Perussuomalaiset

Pasi Kortesuo

EU alueen työntekijät eivät kelpaa hallitukselle

Suomi rikkoo systemaattisesti EU:n vapaan liikkuvuuden perusperiaatetta työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta. Samaan aikaan suomen hallitus ja elinkeinoelämä, lähinnä EK, hokevat kuin mantraa EU:n ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnan poistamisen tarpeellisuudesta. Olisiko ensisijaisesti ensin poistettava EU-alueelta suomeen tulevan työvoiman vapaan liikkumisen esteet ennen EU:n ulkopuolisten asettamista etusijalle?

Suomen vetovoimatekijät sosiaaliturvineen ovat erittäin houkuttelevat EU:n ulkopuolisille ihmisille. EU:n sisällä meillä ei vetovoimatekijöitä enää juuri olekaan. Virolainen rakennusmies käy suomalaisilla raksoilla keikalla ”kaukana” kotoaan, aivan kuten Suomalainenkin suomen sisällä. Ainoa ero on siinä, että virolaisella kotimaassaan on palkallaan kovempi ostovoima kuin Suomalaisella kollegallaan. Lisäksi raha lähtee ulos suomesta eikä verotuloja kerry Suomeen. Virolaisesta raksamiehestä ei ole ratkaisuksi ”huoltosuhdeongelmaan”.

Huoltosuhdeongelmaan helpotusta mahdollisesti toisi suomeen töihin muuttava EU-kansalainen. Muualta EU:n alueelta ei ole suurta ryntäystä odotettavissa, sillä palkkatasomme suhteessa sillä olevaan ostovoimaan suomessa on jopa surkea verrattuna moneen muuhun EU-maahan. Ei sillä, etteikö todellisia halukkaita tulijoita olisi kaikesta tästä huolimatta, mutta heidän tulemisensa on tehty lähes mahdottomaksi.

Lähes kaikki muut puolueet vaikuttavat haluavan nimenomaan EU:n ulkopuolisia ihmisiä maahamme, jopa rikkomalla niitä niin paljon ylistettyjä EU-periaatteita ja yhdessä sovittuja sääntöjä. Ennen kuin käymme Puolan kimppuun EU-sanktioiden asein, niin voisimme poistaa malkan omasta silmästämme ensin.

Sosiaaliturvatunnus (Finnish ID), este kuin vuori työvoiman vapaalle liikkumiselle EU-alueelta suomeen.

Suomessa elämiseen ja toimimiseen tarvitaan sosiaaliturvatunnus. Yleinen väärinkäsitys on, että sosiaaliturvatunnus loisi jotain velvoitteita suomelle, kuten sosiaaliturvaetuuksia sosiaaliturvatunnuksen omaavalle henkilölle. Näin ei ole. Sosiaaliturvatunnus on henkilön yksilöintiä varten. DVV:n sivustolla esitellään esimerkinomaisesti milloin ja kuka voi saada sosiaaliturvatunnuksen. Hyvä niin, mutta sosiaaliturvatunnuksen vaatiminen lähes kaikessa asioinnissa suomessa lapsen kouluun ilmoittamisesta aina asuntohakemuksiin ja jopa työhakemuksiin asettaa tosiasiallisen esteen EU-kansalaiselle tulla suomeen töihin omatoimisesti vapaana työntekijänä.

EU-kansalaisella on oikeus tulla suomeen työnhakuun ja töihin pelkästään sillä perusteella, että on EU-maan kansalainen. Tosiasiallisesti on lähes mahdotonta toteuttaa tätä oikeutta, ellei sinulla ole jo valmiina työnantajaa, joka tarjoaa sinulle asunnon tai ystävää, jonka luona voit asua, kunnes saat työpaikan. Lähtökohtaisesti jokainen iso vuokra-asuntoja tarjoava tai välittävä yhtiö vaatii sosiaaliturvatunnusta pystyäksesi tekemään asuntohakemuksen. Ei ole eroa sillä, onko yhtiö täysin yksityinen tai ns. yleishyödyllinen tai kunnallinen toimija. Kyseinen käytäntö asettaa tosiasiallisen vakavan esteen EU:n työvoiman vapaalle liikkumiselle. Käytäntö on myös jyrkän syrjivä muita EU-maan kansalaisia kohtaan. Näin ollen kyseiset käytännöt ovat EU-perussopimusten ja muiden EU-periaatteiden vastaisia.

On tietysti mahdollista saada asunto täysin yksityiseltä, joka vuoraa omistamaansa asuntoa tai muutamaa asuntoaan. Tässä taas törmätään uuteen vakavaan esteeseen, eli käteiseen rahaan. Suomessa ei voi avata pankkitiliä ilman sosiaaliturvatunnusta. Käteisestä on tehty lähes ”rikollinen” maksuväline. Esimerkiksi EU-kansalaisen vuokran ja vuokravakuuden käteismaksu ei onnistu, jos saajana on yhtiön pankkitili. Tästä on tuore kokemus. Asianajoyhtiö vuokrasi EU-kansalaiselle asunnon. Yhtiön omistaja ja vuokralainen menivät yhdessä pankkiin, sillä käteisestä oli jo lähtökohtaisesti odotettavissa ongelmia. Tämä kyseinen ongelma tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä. Asia ratkaistiin niin, että vuokranantaja antoi käsin kirjoitetun kuitin saamastaan käteissuorituksesta sekä sen tarkoituksesta EU-kansalaiselle ja talletti saamansa käteisen omalle henkilökohtaiselle tililleen. Sieltä taas rahat siirrettiin asianajajan yhtiön tilille. Ilman pankkitiliä elämä suomessa on ”aikuisten oikeesti” mahdotonta.

Myös kaikki muu Suomessa asumisen kannalta välttämätön on sosiaaliturvatunnuksen takana. Sähkösopimusta, kotivakuutusta jne. on mahdotonta saada ilman sosiaaliturvatunnusta. Tämä kaikki tekee mahdottomaksi EU-kansalaisen vapaan liikkuvuuden perussopimuksissa taatun oikeuden toteutumiseen.

Kaikkien esteiden syy on sosiaaliturvatunnus ja ensisijaisesti DVV:n omavaltainen tulkinta siitä, milloin EU-kansalainen voi saada sosiaaliturvatunnuksen. Toissijaisena toimijana tosiasiallisten esteiden ylläpitäjänä on Migri.

Digi- ja väestötietoviraston sivuilla (DVV) kerrotaan siitä, mihin sosiaaliturvatunnusta tarvitaan ja millä edellytyksillä sen voi saada. Edellytykset ovat esimerkinomaisia, ei ehdottomia normeja tai poissulkevia asioita. Aluksi siellä on:

Suomessa henkilöiden yksilöintiin käytetään henkilötunnusta, jonka saat, jos sinut rekisteröidään väestötietojärjestelmään. …. Voidaksesi asua ja toimia suomalaisessa yhteiskunnassa, tarvitset yleensä henkilötunnuksen. Joidenkin asioiden hoitamiseen henkilötunnus voi olla tarpeen, vaikka et asuisikaan Suomessa.” ( https://dvv.fi/ulkomaalaisen-rekisterointi )

Jos ja kun tällä yleisellä tasolla ja periaatteilla toimittaisiin, ongelmat voitaisiin sivuuttaa tai ratkaista. Käytäntö ja tulkinta kuitenkin asettavat tosiasiallisen esteen vapaalle liikkuvuudelle.

Ensinnäkin sosiaaliturvatunnuksen saamiseksi sinun pitää henkilökohtaisesti käydä DVV:n toimipisteessä. Se taas tarkoittaa matkustamista Suomeen ilman, että sinulla olisi ollut mahdollisuutta hakea ja saada vuokra-asunto. Se on tosiasiallinen este, joka on viranomaistoiminnasta johtuvaa.

Toiseksi DVV:n sivustolla jäljempänä esitellään esimerkinomaisesti tilanteita, jossa saat sosiaaliturvatunnuksen. DVV tulkitsee niitä ahtaasti siten, että ne ovatkin yksinomaan ainoita tilanteita, jossa voit saada kyseisen tunnuksen. Esimerkiksi EU-kansalainen, joka ei asu ja jolla ei ole vaikka vuokra-asuntoa suomessa, hänelle voidaan myöntää sosiaaliturvatunnus. DVV ei kuitenkaan myönnä sosiaaliturvatunnusta EU-kansalaiselle jolla on vuokra-asunto ja joka oleskelee laillisesti suomessa, ja joka tarvitsee sitä pystyäkseen toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tällaisella tulkinnalla ja toiminnalla viranomainen aiheuttaa absurdeja tilanteita ja tosiasiallisen esteen EU-kansalaiselle toteuttaa oikeuttaan työvoiman vapaasta liikkuvuudesta.

Keskustan ja myös Annika Saarikon toistelema mantra EU:n ulkopuolisen työvoiman tarpeesta ei pysty hyvällä tahdollakaan tulkitsemaan muutoin kuin, että kepunkin taustavoimat hamuavat EI vapaita ihmisiä suomeen pitämään palkat alhaalla ja jopa laskemaan niitä. Aiemmin EI vapaita ihmisiä, joita käytettiin työhön, kutsuttiin orjiksi. Tällä kertaa Annikan mantran ulkomaalaisesta työvoiman tarpeesta tekee absurdiksi se, että hän on juurikin sen ministeriön johdossa, jolle kuuluu DVV:n ohjaus. Valtionvarainministeriö ja DVV on tietoisia esille nostamistani esteistä.

Ratkaisu. DVV voi toimintatapojaan niin, että sosiaaliturvatunnus myönnetään EU-kansalaiselle hakemuksesta ja käymällä vaikka suomen edustustossa ulkomailla. DVV voi muuttaa tulkintojaan siten, että EU-kansalainen saa sosiaaliturvatunnuksen asioidessaan DVV:n asiointipisteessä suomessa ilman ahdasta ja virheellistä tulkintaa esimerkin omaisista tilanteista joita on esitelty DVV:n sivuilla.

Jos viranomainen ei itse pysty tai ole halukas muuttamaan virheellisiä toimintatapojaan ja tulkintojaan sosiaaliturvatunnuksen myöntämisestä EU-kansalaiselle, pitää lainsäätäjän puuttua asiaan. Jos taas lainsäätäjä on haluton ohjaamaan lainsäädännöllä EU:n vapaan liikkuvuuden esteiden poistamista, pitää EU-komission aloittaa oikeudelliset toimet suomea vastaan.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
#1

Mielenkiintoisia yksityiskohtia. Muutenkin se on kuulostanut tosi oudolta, miten voi olla tilanne että ”Närpiön tomaattifarmit” rekrytoivat suoraan EU:n ulkopuolelta, ja saavat siihen harkinnanvaraisen luvan. Eikö siinä muka ole ehtoa, että EU:n ulkopuolelta rekrytointi on sallittua vain, jos kyseiseen tehtävään on ensin yritetty julkisesti rekrytoida sekä Suomen TE-keskuksen järjestelmän kautta (mol.fi) että EU:N laajuisen järjestelmän kautta. Luulenpa, että porukkaa rekrytoidaan EU:n ulkopuolelta tekemättä pienintäkään elettä työntekijöiden löytämiseksi ensin Suomesta tai EU:n alueelta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Humör är huumori på svenska
Iloinen
#6

Närpiön kamreeri tekee mitä tahtoo! ”Mine ee otta soomalaane, maksa paljo ja keelimoori. On alla fall vero taxi ja uniuuni aina beklaagamas kaiki. Mine maksa mitä mine haluta eikä ollenka taxi! Thailaine tai Veetnami mycky bätre. Asuu teltas ja hoita egen syömine. Mine hake EU korvaus asumine ja sööttämine. Ja jag betalar minimi lön, som 5,30 juuroo pär tunti. Thailaine tai veetnami betalar taxi selv. Bara inkomster om JAG gör så här! Jag käns mig som kartanoherra. Jos tule probleema RKP minister från Vasa sköter allt!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Eivät kelpaa työnanatajillekaan. Kun on työlupa, viisumi ja passi työnantajan kädessä, voi työntekijät talloa maahan. Tilanne on vielä parempi, jos lähtömaassa on vielä loan shark.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS PASIKIN. UPEA KIRJOITUS SINULTA. SINUT PITÄÄ SAADA SEURAAVASSA SUOMEN HALLITUKSESSA NOIDEN ASIOIDEN KUNTOONSAATTAJAKSI SUOMENPUOLELTA MAHDOLLISIMMAN PITKÄLLE EU’SSA. EI OLE IHME: ETTÄ ”KONNASYDÄMISET” IHMISET, OVAT HALUNNEET, JA VIELÄKIN HALUAVAT ESTÄÄ TEIDÄN ”MAALAISJÄRKISTEN”, REILUJEN IHMISTEN: PÄÄTÖSPAIKOILLE PÄÄSEMISEN: HALVEKSIMALLA TEITÄ, VAAN TOIVOTAAN JA RUKOILLAAN, ETTÄ SUOMEEN TULEE SEURAAVA HALLITUSMUOTO: KRISTOKRATIA, JA TE LAHJAKKAAT, ISÄNRAKASTAMAT IHMISET: SAATTE LAHJANNE ISÄMMEKIN: TOIVOMAAN ASEMAAN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Niinpä. Asiat on huonosti vähän joka suhteessa suvakkien ollessa hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Hämmentynyt
#5

No! Eihän tälle hullutukselle kelpaa edes suomalaiset työntekijät! Mikäli suomalaisille työntekijöille tai työttömille tarjottaisiin samat EDUT, kuin muualta tulleille (asunto koko perheelle, huonekalut, kuljetukset ja tietysti kelagold!) Suomi ja suomalaiset ensin on tätä päivää ja tämän maan tulevaisuus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000