Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Miten nyky-Suomessa lääkitystiedot ovat miten sattuu?!

Olen huolissani, että eri tietokannoissa olevissa potilaiden lääkitystiedoissa on usein virheitä. Käytännössä oikeat ja ajantasaiset tiedot lääkityksestä ovat potilaan itsensä vastuulla. Tämä on harmillista, sillä moni olettaa, että lääkäri ja hoitohenkilökunta tietävät potilaan ajantasaisen lääkityksen. Sitten kun sairaaloissa tai terveysasemilla potilaiden lääkityksiä tarkastellaan, on siellä lähes aina vanhentuneita tietoja lääkityksestä tai annosmuutoksista.

Ajantasainen lääkitys tulisi löytyä helposti

Kantapalvelukaan ei ole täydellinen. Kun lääkäri muuttaa lääkitystietoja vaikkapa puhelimitse, ne eivät automaattisesti päivity lääkityskorttiin. Lääkitystietoihin ei päivity myöskään potilaan itsehoitolääkkeet tai ravintolisät, jotka voivat vaikuttaa muihin lääkkeisiin. Ajantasainen lääkityskortti pitäisi saada tulostettua esimerkiksi apteekista asiakkaalle.

Käytössä on valtavasti eri järjestelmiä ja nämä eivät välttämättä keskustele keskenään. Lääkäreiltä tulee palautetta, ettei järjestelmät eivät toimi. Apteekeissa ollaan myös tietoisia, etteivät lääkitystiedot ole yleensä ajan tasalla. Apteekissa on painotettu asiakkaille, että ihmiset pitäisivät ajantasaista lääkityskorttia mukanaan. Tämä onkin tärkeää, sillä järjestelmistä ajantasaista tietoa ei aina löydy. Ajantasainen lääkityskortti on yleensä asiakkaan itse päivitettävä.

Sairaalasta joudutaan usein ottamaan yhteyttä potilaan kotiin tai hänen lääkejakeluansa hoitavaan henkilöön, koska tietokannoissa ei ole ajantasaista tietoa lääkityksestä. Myös ne tilanteet, jossa joudutaan sairaalaan vaikkapa eri paikkakunnalla yllättäen ovat sellaisia, ettei lääkitystietoja nähdä järjestelmistä ja tämä saattaa aiheuttaa hoidon viivästymistä tai muita vaaratilanteita.

Lääkityksen tietopuutteet ovat aiheuttaneet läheltä piti-tilanteita ja turhaa työtä niin potilaille kuin hoitohenkilökunnalle. Pahimmassa tapauksessa virheellisillä lääkitystiedoilla voi tulla ikäviä seurauksia, jos käytetään vääriä lääkkeitä tai annoksia. Vaikka muutoksia on tehty, niin vieläkään tieto ei kulje tarpeeksi. Sote-uudistus ei tuo yhtenäistä järjestelmää lääkitystietojen siirtymisen osalta koskemaan koko Suomea.

Millä aikataululla saavutamme Suomessa tilanteen, että ajantasainen lääkityskortti on tulostettavissa asiakkaalle koko Suomessa riippumatta terveydenhuollon yksiköstä yhtenäisesti siten, että sinne ovat päivittyneet myös lääkitys- ja annosmuutokset? Tätä kysyin asiasta vastaavalta ministeriltä kirjallisessa kysymyksessäni.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Utelias
Hämmentynyt
#1

Onko boomeri sanan käyttö nimimerkkinä rasistinen?kun poistit heti edellisen blokisi johon kommentoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
#2

Niin, ja sitten kun se lääkityskortti on tulostettu, sen ja ajantasaisen tietokannan sisältämät tiedot alkavat väistämättä eriytyä. Voi olla, että tuollainen ’kova’ kopio tietokannan sisällöstä on välttämätön ikääntyneille, joilla ei ole tietotaitoa tai halua värkätä jonkun älyluurin kanssa. Se kuitenkin asettaa lääkityskorttisysteemin ylläpitäjille huomattavat vaatimukset ja vastuut. Toivottavasti henkilöstöresurssit tähän sitten riittävät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000