Tänään Suomessa vietetään Aleksis Kiven päivää, joka on samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä ja vakiintunut liputuspäivä.

Päivä on myös Euroopan kuolemanrangaistuksen vastainen päivä.

Kiven elinaikana suomalaista kirjallisuutta oli vasta vähän ja Suomen kirjakielikin oli vasta muotoutumassa. 1800-luvulla jotkut jopa epäilivät, voiko suomen kielestä koskaan tulla niin sivistynyt kieli, että sillä voisi julkaista kaunokirjallisuutta, saati sitten puhua.

Onneksi suomalaiset näyttivät, että epäilys oli turha.

Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi vuonna 1870, ja se oli ensimmäinen merkittävä suomen kielellä kirjoitettu ja julkaistu romaani.

Kertomusta Jukolan jukuripäisestä veljeslaumasta voidaankin pitää hyvin todenperäisenä kuvauksena Suomen kansan matkasta alkukantaisista metsästäjistä opinnälkäisiksi ja ahkeriksi maanviljelijöiksi, aina näihin päiviin saakka.

Lainaus: Seitsemän veljestä, Kahdestoista luku

Ahkerasti harjoittelivat veljekset lukua taas, ja heidän taitonsa karttui, vaikka vähitellen. Lukivat he jo kelpo lailla sisältä, ja kävivät nyt puuhaan oppiaksensa ulkoa aapiaisen kappaleita; jämäten ja höristen joka nurkassa nyt pyrittiin kohden kukkoa. Sinne ehtivät he myös viimein toinen toisensa jäljessä: ensimmäisenä Lauri, sitten Aapo ja Simeoni ja vihdoinpa Tuomaskin, mutta kaukana heistä vielä työskentelivät Juhani ja Timo. Lopultahan pääsi myös Timokin toivottuun satamaan, koska Juhani vielä uskontunnustuksessa hikoili, huokaili ja kiukkuisena puhkaili. Leikkelipä hänen sydäntänsä, että hän oli viimeinen mies; mutta eihän auttanut tuossa muiden armo, vaan ainoasti oma ahkeruus ja työ.

Historiankirjat tietävät kertoa, että Kiven uusi tapa kuvata suomalaisia omapäisinä metsäläisinä ei kuitenkaan kaikkia miellyttänyt.

Erityisesti vaikutusvaltainen professori August Ahlqvist kritisoi teosta ja sen realistista kansankuvausta ankarasti, jolloin kirjan kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pelästyi kritiikistä niin, että laittoi Kiven Seitsemän veljestä takavarikkoon useaksi vuodeksi.

Romaani julkaistiin lopullisessa muodossaan yhtenä niteenä vasta vuonna 1873. Aleksis Kivi ei kuitenkaan tätä ollut enää näkemässä.

Tänään Aleksis Kiven päivä on ollut päivä, jolloin meitä suomalaisia on jälleen uudestaan muistutettu realistisen kansankuvauksen ilmaisemisesta.

Kritiikin kohteena on ollut tällä kertaa perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen ja hänen julkaisemansa kirjoitus, jossa käsiteltiin terrorismia ja islamia.

Tynkkynen tuomittiin maksamaan teosta 50 päiväsakkoa, ja lisäksi oikeus määräsi Tynkkysen Facebook- ja Instagram-tileillä julkaistut viestit poistettavaksi yleisön saatavilta.

JOILLEKIN MEISTÄ SANANVAPAUS SUOMESSA tarkoittaa itsenäistä demokratiaa ja viimeiseen asti oikeutta ilmaista omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Aleksis Kiven ja Sebastianin tilannetta kuitenkin tutkailtaessa voidaan todeta, että heidän kohdallaan Suomi on sääntelyillään osoittanut olevansa molempina aikakausina kansalaisilleen yhtä sananvapaa maa, kuin esimerkiksi Pohjois-Korea omille kansalaisilleen – eller hur?

Kun Suomen hallitus aikoinaan päätti vaihtaa maamme markat euroiksi ja luovuttaa kaiken päätäntävallan Brysseliin, oli se monen suomalaisen mielestä vuonna 1917 saavutetun itsenäisen Suomen joutsenlaulun alku. Tällöin Suomessa populistin leiman saivat ja saavat edelleen esimerkiksi kaikki, jotka suhtautuivat jollain lailla kriittisesti Euroopan unoniin.

Ja kun vuonna 2015 maamme yli pyyhkäisi kymmenien tuhansien turvapaikanhakijoiden aallot, niin miten siitä on tänä päivänä tullut oikeudessa tuomittavaa, kun kansalaiset aidosti ovat huolissaan kotimaansa kehityksestä ja yrittävät julkisella kansalaisdebatilla pitää kiinni perusoikeuksistaan sekä yhteiskuntamme turvallisuudesta?

Tästä on enää pieni matka Orwellin Isoveljeen ja siihen, että jo pelkästään kansalaisen oma ajatuskin tullaan tuomitsemaan rikoksena.

ROHKENEN VÄITTÄÄ, että kansalaisten vapaus ja halu puhua alkoi Suomessa jo kauan ennen maamme itsenäistymistä ja vuonna 1917 se vain virallistettiin.

Itsenäisyys ja vapaus kun ovat meille suomalaiselle jatkuvasti päällä oleva mielentila. Läpi historian voidaan nähdä, että kun suomalainen näkee, kuulee ja lukee itseään kansakuntana, hän tunnistaa toisen suomalaisen, omanlaisensa, ja sen miten erilainen on kuin muut, ja jo taas nostaa itsenäisyys ja vapaudenhalu päätään sydämessä.

Historiastamme tiedämme myös sen, että meitä voi uhkailla, kurittaa ja liiskata tankeilla ja pommeilla maan rakoon, mutta niin kauan kuin meissä henki pihisee, versoo sisuksista suomalaisen identiteetti, vapaudenhalu ja rohkeus uudestaan esiin.

Voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. – Jukolan Aapo, Seitsemän veljestä

Itsenäisyys, sananvapaus, suomalaisuus tai maamme ei ole mitään käsin kosketeltavaa, sillä se jos jokin – suomalaisuus – on meidän kaikkien viiden miljoonan ihmisen pääkopan sisällä.

Kun hallituksemme ministerit tänään huutavat posket punaisena väestökadosta ja siitä, kuinka koko kansamme lakkaa olemasta ilman maahanmuuttoa ja muuttuu tulevaisuudessa kävyiksi havumetsään, niin muistakaa, että Suomi on kasvanut ja kasvaa metsästä!

TOSI ASIA ON SE, ETTÄ JOKAINEN SAMAAN KANSAAN kuuluva on aina ja lähtökohtaisesti enemmän samalla aaltopituudella toistensa kanssa, vaikka monissa asioissa erilaisia tai eri mieltä ehkä olemmekin.

Ja myös se on tänään totta, että jos suomalaisia on aikaisemmin haluttu vaientaa kahdella eri kielellä, niin nyt siihen listaan voidaan lisätä kaksi uutta; Suomi ja Some.

Jos vaikutusvaltaisen professori August Ahlqvistin pyrkimys oli aikoinaan vaientaa Aleksis Kiven aikalaisten puhe- ja ilmaisuoikeus naruliekaan ja mielipidevalvontaan, niin tänään samaa tapahtuu sananvapaudellemme poliittisen korrektiuden ja suomalaisen oikeuslaitoksen verhoamana.

Tästä on osoituksena Sebastianin tänään saama tuomio ja sen seurauksena voimme todeta, että halusimme tai emme, on sananvapautemme vajoamassa kohti somen pimeää keski-aikaa, vaikka nyt jos milloinkaan, olisi kansalaisten julkinen ja sallittu debatti enemmän kuin tarpeen Suomessa.

Kyse on Suomen ja suomalaisten tulvaisuuden rakentumisesta.

Ja mitä tulee kiihotuksesta kansanryhmää vastaan? Tässä kohtaa lainsäätäjien (poliitikkojen), oikeuslaitoksen (syyttäjien ja tuomareiden) sekä poliisien tulisi jo tasa-arvon näkökulmasta katsottuna tutkia myös niitä puheita, tekstejä ja videoita, joissa puhutaan ja kirjoitetaan länsimaisista ihmisistä tai uskonnostamme herjaten tai väkivallalla lietsoen.

Tämä pelkästään suomalaisten rehellisten mielipiteiden vainoamiseen keskittyminen nettipalstoilla, alkaa nimittäin muistuttaa päivä päivältä enemmän entisen DDR:n Stasin toimintaa, jossa kansalaiset aikanaan valtion ohjauksessa ilmiantoivat tuttaviaan ja jopa omia perheenjäseniään.

Ja tähän loppuun totean kuin Paavo Väyrynen, etten käske enkä kehota, mutta toivoisin, että kissa nostetaan pöydälle, sillä Suomessa jos missä – ja mitä tahansa maata tai kansaa koskevissa kysymyksissä on kyettävä kriittiseen ja objektiiviseen keskusteluun ilman, että saa pelätä joutuvansa tuomituksi sananvapausrikollisena.