Ennen kaikki oli paremmin ja leipäkin maistui leivällä, maito maidolle ja kaikki oli muutenkin herkullisempaa. Nykyään niin koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja ikäihmisten palvelutaloissa on tarjolla kovaksi keitettyjä perunoita, harmaata kastiketta ja pieni salaatin lehti antamassa vähän kontrastia muuten niin tylsään ja värittömään kokonaisuuteen. Kaukana on ne ajat jolloin joka koulussa ja muissa paikoissa oli omat keittiöt ja keittäjät jotka valmistivat ruuat alusta loppuun asti, ruokaa jonka tuoksu leijaili jo hyvissä ajoin pitkin käytäviä herätellen nuuhkijan ruokahalua. Nykyään ylisuuret keskuskeittiöt valmistavat valtavat määrät ruokaa kerralla, jotka sitten kuljetetaan pitkin maakuntaa kouluihin ja muihin kunnan hallitsemiin rakunnuksiin joissa ne vain lämmitetään tarjoilua varten. Ei ole enään sitä kaikille tuttua kokkia, turvallista keittiön tätiä eikä tuoksuja. Ennen kaikki oli paremmin.

On selvää että keskuskeittiöt ovat varmasti tuoneet säästöjä kunnille, koska ruokia ei enään valmisteta monessa paikassa ja henkilöstöä on voitu karsia. Keskuskeittiöt myös tilaavat valtavia määriä raaka-aineita joka sinällään on myös laskenut kustannuksia. Voisin kuvitella että kyseinen järjestely on vain hyväksi ja kaikkien etu säästyneiden säästöjen johdosta, mutta näin ei valitettavasti ole. Kärsijöitä koko järjestelmässä on lukuisia eikä varmasti vähiten kärsi ruuan koostumus ja ulkonäkö, tuoksujen puuttuminen ja se potkut saanut turvallinen keittiön täti, Suurin kärsijä on varmasti paikallinen tuottaja, jonka tuotteet eivät enään löydä tietään lautaselle kuten ennen, vain sen takia koska he eivät pysty toimittamaan niin suuria määriä raaka-aineita mitä keskuskeittiöt tilaavat ja kilpailuttavat, jolla he sitten ruokkivat valtavan määrän ihmisiä. 

Mistä sitten johtuu, ettei keskuskeittiöt tilaa pienempiä eriä paikallisia raaka-aineita lähituottajilta? Syynä on yksinkertaisesti voittojen maksimaalinen tavoittelu, pienempien erien kilpailutus tuo kustannuksia keskuskeittiöille ja sitä kautta pienentää liikevaihtoa jolle on määritelty tietty taso, jotta osakkeenomistajat saavat luvatun tuottonsa. Raha on valitettavasti ajanut laadun ohi jo niin pahasti, ettei kohta tarjoiltavaa ateriaa voida edes ruuaks tunnistaa. Raaka-aineet hankitaan sieltä mistä halvimmalla saadaan ja kokonaiskustannuksia karsitaan aina kuin mahdollista. 

Muistan ajan kun opiskelin aikoinaan Paraisten kalatalous- ja ympäristöinstituutissa kalataloutta, tuolloin jo ihmettelin sitä ajatusmaailmaa että koulu, jossa opetellaan kalastusalaa, kalan käsittelyä ja kalavesien hoitoa niin oppilaille tarjoillaan Norjalaista kalaa lounaaksi ja samaan aikaan oppilaitoksen kalat kipattiin ”minkinrehuksi”, koko idea tuntui jo silloin mahdottomalta ja siltä se tuntuu edelleen kun katsoo missä syömämme ruuan raaka-aineet on kasvatettu ja viljelty.

En voi kuin ihmetellä sitä tilannetta, että Paraisilla ja siihen kuuluvilla saarilla on lukemattomia maanviljelijöitä, marjatilallisia, lihantuottajia sekä monia muita loistavia raaka-aineen tuottajia. Heidän tuotteitaan ei millään tavalla hyödynnetä alueen ruuanvalmistuksessa ja näin tuotettaisiin oikeasti aitoa lähiruokaa koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja ikäihmisten lautasille. Olen vakaasti sitä mieltä, että vaikka lähiruuan tarjoilu nostaisi kustannuksia niin lähiruoka kuuluu ruokapöytään. 

Keskuskeittiöiden tulee jatkossa ostaa lähialueiden tuottajien raaka-aineita osana monipuolista ateriakokonaisuutta, tällä tavalla tuetaan paikallista yrittäjää sekä työllisyyttä. Tällä on myös ilmastollisia vaikutuksia, kun raaka-aineita ei tarvitse rahdata toiselta puolelta maailmaa Paraislaisten pöytään. Paikallisen yrittäjän tukeminen ja paikallisen työvoiman tukeminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä joita kunnan tulee hoitaa. Kaikki rahat jotka jää oman kunnan sisään näkyy myös pitkällä ajalla kunnan taloudessa lisääntyneinä tuloina, sekä ennen kaikkea se näkyy aitona lähiruokana kuluttajien lautasella.

Nico Ojala

nico.ojala72@gmail.com

Toimittaja blogisti

Kuntavaaliehdokas PS

Iniö