Perussuomalaiset

Nina Strandén

Varhaiskasvatukseen, kouluun ja terveydenhuoltoon resursseja

Olin mukana Helsinkiläisille tarkoitetussa koko kaupungin vanhempainillassa 12.10. Kuten tavallista, alustuksissa kuulimme hieman sanahelinää, mutta pöytäryhmissä oli myös rohkeaa, avointa keskustelua ja asioiden tuomista esille. Samanlaista keskustelua päättäjien ja päälliköiden tulisi käydä myös kasvotusten opettajien ja rehtoreiden kanssa.

Esille nousi useaankin otteeseen päiväkotien ja koulujen työrauha, opettajien työolosuhteet ja heidän vaikuttamismahdollisuudet. Opettajille haluttiin lisää keinoja puuttua häiriköintiin luokassa.

Suuria avokonttoreita ja suurryhmiä ei nähty hyvinä ja erityisoppilaille pyydettiin järjestämään kunnollinen tuki luokkaan. Oppimaan oppiminen, luku- ja kirjoitustaito puhututti. Perustaidot haluttiin palauttaa kunniaan.

Vantaan sanomissa 26.10. oli mielipidekirjoitus, jossa vaadittiin asukasmäärän kasvun hillintää perusteluna se, että palveluita ei ole riittävästi ja koulut ja päiväkodit ovat tupaten täynnä. Tämä sama on nähtävissä myös Helsingissä, koulut ja päiväkodit ovat täynnä. Oppilaita tulee silti edelleen jatkuvasti lisää, vaikka ei saada riittävästi edes opettajia saati sitten erityisopettajia tai muuta henkilökuntaa.

Uudet koulut ja päiväkodit ovat jättimäisiä, samoin terveydenhuolto keskitetään muutamiin suuriin jättilaitoksiin, joissa kukaan ei tunne potilaita, tietojärjestelmät eivät toimi ja hoitoon on vaikea päästä.

Edelleen tarvitaan paljon työtä ja rahaa, jos haluamme pitää kiinni hyvistä hoitajista ja opettajista sekä laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Mitä voi odottaa, kun apulaispormestarina on SDP:n afganistanilainen Nasima Razmyar?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pakollinen kielikoe (suomi/ruotsi) ennenkuin pääsee peruskouluun. Kun katsoo esim. uutisissa nuorten mamujen haastatteluja, niin harva osaa maamme virallista kieltä. Kuinka ovat saaneet päästötodistuksen koulusta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kielikoe maan pääkielestä, suomesta, on paikallaan.

Kaikki mamut pitäisi kotouttaa suomeksi.
Suomen osaaminen luo perustan kotoutumiselle.
Ilman maan pääkielen osaamista ei pärjää jatkossa työmarkkinoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Miksi yleensä pitäisi kotouttaa kehitysmaiden mamuja?
Jatkavat täällä samaa elämää, kuin lähtömaissa, eivätkä edes aio sopeutua meidän oloihin. Varsinkin ne, jotka tunnustavat islamia.
Tilapäinen oleskelu täällä ja sitten kotimatkalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin. Hirveä haloo, kun muslimityttö haluaisi poliisiksi, mutta ei voi, koska poliisiasu ei salli (naista alistavaa) päähuivia. Ei ole koraania taidettu lukea, koska islamin pyhässä kirjassa ei ole sanallakaan vaadittu, että naisen tulee peitää päänsä huivilla. Näin meitä kusetetaan.
Samoin muslimityttöjen eri vaatimukset koulujen jumppatunneilla kokovartalon peittäviin asuihin ja varsinkin uimahalleissa burkinat.
Ja Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu (suom. ruotsalainen vihervassari?) komppaa tätä.
Valitettavasti yksi suuri syy ongelmiin tuntuu olevan tietty uskonto?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Suuri loukkaus suomalaista ylioppilastutkintoa kohtaan on, kun muslimityttö painaa ylioppilaslakin päähuivinsa päälle, ei päähän, niinkuin kuuluisi.
Ei minkäänlaista ” kotoutumista”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ei pitäis myöntää kansalaisuutta ennen kuin on asunut vähintään 20 vuotta Suomessa ja käy töissä, elättää itsensä ja perheensä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Missään sivistyneen Euroopan maassa ei ”vääräuskoiset” ole kotoutuneet, miksi siis Suomessa, jossa vihervasemmisto sallii kaikki mamujen mokat?
Kertokaa yksikin maa, jossa ovat sopeutuneet?
Pienet tytöt pakotetaan pakkohuiviin? Miksei Suomessa kielletä päähuivia, niinkuin useissa maissa?
Tyttöjen alapäät silvotaan, usein naisten toimesta ja me täällä Suomessa sallimme kalliit korjausleikkaukset?
Ruotsissa kova meteli, kun siellä jotkut lääkärit tekevät neitsyysleikkauksia neitsyytensä ”menettäneille”. Koska täällä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaija Hietanen
Vihainen
#3

Todella hyvä analyysi tilanteesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Olisi karsittava turhia menoja.
Yksi suuri turha meno on hyödyttömään pakkoruotsiin laitettavat rahat.
Valtava menoerä vuosittain, arvioita on esitetty kahdesta miljardista/vuosi.

Uusi kansalaisaloite tehty pakkoruotsin poistamiseksi.
Kielikapina – eroon pakkoruotsista!
http://www.kansalaisaloite.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000