Perussuomalaiset

Mikko Leino

Ilmasto

Ilmastonmuutos on puhuttanut kauan ja maailmanlaajuisesti varsinkin länsimaissa on tehty todella paljon toimenpiteitä sen hillitsemiseksi.

No onko ilmastonmuutos sitten totta? Kyllä, kaikkihan on jo ala-asteella oppinut, että maapallon ilmasto ei ole stabiili. No vaikuttaako ihmiset merkittävästi tähän? En tiedä, sinäkään et tiedä. Tästä aiheesta on lähes loputtomasti tutkimusta puolesta ja vastaan ja ihmisillä on tapana uskoa sokeasti vain sitä toista tulosta ja olla huomaamatta toista. Tiede myös jatkuvasti korjaa itseään, mutta joskus jokin asia on tutkittu niin hyvin, että voi jo puhua varmuudella asiasta, eikä asian suhteen tule enää myöhempinä vuosina epäselvyyksiä, ehkä näin käy myös ilmastonmuutoksen tutkijoille jonain päivänä.

Entä vaikuttaako suomalaiset teoillaan merkittävästi ilmastonmuutokseen? EI! Maapallo ei noteeraisi, vaikka suomalaiset yhtäkkiä katoisivat täältä. Suomalaisten osuus väestöstä on noin 0,07%, pelkästään yksi tehdas saksassa saastuttaa enemmän, kuin kaikki suomen autoilijat yhteensä. Eli tämän toteaminen ei tarvitse enää edes tiedettä avuksi, vaan pelkkä järjen käyttö riittää.

Vaikka sinua jatkuvasti yritetään syyttää ilmastonmuutoksesta, niin olet tähän yhtä iso syypää, kuin orjakauppaan, jota harrasti muutamien jenkkien isoisoisät joskus ja kukaan siltä ajalta ei ole hengissä enää. Turha mennä tähän ”white guilttiin” mukaan, jatketaan samalla linjalla, mikä alkoi jo 90-luvulla ja annetaan useiden ulkomaalaisten löytää kierrätys ja se tieto/tunne, että veteen ei heitetä roskia.

Ilmastohysteria on ollut Suomelle todella vahingollista, paljon teollisuutta on karannut Kiinaan, bensiinin ja öljyn hinta on aivan liian korkea ja lista jatkuu pitkälle.

Suomalaisten osuus väestöstä Lähde: www.stat.fi

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja