Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Raha on pelottavan isossa roolissa

Kansalaisten terveys on ensisijaisesti saatava hoidettua. Heti sen jälkeen nousevat merkittävään rooliin raha-asiat. Talousvaikutukset tuntuvat monella eri tasolla ja niitä ei tule vähätellä. Kotitalouksissa ison loven talouteen tekevät irtisanomiset ja lomautukset. Millaiset ovat työttömyyskassojen taloudelliset mahdollisuudet toimia tässä poikkeavassa tilanteessa? Tuntuu sille, että myös osa työttömyyskassoista kokee kovia aikoja.

Verotulot laskevat maassamme radikaalisti. Se vaikuttaa suuresti kuntien, kaupunkien ja valtion tuloihin. Tämä taas vaikuttaa palveluihin. Lähes kaikki yritykset tulevat kärsimään koronan vaikutuksista. Varmasti hyvin harvojen yritysten tulos nousee kriisiaikana.

Paljon vaikuttaa, kuinka pankit suhtautuvat yksityisten ja yritysten lainoihin. Nousevatko vai laskevatko korot? Lykätäänkö lainojen maksun mahdollisuutta vai ei? Muistissa on monella 1990-lu-vun lama, jolloin pankit pelastuivat ja moni ihminen ja perhe joutui pahaan liemeen lainoineen. Vieläkin näitä jälkiä korjataan. Tämä tilanne ei missään nimessä saa toistua. Tästä tulee pitää huoli.

Pikavippifirmat ovat heränneet aktiivisesti korona-aikaan. On hyvä, että hallitus kuitenkin aikoo puuttua asiaan.

Raha puhuu myös EU:ssa. Kriisi näyttää, kuinka yhteistyö sujuu. Jotkut maat voittavat ja jotkut varmasti häviävät. En oikein usko, että Suomi tässä tilanteessa on saamassa enemmän rahoitusta kuin ollaan maksamassa. Onko Suomessa mietitty vaikutuksia, jos esimerkiksi Italia tai jokin muu maa eroaisi EU:sta? Italiassa tämän suuntaisia keskusteluja on jo ollut. Millaisia rahallisia vastuita siitä seuraisi? Voi olla niinkin, että EU ei kestä ehjänä koronakriisinhoitoa.

Sijoittajat hamuavat käteistä. Tämä kertoo selvästi sen, ettei ole kohteita, joissa arvo varmasti säilyisi. Joidenkin ennusteiden mukaan asuntojen arvo voi laskea.

On selvää, että Suomi tulee vahvasti velkaantumaan lisää. Kriisin jälkeen on keskityttävä käyttämään euroja kaikkein oleellisempaan. Siten tulee nykyinen hallitusohjelma sellaisenaan unohtaa. Nyt ei ole oikea aika tavoitella kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ja ilmastoasioiden maailman johtajuutta. Samoin ei ole rahallisia perusteita laittaa rahaa muiden maiden kehitysapuun.

Tarvitaan kaikkia puolueita yhteistyöhön suunnittelemaan Suomeen järkevää talouden nostetta. On varsin ikävää, jos maamme ottaa velkaa muiden maiden auttamiseen, kun oma maa on kriisissä. Kriisin jälkeen Suomi on rikki. Rahat on laitettava Suomen parsimiseen ja paikkaamiseen, jotta Suomi saadaan pian ehjäksi ja yhteiskuntamme normalisoitua.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Järkipersu
#1

Suomi ja muut Eu maat on kuin alkoholisteja tai huumehörhöjä että ensin sanotaan Hallitusta muodostaessa että velkaantumista pitää hillitä ja työlisyyttä hoitaa…
Mutta kun viikonloppu löhenee sanotaan otetaan vielä yhdet….

Näin kaikki Eu maat velkaantuu ennen konkurssia samanlailla kuin juopot ja huume hörhöt juo tai narkkaa kiihtyvällä tahdilla ennen kuolemaansa.

Yhteistä kaikille on se että kaikki tietää mihin järjettömyys johtaa…..

KANSALAISTEN TERVEYS SAADAAN PITKÄSSÄ JUOKSUSSA HOIDETTUA VAIN JA AINOSTAAN SILLÄ ETTÄ VALTIO EI VELKAANNU
Se on ensimmäinen ehto !
VASTA Toinen on että Kansalaiset kyttäää järkeä ja moraalia etteivät itse syö ja juo itseään hengiltä syöpöttelemällä ,juopottelemalla ja narkkaamalla ja tupakoimalla. Terroristeja ja pedofiileja ihannoimalla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Minnakin.Sydämen isäntä täytyisi muuttua niillä ihmisillä; ketkä nyt palvelevat uskollisesti ja orjamaisesti; perkelettä. Muuten sama ’rata’ jatkuu; ja aiheuttaa; pelkkää; kärsimystä, ja sotkuu. Kiitos. Siunausta, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000