Perussuomalaiset

Niko Ohvo

Onko Espoossa uinninvalvonta kunnossa?

Iltalehti uutisoi 20.1., että ex-pääministeri Sanna Marinia häiriköinyt mieshenkilö oli työskennellyt Espoon uimahalleissa uinninvalvojana. Samaisessa uutisessa entiset työkaverit kuvailivat miehen olleen töissä täysin omissa maailmoissan sekä herättäneen huomiota oudolla käytöksellään.

Entisen työkaverin mukaan mies ei ollut suorittanut ensiapukurssia tai Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton uinninvalvojakurssia, ja että tämä ei olisi osannut uida riittävän hyvin. Vaikka työnantaja on kiistänyt jälkimmäiset tiedot paikkansapitämättömiksi, tapaus herättää useita kysymyksiä.

Ensinnäkin outo käytös työtehtävässä, joka edellyttää herkeämätöntä keskittymistä on huolestuttava tieto. Vaaratilanteen sattuessa jokainen sekunti on kullanarvoinen. Pienten lasten isänä en voi ajattelematta mahdollisia riskejä etenkin lasten kohdalla voi realisoitua, jos uinninvalvojan keskittymiskyky ei ole riittävää.

Toiseksi on huolestuttavaa, jos muilla uinninvalvojilla on epäilys, ettei kollegan osaaminen ole riittävällä tasolla. Jostainhan nämäkin oletukset tulevat.

Tässä tilanteessa epäilyksien hälventämiseksi olisi perusteltua, että kaupunki kävisi asian läpi perusteellisesti uimavalvonnasta vastaavan yrityksen kanssa ja tiedottaisi mahdollisista korjaavista toimenpiteistä kuntalaisille. Olisi suotavaa uimahallin käyttäjien kannalta, ettei kenenkään tarvitse epäillä uinninvalvojien pätevyyttä esimerkiksi äärimmilleen viedyn kilpailutuksen vuoksi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä esimerkki siitä, kuinka Migri päästää maahan oleskelemaan tai jopa töitä tekemään.
Linja kaipaa kiristyksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

Vaikeasti työllistettäviä maahanmuuttajia julkinen sektori työntää erilaisiin tehtäviin huomattavasti tehokkaammin kuin kantaväestöä jopa ilman minkäänlaista ennakkotarkastusta. Tiedän tämän koska kirjastoissa on paljon lähes kielitaidottomia ulkomaalaisia työntekijöitä, vaikka nimenomaan juuri siinä työssä tarvitaan sekä suomen- että muiden kielien taitoa, ymmärrystä latinalaisista aakkosista, kirjoitustaitoa, palveluhenkisyyttä ja sivistyksellistä pohjaa. Kertoo siitä, että puheista huolimatta viranomaisilla on hätä osoittaa, että kyllä meillä työpaikkoja moninaisuuden vaatimuksiin löytyy. Taso ja laatu alkaa laskea kokemattoman ja länsimaiseen kulttuuriin sopeutumattoman työvoiman takia. Uimahalli Espoossa todistaa tästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ja kuinka moni suomea puhuva suomalainen jää ilma työpaikkaa, kun työpaikkoja jaetaan änkyräkieltä puhuville maahanmuuttajille.
Suomessa pitää puhua suomea ja mm. kirjastoissa täydellistä suomea.

Yle uutisissa hyviä esimerkkejä, kun tekevät ”katuhaastatteluja” maahanmuuttajille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eipä ole tarvinnut mamuimahallissa käydä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Suvela ainakin on kovassa nosteessa Espoossa.
Ehkä sinne rakennetaan maauimala.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000