Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Mennäänkö äärimmäisen huolestuttavaan suuntaan?

Olen kummastunut tärkeästä keskustelusta, joka tuntuu lähes puuttuvan. Oudoksun sitä, että jopa jotkut poliittisesti ansioituneetkin henkilöt tuntuvat yrittävän kääntää keskustelun EU:sta sivuraiteille. En ole nähnyt kovinkaan montaa mielipidekirjoitusta puolueiden EU:ssa ajamista asioista. Tämä on mielestäni vakava asia. Tästä on aihetta olla huolissaan.

Tiesitkö, että jopa 70 prosenttiin täällä päätettävistä asioista vaikuttaa EU? EU-asiat koskettavat meitä kaikkia. Tuleeko meille tarpeeksi EU:sta tietoutta?
Haluatko, että Suomi on Suomi jatkossakin? Perussuomalaiset ovat huolissaan liittovaltiokehityksestä. Entä jos EU:sta tulee liittovaltio, eli yksi ja sama valtio? Minun mielestäni jokainen valtio olkoon oma valtionsa.
Suomen erilaisuuden huomioiminen on tärkeää. Pitkien etäisyyksien maassa on päästävä liikkumaan. Talvella tarvitaan lämmitystä. Täällä lähtökohdat ovat ihan toista kuin etelämpänä Euroopassa. Liiallinen syyllistäminen ilmastoasioissa on väärin. Perussuomalaisten mielestä eniten saastuttavien maiden tulee kantaa vastuunsa.
Viime EU-vaaleissa tarvittiin yhteensä reilusti yli 100 000 ääntä, että mikään puolue sai edes yhden ehdokkaansa läpi europarlamenttiin. Puolueiden täytyy siis saada yhteensä paljon ääniä, jotta tärkeitä asioida saadaan eteenpäin. Suomesta sinne valitaan 13 edustajaa.
Keskusta on paheksuen tuntunut nostavan hanakasti esille, että miksi ihmeessä joillain puolueilla on näissä vaaleissa kansanedustajia ehdokkaana. Kysyn aiheellisesti, että näyttääkö puolueena keskustalla tässä olevan se tahrattomin maine?
Keskustalla itsellään nimittäin oli viime EU-vaaleissa useita kansanedustajia ehdokkaana. Samoin oli kansanedustajia ehdokkaana kokoomuksella. Näin oli myös sosiaalidemokraateilla ja niin edelleen. Täysin sama juttu näyttäisi olevan kaikilla puolueilla.
Eduskuntavaaleissa koettu vaalitappio näyttää tuntuvan keskustassa harmittavalta ja katkeralta. Perussuomalaiset olivat alueellamme vaalivoittajia. Lähtötilanteessa meillä ei Savo-Karjalassa ollut yhtään kansanedustajaa. Vaaleissa valittiin vaalipiiristämme kolme perussuomalaista kansanedustajaa.
Jokainen puolue ja puolueen johto varmasti yrittää asettaa vaaleihin ehdokkaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Perussuomalainen puolue haluaa vaikuttaa myös EU:ssa. Sama vaalimatematiikka pelaa lähes kaikissa vaaleissa, seurakuntavaaleista kuntavaaleihin. Mitä isompi on yhteisäänimäärä, sitä useampi ehdokas valitaan.
EU:n suuresta vaikutusroolista valtaan kertoo moni asia. Viimeisimpänä esimerkkinä keskustelu jopa eduskunnan istumajärjestykseen. Muuttaako EU istumajärjestykset myös kunnanvaltuustoissa? Onko EU:lla jo nyt liikaa valtaa?
Perussuomalaiset suhtautuvat EU-asioihin kriittisesti. Tärkeitä asioita perussuomalaisille ovat hallitsemattoman maahanmuuton pysäyttäminen, kotimaisen maatalouden ja teollisuuden puolustaminen.
Puolueemme puheenjohtaja Jussi Halla-aho osuvasti kiteyttikin, että äänestämättä jättäminen on yhtä huono vaihtoehto kuin liittovaltiopuolueiden äänestäminen. Suosittelen tutustumaan puolueiden eurovaaliohjelmiin.
Minna Reijonen
Kansanedustaja (ps.)
Eurovaaliehdokas
(Julkaistu Savon Sanomissa 9.5.2019)

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
#1

Mielestäni EU vaaleissa ehdokkaiden pitäisi voida liittoutua.
— Vaaliliiton ehdokkaiden vertailuluku laskettaisiin omassa maassa saatujen äänien osuus oman maan kaikista äänistä.
— Jokaisesta maasta valittaisiin tietty lukumäärä kuten nytkin.
— Kumpi sitten ohittaa toisen, maakohtainen kiintiö vaiko vaaliliitolle kuuluva ehdoksmäärä? En osaa sanoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Pahimmillaan EU on kuin ”entisajan kommunismi”, olet joka käden että ? silmänkäänteen tapetilla, ellet ole puolellamme olet meitä – järjestelmäämme vastaan.

Onko terveellistä, yksilönvapautta olla järjestelmän toimiva ratas yhteiskunnassa,ilman ”pakko hallintaa”?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

EU:n Orwellilaisen käsikirjan mukaisesti Euroopan Komissio Twiittaa
https://twitter.com/EU_Commission/status/1129640270923018240

— Sota on rauhaa
— Orjuus on vapautta
— Jne. Kaikkiaan 11 kohtaa. Lue itse.

Onko Twiitti julkaistu vain yhdellä kielellä? Englanniksi?
— Miksi juuri englanniksi?
— Kuka maksoi ja lobbasi englannin kielen EU:n viralliseksi Twitter-kieleksi?
— Eikö rahat riitä tulkkeihi?
— Näinkö komissio kohtelee suomalaisia ja Suomen kieltä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000