Suomen sisäturvallisuuden tila on muutoksessa. Muutos on seurausta pitkään jatkuneesta alan suunnittelemattomuudesta ja näköalattomuudesta. Kehitys on tapahtunut pitkällä aikavälillä, mutta viime vuosien toimintaympäristön muutokset ovat sitä heikentäneet nopeasti.

Aikaisemmat poliittiset päätökset ja leikkaukset sisäturvallisuuteen ovat osuneet kipeästi kansalaisten oikeusturvaan ja poliisiin, mutta kokonaisturvallisuuden kentällä myös raja, hätäkeskus, pelastus- ja oikeuslaitokset, tulli ja puolustusvoimat painivat samoissa ongelmissa; tekeviä käsiä tarvitaan tehtävien lisääntyessä ja vaatimusten kasvaessa. Rahoitus ja toimintaedellytykset on turvattava yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.

Tehtävien priorisointi ei ole poliisille uutta. Vakavimmat rikokset, henkeen – ja terveyteen kohdistuvat tehtävät hoidetaan aina ensisijaisesti niin hälytystehtävillä, mutta myös tutkinnassa priorisoidaan, jolloin vähemmän kiireiset odottavat. On selvää, että käsiparien vähetessä ei kaikkeen tutkintaan enää riitä tekijöitä eikä aikaa samalla volyymilla kuin aikaisemmin. On kohtuutonta vaatia palvelua, jos palvelun toimintaedellytyksiä ei turvata poliittiselta tasolta. Jokainen viranomainen tekee työnsä määrällisten mahdollisuuksien rajoissa. Poliisi ei ole tähän syyssä, vaan katse on nostettava eduskuntaan ja päättäjiin.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton jäsenet marssivat Helsingissä marraskuussa 2014 teemalla ”Meitä on liian vähän”! Tiedossa oli, mitä sisäturvallisuuden rahoitusleikkauksilla ja päätöksillä olisi seurauksena tulevaisuuden toimintaan, henkilöstöön, työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja kansalaisten eriarvoisuuden lisääntymiseen. Poliisit olivat jo silloin huolissaan arjen turvallisuudesta ja oikeusturvan toteutumisesta. Vaatimusta ei otettu vakavissaan. Tiedon puutteeseen ei voi vedota, koska sitä on ollut. Toimenpiteet ovat jääneet tekemättä ja tilanne on päästetty heikentymään tietoisilla valinnoilla.

Tehtäviä on paljon, eikä ne ole vähenemässä. Kyber-, hydridi-, terrorismi- ja kansainvälinen rikollisuus luovat uusia haasteita turvallisuuteen, mutta myös maan sisäisesti on rakentumassa lisääntyviä ongelmia kuten jengiytyminen, asuinalueiden muutokset sekä muut rikollisuuden lajit, jotka heijastelevat yhteiskunnan muuttumista. Suomessa jää vuosittain noin 100 000 hälytystehtävää hoitamatta. Tutkinta painii henkilöstövajeen ja juttumäärien kanssa, joiden kokonaistilanne ei voi olla vaikuttamatta tehtävistä selviämisen mahdollisuuksiin. Samalla ylikuormittuneelle poliisille on siirtynyt ja siirtymässä lisää oikeusvaikutteisia tehtäviä syyttäjältä ja tuomioistuimesta.

Suomalaisten turvallisuuden heikentyminen näkyy myös hätäkeskuksissa. Ammattitaitoisen henkilöstön määrä laskee samalla, kun hätäilmoitusten määrä kasvaa. Ihmisten tulee saada apua, kun on sen tarve. Oikeuslaitosverkostoa tiivistetään, käräjäoikeuksien määrää vähennetään ja syyttäjiä on liian vähän, vaikka käsiteltävät asianmäärät ovat kasvussa.

Kuljemme sisäisen turvallisuuden uhkakuvissa Ruotsin vanavedessä, noin kymmenen vuotta jäljessä. Yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi suunta on muutettava rohkeilla ja yli puoluerajojen tehtävillä yhteisillä päätöksillä. Kun poliisiin ja sen toimintakykyyn vielä luotetaan, ei ole aikaa jäädä odottamaan. Seuraava hallitus tulee kertomaan, mistä seuraavaksi priorisoidaan, jos tällä suunnalla jatketaan.