Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Miten käy Itä- ja Pohjois-Suomen?

Olen huolissani EU:n aluekehitysrahojen jakautumisesta

Suomessa on pitkät välimatkat ja suuria alueellisia eroja. EU:n Keski-Euroopan valtioihin verrattuna Suomessa ovat olosuhteet hyvin vaihtelevia maamme eri maakunnissa. Suomi saa EU:n rakennerahastoista (EAKR) noin 1,5 miljardia euroa. EU:n aluekehitysrahoja on jaettu perustuen alueiden erilaisuuteen. Itä- ja Pohjois-Suomi ovat alueellisesti harvaan asuttuja ja pitkät etäisyydet omaavia alueita. Alueilla on myös muita haasteita.

Nämä monet tekijät yhdessä ovat olleet peruste EU:lle jakaa rahoitusta näille alueille.Itä-Suomessa ollaan hyvin huolissaan, koska on ollut suunnitelmia, joiden mukaan nämä rahat saatetaan jakaa toisin. Jos jakoperuste Suomessa muuttuu, on mahdollisesti pelättävissä, että EU ei enää jatkossa jaa rahoja näillä erityisperusteilla ja se voi vaarantaa jatkossa vastaavien rahoituksien määrää.

Tein vastuuministerille kirjallisen kysymyksen ja kysyi milloin EU:n aluekehitysrahojen päätökset tehdään ja onko vaarassa, että Itä-Suomen rahoitusosuus pienenee.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000