Perussuomalaiset

Janne Selin

Ilmastotekojen kaksinaamaisuus

Olen suuresti ihmetellyt ilmastotoimien kaksinaamaisuutta. Suomessa leikataan rajusti turpeen energiakäyttöä ilmastosyihin vedoten. Samaan aikaan valtio-omisteiset Fortum ja Finnfund mellastavat Ruandan turvesoilla. Suomessa turpeen alasajo luo työttömyyttä ja ajaa monet yrittäjät taloudelliseen ahdinkoon. Ruandassa taas luodaan turpeella uusia työpaikkoja ja hyvinvointia.

Edellä mainitut yhtiöt ovat mukana Hakan-Quantum Power Plant -voimalahankkeessa, jonka on tarkoitus saada polttoaineensa 4 200 hehtaarin turvesuosta. Suosta riittää nostettavaa seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Suomalaista veronmaksajaa kuritetaan verojen nostamisella ilmastotoimien varjolla ja samaan aikaan osallistutaan Afrikassa jättimäiseen 80 megawatin turvevoimalahankkeeseen.

Turpeen alasajo ei myöskään vähennä kokonaispäästöjä, sillä sen seurauksena alkaa hakeralli ulkomailta.Siinäpä ympäristötekoa kerrakseen. Alasajolla ei saavuteta ympäristötavoitteita, työpaikkoja kyllä menetetään.

Ilmastoteot ovat tärkeitä ja niitä pitää tehdä harkiten. Tämä ei ole oikea tapa. Tässä yhteydessä hiilineutraali Suomi kuullostaa lähinnä huvittavalta.

Välillä tuntuu että oikea käsi ei tiedä mitä vihervasen tekee.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Jannekin. Kirjoitit, lyhyesti, ja ytimekkäästi. Hallitus! Perkele onkin silloin kaikkein inhottavi, kun hän on lähellä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Jannekin. Kirjoitit, lyhyesti, ja ytimekkäästi. Hallitus! Perkele onkin silloin kaikkein inhottavin, kun hän on lähellä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hiilineutraali Suomi tai maailma on järjetön. Pelkästään maapallolla tuotetun ruoan valmistukseen kuluu noin 12,5 miljardia tonnia hiilidioksidia. Lisäksi on luonnollisesti merielämän ja luonnon elämän tarvitsema hiilidioksidi, joka on moninkertainen hiilidioksidin tarpeen määrä.

Itse asiassa yleensäkin hiilidioksiditeoriasta puhuminen osoittaa äärimmäistä ymmärtämättömyyttä liitettäessä se ilmastoon toimintaan, ilmasto kun vaikuttaa pääasiassa hiilidioksidin määrään, eli lämmin tuottaa hiilidioksidia, ja kylmä hidastaa mikrobien toimintaa.

Maapallo pyörii, kuljettaa samalla maapallon ilmakehää mukanaan. Kuitenkin napoja kohden mentäessä maapallon magneettikenttä heikkenee, ja napaonkalossa se on minimissään, jossa aurinkotuulen hiukkaspurkaukset häiritsevät planetaarista ilmakehänkiertoa, ja joskus jopa pintaan asti ylettyvät matalapaineytimet, ja myrskyt. M-kentän heikkeneminen p-tasaajalla, aiheuttaisi myrskyjä, joka kaataisi kivitalojakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Niin, ilmaston kylmetessä kohden jääkautta mennessä, myös hapen määrä ilmakehässä vähenee. Tuosta on seurauksena palamisen hidastuminen, siis kaikilla tasoilla. Tuossa pääsääntö on, että hapen tason ylittäessä 25%, palaminen kiihtyy rajusti, ja jos hapen taso laskee alle 10%, liekillä palaminen loppuu. Kyseessä on siis maapallon yksi tärkeistä ominaisuuksista, jota sanotaan itsesäätelyksi.

Permikauden lopun happikatastrofissa hapen taso laski oletuksen mukaan noin 6% nykyistä alemmaksi, ja sillä oli tappava vaikutus. Pitkäaikainen jääkausi voi olla hapen suhteen ongelma, mutta pallonpuoliskot ovat vuorotellen jääkaudessa joten se ei ihmiskuntaa tuhoa, etenkin kun valtameret tuottavat happea mannerjäätiköistä huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomen alasajo
#4

Japanista tullaan Suomeen hengittämään puhdasta ilmaa, mutta silti kaikki täällä kotomaassa tuntuu olevan väärin. Taitaa vain pelimerkki tämä ilmastonmuutos ja sen vastustaminen Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tälläkin hetkellä ja tuulilla Japanin saamat ilman epäpuhtaudet tulevat suoraan Kiinan puolelta. Kiina on jättimäisen saastepilven tuottaja, vielä vähintään kymmeniä vuosia, jos teollisuus ei kehity puhtaampaan. Ei siinä paljon paina, mitä suomalainen lämmittää saunaa järven rannalla. Mm. Siperiassa palaa jatkuvasti, rikkipäästöt yhden jättipäästöpisteen osalta yli tuhat mg/kuutiometri, kun viime viikolla samaisen paikan rikkipäästöt olivat yli 3600 mg/kuutiometri. Suomalaiset rikkipäästöt ovat vastaavasti noin yksi mg/kuutiometri, jossa pitoisuus on kaukolaskeumia sekä Viron ylittävällä osalta että Kuolan niemimaalta peräisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kylmät ajat tappaa enemmän, ihmiset jäätyvät koteihinsa
#5

Amerikoissa kuolee ihmisiä kylmään, pakkaseen. Vihreillä ei ole juuri syytää avata suutaan, saa turpaansa, kun esittää ilmaston lämpenemistä. Biden peruu Pariisin sopimuksen perumisen, on täysin selvää. Pohjoinen pallonpuolisko on vuorossa jääkauteen, vaikka se hitaasti tapahtuukin. Rauhalliset auringon kaudet muuttavat ilmastoja viileämmäksi, kun rauhattomuus voi esiintyä sekä lämpimänä että viileinä kausina. Sama se on Suomessa, fillarikommarit ovat kadonneet pakkasilta turvaan, mutta jankuttavat edelleen, miten yksi ihminen voi muuttaa suuntaa:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000