Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Isis-naisten kanssa näyttää olevan piikki auki

Tein kirjallisen kysymyksen, paljonko al-Holin liittyvät kustannukset ovat olleet tähän mennessä ja paljonko toimiin aiotaan vielä varata. Ministeri Haavisto vastasi, etteivät lopulliset kustannukset ole vielä selvillä, mutta 15.12.2019 mennessä kokonaiskustannukset olivat noin 277 000 euroa.

Haavisto ei vastannut kansanedustajan tekemään kirjalliseen kysymykseen, minkä verran rahaa näihin kotiutustoimiin vielä varataan. Tarkoittaako tämä, että piikki on auki, eikä minkään laista ylärajaa ole olemassa.

Lisää tulossa

Verkkouutiset uutisoi 29.12.2020, että Ruotsin radion mukaan Suomi aikoo kotiuttaa lisää ”ISIS-terroristeja”. Uutisen mukaan Suomen viranomaisilla on aikomus tuoda loputkin Isis-naiset ja heidän lapsensa Suomeen. Ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner sanoo Ruotsin Radion haastattelussa, että mikäli Isis-naisia ja heidän lapsiaan ei noudeta, siitä voisi muodostua pitkällä tähtäimellä turvallisuusriski.

Pidän itse huomattavasti isompana turvallisuusriskinä näiden Isiksen kannattajien tuomista Suomeen. Lapsistakin osa on lähes täysi-ikäisiä ja todennäköisesti saaneet jo vuosia ideologista ja aseellista koulutusta terroristiseen toimintaan.

Turvallisuusuhka ei näytä vaikuttaneen mitenkään vihervasemmistohallituksen siunaamaan operaatioon tuoda näitä isisnaisia, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisesti äärimmäiseen julmaan terroristiseen tarkoitukseen perustettuun Isiksen ”valtakuntaan” ja pysymään siellä viimeiseen asti lastensa hyvinvoinnista välittämättä.

Kun kaikki nämä Isis-naiset ja heidän jälkikasvunsa on tuotu Suomeen, alkavatko sitten perheenyhdistämiset lasten edun vuoksi? Tuodaanko sitten tänne myös Isis-isät, ne taisteluissa kouliintuneet veteraanit? Eduskunta ei tunnu olevan tietoinen mahdollisista leiriin liittyvistä jatkosuunnitelmista. Päätöksenteko on ulkoistettu hallitukselta virkamiehille, vaikka kyseessä on merkittävästä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttavista asioista.

Rahaa riittää

Nyt kun on tullut esille suunnitelma kaikkien Suomeen siteitä omaavien leirillä olevien tuomiseen Suomeen, niin kustannukset tulevat olemaan varmasti huomattavasti ilmoitettua korkeammat.

Tuontikustannukset tulevatkin todennäköisesti olemaan vain pieni osa todellisista kustannuksista. Kustannuksiin pitäisi laskea myös näiden isisnaisten ja heidän lastensa elatus, terapiat, kuntoutus ja muut kotoutustoimet. Pääsemme varmasti aika suuriin summiin, jos kokonaiskustannukset lasketaan.

Täytyy ihmetellä, miten hallituksella riittää loputtomasti rahaa näihin ideologisiin hankkeisiin, mutta kun puhutaan vaikkapa suomalaisista vanhuksista, niin rahaa ei ole koskaan riittävästi. Mitä jos tuokin raha olisi käytetty vaikkapa lastensuojeluun tai omaishoitoon.

Nyt suurempi turvallisuusriski kuin aikaisemmin

Näiden nyt tuotujen ja leirillä vielä olevien naisten suhteen täytyy muistaa, että he ovat niitä, jotka ovat olleet isiksen toiminnassa mukana aivan viimeiseen asti. He ovat myöskin pitäneet lapsensa mukana aivan viimeiseen asti. Jos he oikeasti olisivat irtautuneet terroristisesta ajattelusta ja ajatelleet edes vähän lastensa etua, he olisivat tulleet pois tuolta jo vuosia sitten. Tämä on se syy, miksi juuri nämä naiset muodostavat meille tuvallisuusriskin.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Minakin. Kyllä tämä on hankalaa touhua, kun Hallitus palvelee sielunvihollista perkelettä ja rahvas, maalaisjärkinen kansa, haluaisi palvella, meidät Luonutta, Jeesusta Kristusta. Häneltähä me on ennenkin, kaiki hyvä saatu. Nyt perkele tuli tähän Hallituksen avustuksella sössimän. Olemme saaneet esimakua, minkälaista on helvetin huusholli. Piruon siellä, se pahin kolli. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Minnakin. Kyllä tämä on hankalaa touhua, kun Hallitus palvelee sielunvihollista perkelettä ja rahvas, maalaisjärkinen kansa, haluaisi palvella,meidät Luonutta, Jeesuta Kristusta. Häneltähän me on ennenkin, kaikki hyvä saatu. Nyt, perkele tuli tähän Hallituksen avustuksella sössimään. Olemme saaneet esimakua,minkälaista on helvetin huusholli. Piru on siellä, se pahin kolli. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares
Hämmentynyt
#6

Lasse! Jostain syystä lähetät samat viestit usein kahteen kertaan. Tarkista ettet pysäytä viestin lähetystä kesken klikkaamalla, vaan kirjoita se valmiiksi ja lähetä vasta sitten.

Yst.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Tuo päätöksenteon ulkoistaminen virkamiehille,on aivan tarkoituksellisesti tehty.Ja juurikin sen tähden että ministereiden ei tarvitse vastata mistään.Mikäli nämä isis-taistelijat/ äidit/lapset,syyllistyvät terroristisiin tekoihin?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

...
#4

Maanpetturi marinin hallituksena esiintyvien huorasikojen ISIS-haaremi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Suomi polisivalto mutta ey määrä ISIS-terrorist saa olla vapaana

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000