Perussuomalaiset

Johanna Pahkala

Tuleeko isit perässä?

Hallituksemme kunnostautui toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja haki valtion kustannuksella kolme naispuolista Isisterroristia ja heidän Isis-aatteeseen aivopestyjä lapsiaan Suomeen. Kaikki tämä pimitettiin sekä kansalta, että eduskunnalta. Kustannukset maksoi suomalainen veronmaksaja, siis sinä ja minä. Kulut kuulemma peritään takaisin.

Ihmettelen vaan, mihin työpaikkaan terroristina toimiminen pätevöittää? Työpaikanhan he tarvitsevat, mikäli tarkoitus on maksaa oletettavasti tuhansiin euroihin nousevat matkakulut ja Ulkoministeriön palvelut. Tokihan heillä on mm. johtamiskokemusta, ”johdettuaan” vuosikausia Jesidi-orjia kotitalouden ja hyvinvointipalveluiden alalla.

Oletan, että jossain vaiheessa Suomen vihervasemmistolainen hallitus haluaa käyttää perheenyhdistämisiä ja tuoda näiden palleroiden isät Suomeen. Toki tällainen suunnitelma voi olla jo valmisteluissa. Sekä ulkoministerimme, joka toimivaltaan mm. konsulipalvelut kuuluvat, että sisäministerimme, joka toimivaltaan sisäinen turvallisuutemme kuulu, varmasti kannattavat tällaista.

Suomellahan on hyvät resurssit auttaa sotaveteraaneja ja oletan, että nämä uskonsa puolesta sotineet terroristit lasketaan samaan kunnianarvoiseen joukkoon, kuin Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet veteraanit. Toki he eivät todennäköisesti joudu kärvistelemään pienillä eläkkeillä ja taistelemaan jokaisesta itselleen tulevasta avustuksesta ja hoidosta. Kela Gold hoitaa kaiken ja suomalainen veronmaksaja maksaa.

Aikaisemmissa eduskunnan kyselytuntien keskusteluissa ministerit ovat jättäneet vastaamatta opposition kysymyksiin näistä perheenyhdistämisistä. Aihe on selvästi arka. Ministerit varmasti tietävät, kuinka hankala asia näiden terroristiperheiden isien tuonti tai vastaanottaminen perheenyhdistämisten kautta on suurimmalle osalle suomalaisista, kun naistenkin tuonti nosti kansassa vastarintaa. Alusta astihan oli selvää, ettei pelkkiä lapsia voida tuoda, vaan terroristiäidit tulevat samassa paketissa. Toivottavasti loppuja terroristeja ei päästetä pakenemaan leiriltä.

Nykyisellään Suomen laki myös mahdollistaa perheen yhdistämisen, koska lapsen etu. Tässä terroristinaisten ja lasten tuonnissa on jo nähty, ettei suojelupoliisin riskiarviolla ole mitään merkitystä vihervasemmistolaiselle idealismille. Sillä tuskin tulee olemaan mitään merkitystä myöskään terroristi-isien kohdalla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Punavihreään agendaan kuuluu mädättää yhteiskunnat niin että ne romahtavat, jotta tilalle voidaan rakentaa pakkovaltainen maailmanvaltio, jonka hallinto on ankaraa diktatuuria ja täydellisen moraalitonta ja häpeämätöntä väkivaltaa. Sitä kohti…. – tästä on kyse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ja tämä mädättävä punavihreä agenda puetaan ja signaloidaan hyveellisesti. Punavihreän agendan pakkosyöttö ei onnistuisi, jos rehellisesti kerrottaisiin, että tavoitteena on yhteiskunnan uudelleen järjestäminen romahduttamalla – sehän ei menisi läpi, joten otetaan käyttöön paremmat termit: ihmisoikeudet, pelastaminen, rajaton rakkaus, kaikki käy -ideologia, syrjinnän vastustaminen, jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
Vihainen
#2

Kiirehän sieltä pois alkaa ISIS terroristeilla olla. Kurdit ovat rakentamassa systeemiä, jossa terroritekoihin syyllistyneiden asia tutkitaan paikallisessa tuomioistuimessa – jossa asioista voidaan oikeasti saada totuudenmukainen käsitys. Nämä ISIS morsiamet on palautettava takaisin leirille vastaamaan teoistaan. Sehän on täysin oikeuskäsityksen vastaista, että Suomi valtiona avustaa näitä naisia vastuidensa välttelyssä – nyyhkii joku Ohisalo tai Haavisto mitä hyvänsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ajatteleeko joku, ettei isisillä vielä ole omia poteroitaan Suomessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Johannakin. Hallitus käyttäytyi, kuin kukanoksan varastaja; ’ystävien’ kesken; kukka juurtuu ja lähtee kasvamaan paremmin, kun; ’kukan oksa’ on varastettu. Näin tavallaan toimivat lasten suhteen, mutta; toivotaan ja rukoillaan, että näistä lapsista tulisi; Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Pyhäkoulu;-ja; uudestisyntynyt opettaja sinne, sanoo; mitä hyvänsä; esim. Antti Rinne. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Perustuslaki pitää muutta.
Suomeen ei saa tulla muita kun puhdasrotuisia suomalaisi. Avioliittoon ei saa mennä muiden kanssa kun rodultaan puhtaat suomalaiset keskenään.
Maasta pitää karkoittaa kaikki jotka ei ole puhda rotuisia suomalaisia. Tämä täytyy tutkia ainakin sinne 4000 vuoden taakse.
Tähän tulokeen olen tullut kun lukee PS:n kannaottoja.
Mutta minä toivotan kaikki suomalaiset tervetulleeksi kotiin, niin kauan kun PS:et saa perustuslain muutettua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Heh, heh.
Lahopäiden puhdasrotuinen edustaja taas vauhdissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#8

Ovatko esim Syyriassa syntyneet lapset minkä maan kansalaisia?
Onko lapset siittäneillä terroristeilla oikeus lapsiensa holhoojiksi?
Entä äideillä jos ovat terroristeja ja varmaan ovatkin.
Onko näillä äideillä kaksoiskansalaisuus?
Niin, ja sitten se perheen yhdistäminen, tuodaanko isätkin tänne?
Voihan perheen yhdistämisen tehdä Syyrian kun suuntaan.
Mitä Suomen laki sanoo kuulumisesta terroristijärjestön?
Terroristelksi lähteviltä passi ja kansalaisuus pois kun lähtevät, ihan oma valinta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalifaatin vastustaja
#9

Husuko se siellä huutelee?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000