Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Kansalaisille maksuttomia nenä-suusuojia, jakelu apteekkien

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kehottaa suomalaisia käyttämään kankaisia maskeja suojatakseen muita mahdollisilta koronatartunnoilta. Vaikka asiantuntijoiden näkemykset suojausten tarpeellisuudesta vaihtelevat edelleen, julkisuudessa olleiden tietojen mukaan oireettomien tartuttajien osuus tartuttajien määrästä kasvaa koko ajan.

Neljä viidestä koronatartunnasta oireettomilta

Kiinassa Shanghaissa yliopistontutkijoiden laatiman matemaattisen mallin perusteella valtaosa koronatartunnoista on peräisin ihmisiltä, jotka eivät tiedä olevansa taudin kantajia. Heillä ei siis ole oireita, ei yskää, eikä kuumetta. Tartunnan saamisesta oireiden ilmenemiseen kuluu keskimäärin vajaa neljä vuorokautta. Tutkimuksen mukaan virus alkaa levitä jo tartunnan varhaisessa vaiheessa.

Ryhmä Stanfordin yliopiston tutkijoita on käynyt läpi aiheesta tehtyä tutkimusta. Heidän mukaansa suositus maskien käyttöä vastaan näyttää olevan ristiriidassa tarjolla olevan tutkimusaineiston kanssa. Tutkijoiden selvityksen mukaan maskin käytön haitallisuudesta terveydelle ei ole mitään näyttöä. Kasvomaskit ovat Stanfordin yliopiston tutkijaryhmän mukaan hyödyllisiä erityisesti siinä vaiheessa, kun liikkumisrajoituksia aletaan purkamaan.

Samaan tulokseen ovat tulleet myös Yalen yliopiston tutkijat. He suosittelevat kasvosuojien käyttöä, myös kotitekoisten, koska niiden käyttöönotto todennäköisesti hidastaa koronaviruksen leviämistä vähentämällä oireettomien ihmisten aiheuttamia tartuntoja. Tutkijoiden mukaan jokainen suoja vähentää merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia säästyneinä sairaanhoidon kuluina.

Koronaviruksen on arveltu leviävän myös pisaroista, jotka leviävät ihmisten suusta puhuessa. Tämän takia osa tutkijoista suosittaa mitä tahansa suun peittävää kangasta, vaikka suoja ei suojaisikaan tartunnalta, se voi ehkäistä taudin leviämistä.

Oireettomien tartuntoja on uutisoitu monista maista

Ruotsissa Linköpingin yliopistosairaalassa testattiin kaikki leikkausosaston 50 työntekijää koronavirustesteissä. Suurimmalla osalla ei ollut lainkaan tai vain hyvin lieviä oireita. Tästä huolimatta puolet osoittautui testeissä viruksen kantajiksi.

Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa laulukuoro piti maaliskuun alussa kuoroharjoitukset. Tuolloin osavaltiossa ei ollut tiedossa yhtään koronavirukseen sairastunutta. Kolme viikkoa myöhemmin 60 kuorolaisesta 45 oli sairastunut, kolme sairaalassa ja kaksi kuollut.

Maksuttomia suusuojia? Apteekeista apu jakeluun?

Olisi syytä miettiä, olisiko mahdollista valtion jakaa kansalaisilleen maksutta suusuoja ehkäisemään lisääntyviä tartuntoja. Olisi myös pohdittava, olisivatko paikalliset apteekit mahdollisia jakelupisteitä.

Apteekit ovat hyvin saavutettavissa olevia terveydenhuollon toimipisteitä. Tietojärjestelmien kautta olisi mahdollisesti järjestettävissä seuranta, onko jo henkilökohtainen maski toimitettu kyseiselle henkilölle.

Tein ministerille kirjallisen kysymyksen, onko hallitus ajatellut kustantaa kansalaisilleen suojamaskin estääkseen tartuntojen räjähdysmäisen leviämisen ja onko hallitus pohtinut mahdolliseksi jakelukanavaksi apteekkeja?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
#1

Kirurgisen suojaustason maskeja ei kannata tuhlata tavalliseen kansaan. Yli puolet kuitenkin asentaisi sen väärin, kun “ahdistaa hengitystä”.

Rosvon naamio” on helppo itsekin tehdä ja se vähentää puheen aikana leviävien pisaroiden etenemismatkan muutamasta metristä pariin senttiin.

Suurten massojen pakottaminen maskin käyttöön ei perustu siihen, että tartunnat estyisivät vaan siihen että viruksen kantaja ei tartuta toisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#2

Ilmaiseksi ei saa mitään !!!!

Joku nekin maksaa ,Päivittäin Kiinasta ajetaan lentokoneittain masekja välillä useampikin kone a 5 Miljoonaa euroa !!!!!

Kuka ne maksaa ???
-Valtio ottaa velkaa ja maksaa ,kuka velat maksaa ? Veronmaksajat,tulevat sukupolvet,Yritykset jne…

Tämä tarkoittaa taas että kaikki kulut nousee entisestäänkin Euroopan kalleimmassa maassa jossa nytkään ei kannata tehdä mitään koska kaikki on niin kallista…..ja tuotantoa siirtyy ulkomaille
(Kuten siirtyi maskien valmistuskin koska täällä on lian kallista niitä tehdä ja siksi valtion yhtiö Kemira myi tehtaat ja tuotannon ulkomaille )

PERSUJEN PITÄÄ VAATIA MAAN VELKAANTUMISEEN JÄRKEÄ !!!

PERSUJEN PITÄÄ VAATIA ETTÄ MM.
HUUMEPIIKKIEN ILMAISEKSI JAKO HELSINGISSÄ LOPETETAAN !

On hullua toimintaa että Hörhöilyä tuetaan ja kannustetaan noin !

Sehän on koko maan ja talouden ja omaisten etu että mitä paskasemmilla piikeillä ne piikittää sitä nopeammin niistä päästään eroon !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#3

Persujen pitää olla JÄRKIPUOLUE !!! ja pitää tyhmyydet mahassaan

Jokainen tajuaa että millä helvetillä köyhä Valtio velkojaan maksaa jota se nyt ottaa ????
– Valtio joka on kaikki LYPSYLEHMÄT jo kohta myynyt pois !
-Valtion jonka verotulot romahtaa koronan seurauksena
-Valtio jonka osinkotulot romahtaa koronan seurauksena

Perseilmä-Pekka lupasi jo Miljoonia lisää rahaa WHO :lle Afrikkaan lähetettäväksi !!!

Persujen pitää vaatia että

-WHO maksut seis
-Kehitysapu rahat stop.
.Pakoalis/ Huumebisneksen rahoitus Seis välittömästi
-Eu/Euro maille rahan jako välittömästi STOP !!!
-Turkkiin rahan jako heti Stop

NYT PITÄÄ OLLA JÄRKI PÄÄSSÄ MUUTEN TÄMÄ MAA MENEE KONKURSSIIN !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#4

Kannattaa muistaa että Köyhän velkaantuvan valtion kulut
nousee aivan sikamaisia määriä verotulojen romahtamisen lisäksi kun samaan aikaan

-TYÖTTÖMYYS RÄJÄHTÄÄ KÄSIIN !!!!!

On paljon muitakin rahan reikiä !!!

Jokainen voi laskea paljonko takauksia on tulossa valtion maksettavaksi pelkästään keskeneräisten matkustaja laivojen valmistuksen pysähtymisestä ja laivojen lunastamatta jättämisestä !!!!!!! Jokainen järkevä tietää että yksikään varustamo ei voi lunastaa laivojaan ,koska ennen konkurssia niillä on paljon isompia haasteita esim. mihin ankkuroida viimmeiset risteilijät jotka merellä vielä seilaa kun kukaan ei ota rantaan niitä Korona pesiä !!!

AJATELKAA JÄRJELLÄ PERSUT !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

Viher-Kommunisti tyttö Hallitus ajaa konkursiin Suomen !!!
Jota johtaa KAUPANKASSA !!!!!! Voi saatana !!!

PERSUJEN PITÄISI KESKITTYÄ KAATAMAAN TUO PASKA HALLITUS JA PELASTAMAAN SUOMI JA SEN TALOUS JA TURVALLISUUS JOTKA KULKEE KÄSIKÄSESSÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000