Verrattain lievät rikostuomiot ovat koetelleet kansalaisten oikeustajua jatkuvasti viime vuosina. Suomessa lähinnä huumausainerikoksista annetaan tuntuvia tuomioita rangaistusasteikon yläpäästä, kun samaan aikaan erityisesti seksuaali- ja muista väkivaltarikoksista annetut tuomiot ovat rangaistusasteikon alapäästä, turhan usein jopa ehdollisia. Uhrien henkeä ja terveyttä ei arvosteta, ja usein tuntuu, että oikeuslaitos yrittämällä yrittää keksiä toinen toistaan älyttömämpiä perusteluja antaa rikolliselle mahdollisimman lievä tuomio. Perusteina on käytetty muun muassa sitä, että rikoksentekijä käy töissä, opiskelee, ei (oman kertomansa mukaan) käytä päihteitä, tai vankeudesta olisi haittaa tuomitun sosiaaliselle selviytymiselle.

Vaikka rangaistuksista päättävät tuomioistuimet, rajat tuomareiden harkintavallalle määrittävä rangaistusasteikko on eduskunnan käsissä. Eri rikosten rangaistusasteikoissa näkyvät vahvasti niiden taustalla vaikuttavat arvovalinnat. Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikko ulottuu neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Sama asteikko on törkeällä varkaudella, törkeällä kirjanpitorikoksella, törkeällä petoksella ja törkeällä vahingonteolla. Jokainen voi itse miettiä, millainen haitallinen vaikutus kullakin kyseisistä teoista uhrinsa elämään on, ja ovatko rangaistukset oikeassa suhteessa toisiinsa. Samalla tulee huomioida, että alle kahden vuoden mittaiset vankeusrangaistukset voidaan tuomita (ja usein tuomitaan) ehdollisina, jolloin konkreettinen seuraus rikolliselle ei usein poikkea käytännössä juurikaan vapauttavasta tuomiosta.

Rangaistuksia voidaan perustella joko peloteteorian tai korjaavan teorian näkökulmasta. Peloteteorian näkökulmasta rangaistuksen tarkoituksena on yhtäältä estää ihmisiä tekemästä rikoksia rangaistuksen pelossa ja toisaalta estää tulevia rikoksia pitämällä rikollinen eristyksessä muista. Korjaavan teorian mukaan rangaistuksen tarkoitus on parantaa yhteiskunnan sairastuttama rikollinen. Suomessa rikolliset nähdään aivan liian usein olosuhteiden uhrina, sen sijaan, että painotettaisiin yksilön vastuuta omista teoistaan. Viimeistään silloin, kun kyse on vaarallisista rikoksenuusijoista tai ammatti- ja taparikollisista, tulisi myöntää, ettei kyse ole siitä, että ”tilaisuus tekee varkaan”, tai raiskaajan tai pahimmassa tapauksessa tappajan. Kaikki ihmiset eivät ole hyviä tai parannettavissa, vaan ihmiskuntaan kuuluu yksilöitä, joilta puuttuu kyky empatiaan tai jotka pahimmillaan nauttivat kärsimyksen aiheuttamisesta toisille ihmisille.

Usein lieviä rangaistuksia ja ehdollisia tuomioita perustellaan vankeusrangaistusten kustannuksella yhteiskunnalle. Tässä tarkastelussa jää kuitenkin täysin huomiotta yhtäältä se, että ankarammat rangaistukset vähentäisivät rikollisuuden kokonaismäärää yhteiskunnassa ja toisaalta se, että väkivaltarikokset, jotka jättävät uhrinsa elinikäisesti työkyvyttömäksi, aiheuttavat yhteiskunnalle merkittävän kustannuksen myös uhrin työpanoksen menetyksen ja hoitokustannusten muodossa, vaikka uhrin kokemalle kärsimykselle sinänsä onkin vaikea asettaa rahallista arvoa. Kriminaalipolitiikan tavoitteeksi tulisikin asettaa nollatoleranssi väkivaltaan.

Suomalaisia rikollisia emme valitettavasti voi karkottaa, mutta kun kyse on ulkomaalaisten Suomessa harjoittamasta rikollisuudesta, tulisi tunnustaa, että heidän parantamisensa ei ole Suomen asia. Suomen osalta ongelma ratkeaa helpoimmin karkottamalla rikollinen ja määräämällä hänet pysyvään maahantulokieltoon. Meidän tulisikin antaa maahamme tuleville ulkomaalaisille selkeä signaali siitä, että minkäänlainen väkivaltarikollisuus ei ole maassamme hyväksyttävää, ei kulttuuriin, tietämättömyyteen tai mihinkään muuhunkaan tekosyyhyn vedoten. Suomeen ei ole hyväksyttävää tulla vaarantamaan maassa jo olevien turvallisuutta. Mistä tahansa seksuaalirikoksesta tai väkivaltarikoksesta, jossa kyse ei ole hätävarjelun liioittelusta, karkotuksen tulisi olla automaattinen oheisseuraamus. Suomalaiset vankilaolot tai etenkään ehdollinen vankeusrangaistus eivät toimi minkäänlaisena pelotteena väkivaltaisista kulttuureista tuleville, sen sijaan karkotus kotimaahan automaattisena rikoksen seuraamuksena toimisi. Suomi voi sopia karkotuksen yhteydessä siitä, ettei tekijää teloiteta kotimaassaan Suomessa tehdyn seurauksen vuoksi, kuten monet Euroopan maat tekevät Yhdysvaltoihin palautettavien rikollisten kohdalla.

Mikäli minut valitaan eduskuntaan, tulen tekemään välittömästi istuntokauden alussa lakialoitteet edellä esittämieni ongelmien korjaamiseksi:

Rangaistusasteikkojen korjaukset

* Törkeistä henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista tuomittava aina ehdoton vankeusrangaistus. Törkeän pahoinpitelyn ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusten nosto yhdestä kahteen vuoteen vankeutta.

* Näiden sekä muiden väkivaltarikosten nykyisten enimmäisrangaistuksen kertominen kahdella.

Teonkuvausten muutokset

* Väkivaltarikokset: sille, mitä tekijä oman kertomuksensa mukaan yritti, ei tule antaa painoarvoa. Jos henkilö pahoinpitelee tahallisesti jonkun niin, että uhri kuolee, teko on tuomittava tappona, ei törkeänä pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena. Sama pätee tekoon, jossa tekijä luulee uhrin kuolleen ja hävittää ruumiin, vaikka uhri olisi hävittämisvaiheessa tekijän tietämättä edelleen elossa. Pysyvän ruumiinvamman aiheuttaminen on tuomittava aina törkeänä pahoinpitelynä.

* Törkeä raiskaus: kriteeristä ”raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä” luovutaan, jolloin kaikki joukkoraiskaukset sekä teot, joissa käytetään raakaa väkivaltaa, tuomitaan törkeinä tekomuotoina.

* Tahallisella teolla aiheutettu seuraamus on tuomittava tahallisena, ei tuottamuksellisena. Mikäli henkilö lähtee tahallaan ajamaan juopuneena autolla ja ajaa humalatilastaan johtuen jonkun yli ja uhri kuolee, uhrin kuolema on suoraa seurausta tahallisesta teosta ja on tuomittava tappona. Sama koskee pakomatkalla aiheutettua liikenneonnettomuutta, jossa kuolee sivullisia. Kuolemantuottamuksena tulee tuomita ainoastaan teot, joissa kyse on laiminlyönnistä.

Rangaistuksen mittaaminen

* Ensikertalaisuuden nollautumisen poistaminen: rikoksenuusijoiden kohdalla ensikertalaisvähennyksistä on luovuttava kokonaan, vaikka aiemmasta teosta olisikin kulunut aikaa. Törkeiden väkivaltarikosten kohdalla vähennyksistä on luovuttava kokonaan, ensikertalaisuudesta tai tekijän iästä riippumatta.

* Koventamisperusteeksi väkivaltarikoksen kohdistuminen henkilöön, joka ei voi poistua tilanteesta työnsä vuoksi (joukkoliikenteen kuljettajat, asiakaspalvelijat jne.)

* ”Paljousalennuksen” poistaminen: se, että useammasta teosta saa samanaikaisesti tuomittuna lyhyemmän rangaistuksen kuin samoista teoista erikseen tehtynä, kannustaa ammatti- ja taparikollisuuteen, koska ensimmäisen teon jälkeen rikosten tekemisen jatkamisen vaikutus tulevan vankeusrangaistuksen pituuteen on häviävän pieni. Useammasta teosta tuomittava rangaistus on määrättävä sen mukaan, mikä teoista seuraisi erikseen tehtyinä, ja tuomiot on kärsittävä peräkkäin, ei samanaikaisesti.

* Pikkurikollisuus ei ole hyväksyttävä elämäntapa, vaan yhteiskunnallinen ongelma, johon pitää puuttua: jos henkilö ei maksa hänelle määrättyjä sakkoja, sakot on muunnettava vankeudeksi riippumatta tekojen määrästä. Tällä pystytään puuttumaan ammattimaisiin omaisuusrikoksiin.

* Yhdyskuntapalvelun muuntokerroin kuntoon: työnteko ei ole sen tason rangaistus, että yksi tunti työtä vastaa yhtä päivää vankilassa. Kohtuullinen muuntosuhde olisi se, että yhdellä yhdyskuntapalvelupäivällä voidaan korvata kaksi vankilapäivää.

* Ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämiseen ilman oheisrangaistusta (yhdyskuntapalvelu tai tuntuva sakko) tulisi suhtautua torjuvasti.

* Elinkautisvangin vapauttamisessa hovioikeuden tulee noudattaa Rikosseuraamuslaitoksen lausuntoa. Vankia ei tule vapauttaa, mikäli Rikosseuraamuslaitos pitää todennäköisenä, että hän aiheuttaa edelleen vaaraa yhteiskunnalle ja syyllistyy uusiin rikoksiin.

Oheisseuraamukset

* Törkeistä eläinsuojelurikoksista tulee määrätä elinikäinen eläintenpitokielto.

* Ulkomaan kansalainen, joka syyllistyy Suomessa toistuviin rikoksiin tai mihin tahansa rikokseen (jossa ei ole kyse hätävarjelun liioittelusta), josta hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen, karkotetaan Suomesta joko kärsimään vankeusrangaistus kotimaassaan (pääsääntö) tai Suomessa kärsityn vankeusrangaistuksen jälkeen.

Näillä toimenpiteillä Suomesta saadaan merkittävästi turvallisempi paikka elää tavallisille kansalaisille ja väkivaltarikoksiin pystytään puuttumaan tehokkaasti.