471628.html?utm_medium=social&utm_content=android.is.fi&utm_source=facebook.com&utm_campaign=fb-share&fbclid=IwAR0neKvBMeD3RgTsnUDb4JuFj-f_vyjvA2JtfTYA8Kx3_HWQcqG11U3voow

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#14

Hei. Kiitos. Kyllä nuo tytöt ja pojat saavat meistä kenet hyvänsä suljettujen ovien taakse rökitettäväksi; ettei meistä toiset tiedä mitään. Tuo sama henkihän se vei aikanaan Jeesuksen ristin puuhun, (synnitön); Päivi Räsäsen; maallista valoa läpäisemättömien ovien taakse, (onneksi ei Taivaallista). Kyllähän belsen tytöt ja pojat osaa, kun mammonaruhtinas; vaan levittelee riittävästi; veronmaksajien; posaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000