Perussuomalaiset

Mikko Kangasoja

Vasemmistoblokin kampanja demokratiaa vastaan

Värillä on väliä vasemmistolle. Oulun puukotukset masinoitiin vasemmistomedian tuella tukemaan vasemmiston rotuideologiaa ja välillisesti tulevia kuntavaaleja. Sama media ja samat poliitikot lähes vaikenevat, kun puukon kanssa heiluu värillinen (mm. Porvoon tapaus). Vasemmisto ei siis ole rehellinen, eikä tasapuolinen.

Kaikki johtaa aina yhteen yksinkertaiseen vastaukseen, joka vasemmistolla on ainoastaan antaa. Koska he eivät kykene rehellisesti ja avoimesti sekä suorasti keskustelemaan ongelmien todellisista syistä, itse avoin ja suora keskustelu tuomitaan syyksi ongelmiin. Jokainen voi miettiä järkeä: ongelmista keskustelu on syy ongelmiin.

Maahanmuuttokriittinen keskustelu on kehittynyt 16 vuoden aikana todella paljon. Tilastot ovat keskeinen argumenttien pohja. Tämä on vaikeuttanut keskustelun mustamaalaamista, joka on johtanut yhä pienempien nyanssien sekä yhä vanhempien sanojen jahtaamiseen. Jo viime kesänä alkaneen kampanjan kyseenalainen mutta tosiasiallinen saavutus oli se, että kampanjaa kritiikittömästi ja pinnallisesti seuranneet alkoivat uskoa, että vanhat ja narratiiviltaan vääristellyt sanat olisi vasta nyt sanottu. Goebbelsin opein: kun toistat valhetta tarpeeksi monta kertaa, ihmiset uskovat.

Se mahdollisti sen, että tänä päivänä vasemmistoblokki (poliitikot, tutkijat, toimittajat) voi puhua epäselvästi ikään kuin viime aikoina olisi sanottu jotain ja se olisi johtanut puukotuksiin. Yhteen sanaan he sentään katsovat voivansa tarttua: väestönvaihdokseen. Koska se sanana ja tarkoitukseltaan on heille tarpeeksi lähellä väestönvaihdosteoriaa, totuudesta joustetaan, jotta poliittista agendaa voi ajaa. Väestönvaihdoksesta puhumisen sanotaan olevan väestönvaihdosteoriasta puhumista. Merkityksettömäksi jää sanojen ero: toinen tarkoittaa tilastollista väestörakenteen muutosta ja toinen sen lisäksi väittää tietävänsä väestönvaihdoksen olevan juutalaisten masinoima. Pääsemme siis siihen päättömään tulokseen, että vasemmisto mustamaalaa Israelia tukevan Perussuomalaiset antisemitistisen teorian kannattajaksi. Sama vasemmisto itse vastustaa Israelia ja kannattaa juutalaisten syrjimistä. Ulkopuolinen realisti pitää kuviota järjettömänä, mutta vasemmistolaiselle se on täysin koherentti – ja he dominoivat julkista keskustelua.

Antiikin Kreikasta mukaillen: demokratia johtaa kansankiihotukseen, joka johtaa tyranniaan. Vasemmisto on kansankiihotuksen moottori. Miksi? Niin on aina ollut. Tietynlaiset ihmiset ajautuvat vasemmalle. Ei ole sattumaa, että juuri he intoutuvat kerta toisensa jälkeen marsseille. Sadan vuoden takaiset bolshevikkivallankumoukset ovat samaa ilmiötä, joka toistuu vuosikymmenten välein eri muodoissaan yhä uudelleen.

Kuten aina, vasemmiston toimilla on uhreja: alistettuja, raiskattuja ja tapettuja naisia, rasististen katujengien pahoinpitelemiä, vammauttamia ja ryöstämiä kantasuomalaisia lapsia. Se johtaa katkeruuteen ja epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen sekä sitä kautta rasismiin pahoinpitelijöiden etnistä ryhmää kohtaan. Kun vertaa tätä selitystä vasemmiston selitykseen, vihapuheeseen, voi nähdä eron. Ensimmäinen selitys kertoo vihan syyksi teot, toinen teoista puhumisen. Vasemmistolainen sanataikuus ja tabulinnakkeiden rakentaminen ei pelasta meitä. Tosiasioiden tunnustaminen ja tomerat toimet pelastavat.

Ennustus: koston kierre pahenee Oulussa. Voi olla, että ”väkivallan rovio” on jo sytytetty ja kohta palaa, ehkä ympäri maan. Toivotaan, että asiat rehellisesti tutkivat ihmiset Oulussa saavat vallan ja löytävät sekä poistavat juurisyyt. Ajoissa. Sanojen vahtiminen ja niihin kaiken huomion kohdistaminen ei ole tie rauhaan vaan se on tie demokratian näivettymiseen – vasemmiston mielestä tietenkin demokratian puolustamisen varjolla.

Osallistu keskusteluun!


53 kommenttia
Nimetön
#1

Lähtökohtaisesti demarit ovat sisarpuolueensa, Saksan työväenpuolueen matkija, jossa tosin Saksan työväenpuolue päätyi natsien hallintaan. Demareiden hallitsema punainen työväenliike olisi todennäköisesti päätynyt myös Suomessa vastaaviin vihalukuihin, mutta maamme valkoiset päättivät toisin, joskin juutalaisviha tarttui Saksan sisarpuolueesta tiukasti demareihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, Suomessa työntekijöillä on jo maailman mittakaavassa erittäin laaja turva sosiaaliturvaa myöten, mutta myös työlainsäädäntä on laaja. Demareilla ei oikeastaan ole juurikaan virkaa, olla työväestön turvana ja etujen vaalijana, eduskunta on hoitanut asiat tasapuolisesti, sekä työnantajan että työntekijän edut huomioiden. Tällä hetkellä demarit koettavat pitää laumaansa koossa ennen kaikkea palkkatulojen vartijana, mutta eivät välitä maamme kilpailukyvystä mitään, vaikka kaikki maamme maksuttomat palvelut onkin käytännössä laskettava tuloiksi, kuten verot menoiksi. Ongelma tässä on se, että nyt demarit tarvitsevat maahanmuuttajia lähinnä vaalikarjakseen, jossa systeemi toimii, kuten muinoin, köyhille maahanmuuttajille äänitäkyinä riittää jo pelkkä hammashymykin, ja siihen päälle luukku, josta saa kuitata kaikki elinkulut, totta kai veromaksajien kustannuksella. Tähän meillä ei ole varaa. Velka kasvaa miljardeilla ylimääräisten suiden vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#17

Se on juurikin noin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Suomeen pitää Oikeat laittaa turvapaikka haku kiintiöt esim. 50 kp vuodessa (joista pitää kaikki asiattomat hylätä) ja sen jälkeen maahan ei saa päästää ketään raja vartiat syyteeseen joka päästää ja rajalle puomit ja ase miehet.

Eihän ravintolaankaan saa päästää juoppoja enempää mitä kiintiöt sallii !
Muuten lähtee anniskeluluvat ja vartijat saa syytteet ja sakot !
Niin miksi maahan saa päästää sosiaali pummeja ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Samat kiintiöt pitää koskea myös Ukrainalaisia pakoalisia ,ei yhtäään tänne pummiksi niitäkään menisivät perkeleen sota karkurit sotimaan ! Kun niin haluvat sotia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Demarit pyrkii, kaikki vääristelemään !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Demarivihreät koettivat kaataa maan talouden jopa ilmaston lämpenemisellä, mutta helteet tuli ja meni. Nyt niiden on keksittävä jotain muuta, ehkä alkaa räksyttämään Trumpin paluun kauheuksista jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Juuri näin, demarit ovat ottaneet tavoitteekseen kaataa Suomen talous ja väestö työttömäksi, kurjuus maksimiinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tosiasioita
#32

Näin juuri, ja kaiken lisäksi hiilidioksidilla ei todellakaan ole mitään tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa. Belgiassa lämpötila on 13,9 C astetta hiilidioksidipitoisuudella 434 ppm, läntisessä Ranskassa lämpötila on 12,6 C asetta hiilidioksidilla 431 ppm, mutta lounaisessa Kiinassa, lähellä Nepalin rajaa, lämpötila on maapallon kuumin, 52,4 C astetta hiilidioksidipitoisuudella 429 ppm. Maapallolla ei satelliittiaikakaudella edes todistaa lämpötilan ja hiilidioksidin yhteisvaikutuksia. Sen sijaan 8 miljardin ihmisen tuottamat hiilidioksidit, jotka ovat mikrobien tuottamien hiilidioksidien kanssa jopa parisen kymmentä miljardia tonnia, kun pelkästään ihmiskunnan hengitys tuottaa keskimääräisessä tarkastelussa noin 8 miljardia tonnia hiilidioksidia. Tuolla ei kuitenkaan ole ilmastollista merkitystä, parantaa vain ravinnon tuotantoa, joka lienee tarkoituskin, ken systeemin on luonut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Näin juuri, ja EU aikoo puolittaa hiilidioksidin 2030 mennessä, kuinkahan monta ruumista meinaa kansallissosialistit tehdä tavoitteensa saavuttamiseksi, kun myös työpaikoilla saa sanoa hyvästit? On jumalauta viherdemari-viherkokoomus akseli kieroon kasvaneet, ei siis järjen hiventäkään enää jäljellä, ja siihen päälle vielä ne asfaltti-istuja hulttiot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Juuri tällä hetkellä maapallon kuumin paikka on luoteisessa Intiassa, 42,9 C astetta, hiilidioksidipitoisuus kohtuullinen 428 ppm. Vertailun vuoksi, läntisessä Ranskassa lämpötila on 9,9 C astetta hiilidioksidipitoisuudessa 434 ppm. Hiilidioksidipitoisuus ei siis edelleenkään kelpaa lämpötilojen määrittelijäksi, ei siis alkuunkaan. Koko hiilidioksidi farssi on täysin järjetön, ja ihmiskunnan tulisi keskittyä vaikka puhtaaseen ympäristöön ja pohjavesien suojeluun, siellä se mörkö majailee. Mm. jokivarsien suojavyöhykkeitä tulisi laajentaa Tonavan esimerkin mukaan ja maanmuokkauksesta johtuvien jokiuomien ruoppaamista ym. tulvien estämiseksi jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Lisään vielä, siis maanmuokkauksen ja metsien hävittämisen vuoksi eroosio on tukkinut jokiuomia mataloittaen niitä satoja vuosia, eli siksi entistettävää löytyy ilman että soita aletaan keksimään uudelleen. Maankohoaminen on Suomessa ongelma, jota ei voi korjata vain istuttamalla rahkasammalta, tai tukkimalla jokiuomia, joka veisi maaltamme satoja tuhansia peltohehtaareita, ja omavaraisuus paranisi vain rahkasammaleen osalta, kun leipävilja loppuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Vain muutamassa tunnissa vastaava lämpötila on noussut 46,7 C asteeseen, mutta hiilidioksidipitoisuus on alentunut 427 ppm:ään. Tuo johtuu kasvillisuuden heräämisestä päivänvaloon. Hiilidioksidipitoisuudet ovat siis riippuvaisia vuoden ajoista, valosta ja lämmöstä. Kylminä kausina hiilidioksidi kasvaa, kun hiilidioksidin suunta kesäisin on kohden kasvillisuutta. Rikin väheneminen kierrosta johtaa yhteyttämisen vähenemiseen, josta seuraa myös siis hiilidioksidin kasvua. Ilman rikkiä maaperän sienirihmasto kuolee, eikä kasvi, puu saa maaperästä tarvitsemiaan hivenaineita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Asiassa ei enää epäselvyyksiä
#39

Etelämantereen kaakkois osassa lämpötila on miinus 67,5 C astetta pakkasella hiilidioksidipitoisuudella 428 ppm.

Vähäpäisemmänkin ilmastokiimaisen pitäisi ymmärtää, että hiilidioksidipitoisuudella ei ole yhteyttä lämpötiloihin.

Ehdotankin, että ilmastokiimaiset tulisi haastaa valtakunnan oikeuteen maamme talouden romuttamisesta, ja olisi puututtava raskaalla kädellä EU:n ilmastotavoitteiden röyhkeään petollisuuteen ja maailmankaikkeuden suurimpaan valheeseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totuus ei pala tulessakaan
#40

Näyttää vahvasti siltä, että hiilidioksidipitoisuus kasvaa säiden viiletessä, joka on täysin luonnollista, kasvikunta kun menee lepoon kylmän vuoksi. Tuo näkyy selkeästi mm. Grönlannissa, jossa hiilidioksidipitoisuus on 434 ppm ja lämpötila miinus 16,3 C asetta. Alpeilla lämpötila on miinus 1,1 C astetta hiilidioksidipitoisuudella 430 ppm. Näin väite, että hiilidioksidi nostaisi lämpötiloja, on täysin kumottu, CO2 pitoisuudet kasvavat lämpötilan laskiessa, jonka jokainen mm. meteorologit itse asiassa tietävät, mutta ovat hiljaa, kun työpaikka menee siinä totuuksia laukoessa. Ilmastokiimalla on varmaan paikkansa tässä maailmassa, mutta sitä ei pidä ottaa tosissaan kommunistipropagandassa, jossa tavoite on kaataa maiden taloudet, jonka nimiin mm. demarit vannovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Maapallon energiaongelmat olisi kerralla ratkaistu mm. merivirtavesivoimaloiden avulla, joka tarjoisi myös työtä. Mutta ei, kaiken kuraisia systeemeitä koetaan luoda, vetyä vedestä ja siitä metaania ym. pätkäaurinko- ja tuulivoimaloilla. Sahara olisi hyvä aurinkovoiman suhteen, vain murto-osalla pinta-alasta tuotettaisiin koko maapallon energiantarpeet, joskin yö-päivä vaihtelu tekisi asiasta hankalan. kuten kaikkinaiset patoaltaat jne. jotka tuhoaa luontoa ja sisältävä riskejä. Tuulivoima tulee tuhoamaan Suomen luonnon täydellisesti, vihreät eivät välitä asiasta, ja päättäjät eivät osaa päätellä, että olisi myös muita ratkaisuja, jotka eivät tuhoisi luontoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto kylmenemässä
#42

Massiivisesta ilmastopropagandasta maapallon ilmastot ovat viilenemässä. Kuivuutta käytetään nykyisin todistelemaan ilmastonmuutosta ja ennen kaikkea lämpenemisen todisteluun, Totuus on kokonaan toinen. Kuivuutta aiheuttaa merien viileneminen, jossa oleellista on meren viilenemisestä johtuvien matalapaineiden väheneminen, jossa juuri matalapaine on se, joka aiheuttaa veden haihtumista. Haihtuminen on siis se mekanismi, joka sekä siirtää ylimääräistä lämpöä pois meristä, kuten nostaa veden kiertoon maapallon ilmakehään vesihöyryn muodossa. Meriä ei siis saada ylilämpenemään, vaikka mitä tehtäisiin, itsesäätelevä systeemi toimii ihmisestä huolimatta, on tehnyt sitä miljoonia vuosia. Tässä kannattaa muistaa, että meret hallitsevat maapallon lämpötiloja, kuten pilvisyyttä ja tuulia. Etenkin nuoret meteorologit ovat varsin naiivia ja ilmastopropagandan kyllästämiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Juuri näin, esim. Golfvirran syksyiset matalapaineet ovat seurausta kesän ja voimakkaan aurinkotuulen säteilyn energiaa, joka hyytyy, virran viiletessä talven mittaan. meret pysyvät maapallolla veden muodossa juuri paineen avulla suhteessa avaruuden paineeseen. Avaruuden ja maapallon kaasukehän rajalla meret haihtuisivat varsin nopeasti vesihöyryksi ja avaruuteen, eli kaasukehän faasiossa vedet pysyvä vetenä, kun matalapaineet ovat se mekanismi, joka herkässä systeemissä höyrystää merivedet ja saa vedenkierron aikaiseksi, jota ilman nykyistä elämää tuskin olisi olenkaan. Vedenkiertosysteemi toimii siis korkeapaine-matalapaine parin avulla, eli ilman korkeapaineita ei esiintyisi myöskään matalapaineita, jota tarvitaan vedenkiertoon. Päiväntasaajan alueella tilanne on hankalampi, koska siellä hallitsee tavanomaisesti korkeapaineiset alueet, joka on osa täysin luonnonmukaista systeemiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Viherkommunistien ongelma on siinä, että kesän lämmöt ovat jo takana, eikä ilmastopropaganda enää juuri kiinnosta jo jopa syksyyn varautuvaa väestöä. Ilmastopropagandalle otollinen aika on osapuilleen silloin, kun talvi muuttuu kesäksi, ja väestö on herkimmillään talven horroksesta. Myöskään Kreikan ym. maastopalot eivät säväytä, niiden turha sytyttely on lisäksi menettänyt vaikuttavuutensa. Maastopaloja sytytettiin kymmeniä saman aikaisesti, ja viherterroristien toimiin ollaan varauduttu päivä päivältä paremmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Tämän päivän ilmastovokelot eivät tajua, että nykyään lämpötiloja mittaillaan lentoasemilla, joita ei todellakaan ole ollut 1800-luvulla. Jopa tekoälykin tajusi, että suihkukoneiden pakokaasut lämmittävät lentoasemien ympäristöä ja mittausaseman antureita oikein olan takaa, kun Kaisaniemen mittausasema on jäänyt kaupunkirakentamisen sisään. Nyt kannattaa jopa idioottienkin tajuta, että tilanne on maapallolla sama jokaisella lentoasemalla, eli suihkukoneita porrää muuallakin kuin Suomessa. On siis todettava jo varmaan tuhansia kertoja toistelleena, mitään ilmaston lämpenemistä ei ole tapahtunut, vain kaupunkilämpöjä, jotka ovat karkeasti mitattuna nelisen astetta maaseutua korkeampia, mittaajasta riippumatta. Tuon voi jokainen todeta vaikka seuraavana talvena, että ilmastopuheet voisi jo lopettaa. Lisäksi hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä lämpenemisen kanssa, tämäkin on tutkittu perusteellisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Suomessa ei juurikaan saa keskustella luonnon itsensä aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. On pakko kuitenkin rehellisyyden nimissä mainita se, että ilmasto muuttuu täysin luonnon itsensä aiheuttamista muutoksista. Tärkein joskin erittäin vähän keskusteltu asia on maapallon ytimen liikkeet ja sen aiheuttama mm. maanjäristysolosuhteet, jossa aiheuttaja on maapallon ytimen asennon muutokset. Tuossa aiheuttajana on maapallon ytimen rotaatioellipsoidi, eli kun sen asento muuttuu, ytimen päiväntasaaja siirtyy aina joltain suunnasta kohden napaa ja päin vastoin, ja murtaa kuoren kiinteitä mittoja, eli ikään kuin pyrkimys olisi pitää mannerlaattojen saumoja auki. Itse magneettikenttä heikkenee ja häiriintyy, etenkin geomagnetismi, kun dynamoon tulee muutoksia, ja siitä seuraa magneettikentän silmukoinnissa häiriöitä, eli aurinkotuulen hiukkasvirtaukset päätyvät pintaan, ja aiheuttaa kuumia spotteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Saksassa lämpötila on 18,3 C astetta CO2 pitoisuudella 431 ppm ja vastaavasti Unkarissa lämpötila on 28,9 C astetta CO2 pitoisuudella 417 ppm.

Ei löydy edelleenkään todisteita hiilidioksidin lämmittävästä vaikutuksesta, päin vastoin, mitä pienempi CO2 pitoisuus, sen lämpimämpää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Demareita ja koko vasemmistoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan! Syy on sinimustan hallituksen joka EK:n puudelina ruoskii Suomen kansalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vasemmiston tavoitteena kautta historian on ollut vallankumous, demokratian kumoaminen. Kaikki kansalaisyhteiskuntaa hajottavat toimet edistävät tätä pyrkimystä. Kansoja on tuhottu aiheuttamalla siirtolaisvyöryjä, vainoja, eripuraa, sosialisoimalla (ryöstämällä) ihmisten omaisuus jne. Vasemmiston puheet lupaavat hyvää kaikille, mutta todellisuus on aina ollut päinvastainen. Jos kommunismi ja sosialismi olisi tie onnelaan, niin maailmassa olisi ainoastaan tätä ideologiaa seuraavia maita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Bolshevikit olivat Venäjään sosialidemokraattisen työväenpuolueen radikaalisiipi, eli näin voidaan sanoa, että Suomen sosiaalidemokraatit seuraavat Stalinin jälkiä, vallankumousta odotellen. 1917 puolueen johtajana oli Lenin. Kauaksi ei ole omena pudonnut puusta, demarit pussailivat Tampereen Venäjän puoluekokouksessa kommunistitovereita rajan takaa. Leninin verinen tausta kannattaa muistaa myös toveri demareidenkin keskuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Punaisten kapinan jälkeen perustettu Suomen valkoinen kaarti ja suojeluskunnat lakkautettiin aivan liian aikaisin, toisen maailmansodan aikana. Jotenkin järkyttävää, että punaisten aatteen seuraajat ovat Suomessa eduskuntapuolueita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jopa SDP:n suuresti arvostama presidentti Mauno Koivisto sanoi:

”Minusta sellaiset henkilöt, joita ei vainottu siinä maassa, josta he saapuivat, olisi palautettava heti rajalta”, Koivisto kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/itaraja-ei-vuoda-ensimmaista-kertaa/#352ac01bE

Venäjä on turvallinen maa siellä oleskeluluvalla oleville siirtolaisille, ei mitään asiaa Eurooppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarit röyhkeän yksinkertaista väkeä.
#8

Venäjä sieppaa sotilaiksi kelpaavat rintamalle, ja loput Suomen rajalle. Matkaa onnellaan siis mainostetaan helppona pääsynä EU:n alueelle ja jo Suomessa pelaa kaikki palvelut. Venäjä hyödyntää röyhkeästi mm. demareiden kaltaisia idiootteja, jotka ymmärtävät asian täysin väärin, kaukomailta lähdetään vapaaehtoisesti ja roistoille maksetaan jopa kymppitonneja matkasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä mukana on myös Vihreät ja Vasemmistoliitto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Asiantuntijat ja vihervasemmisto jauhaa jatkuvasti PALAUTUSKIELTO ON EHDOTON.
Niin lähtömaahan.
Mutta Venäjälle voi palauttaa, koska ovat sinne vapaaehtoisesti tulleet ja saaneet kaikki luvat.
Miksei Venäjälle voi palauttaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Rajat pitää pitää kiinni jos Kommunistit onnistuu haalimaan elintaso pakolaisia Suomeen rajalain torpauksella !
Ja ase miehet rajalle ! ettei yksikään tule turvapaikkaa hakemaan turvapaikkaa,jos niitä ei voi käännyttää.
Pitäs se Lii anderson ja Tytti tuppurainen ja se Vihreiden akka työntää venäjän puolelle sinne missä ne elintasopakolaiset majailee että tulis järkeä päähän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kyllä Rk ja kovat piippuun on paras käännytyslaki !
Sitä uskotaan tuhansien kilometrien päässäkin eikä tulla rajalle norkoileen (RAHAN PERÄSSÄ) toiselta puolen maailmaa.

Eihän tässä ole mitään järkeä velka rahalla noita loisijoita elättää kun omalta kansalta leikataan ja veroja korotetaan että saadaan rahaa ihmisten tappamiseen Ukrainassa.
Joku järkihän tähän hommaan pitää saada !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Venäjältä tuli valtavat määrät somaleja 1990-luvulla – ne olis pitänyt silloin heti käännyttää takas Venäjälle. Ei niitä siellä vainottu, ei millään tavalla.
Suurin osa oli opiskelijoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eikös Koivisto päästänyt Venäjän somalit Suomeen 90-luvun alkupuolella? Eikä mennyt kauaa kun nuori suomalaistyttö raiskattiin .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Taisi olla äärivasemmistolainen pakolaisaktivisti Johanna Suurpää, joka ovet aukaisi somaleille.
Nyt tämä suvakki hakee :
Oikeusministeriön kansliapäälliköksi.
Toivottavasti Leena Merellä kellot soi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Kaikki ne aktivistit yrittävät luikerrella valtion koneistoon, ja kommunistivihreät ovat hyvin onnistuneetkin. Esim. Helsingin johto loimottaa punaisenaan kommunistivihreitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Blogisti osaa hyvin tuoda esiin demokratian kauhut. Se johtunee siitä, että ylimielisyys ja alempien halveksunta on perussuomalaiselle politiikanteolle tuttua ja sen perusteisiin kivettyä. Alkujuuret tällä politiikalle lähtevät Halla-ahon pilkkalausumista, jotka todennetun lainvastaisuuden myötä yllyttävät vielä tänäänkin olemattomia uhkia hakevaan kiihkomielisyyteen. Jatkoa ylemmyys-ideologian levittämisestä on sittemmin saatu runsain mitoin eduskunnan natsitervehdysten….jne….jne… Purra…Vornanen myötä…sakset köyhien poistamisen työkaluna….jne. Vihan ja ylemmyyden ihannointi aikuisten normaalina ja eduskuntaan kuuluvana käytäntönä heijastuu tietysti myös nuoriin ja näkyy koululaislasten käsissä tappavien aseiden kanniskeluna ja käyttönä. Jos kommunismi nimettiin aikoinaan uskonnoksi, blogistin kuvailema harhainen ps-agitaatio ja propaganda on vaahtosuista kiihkorasismia ja yltiöfasismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

LOL ja LMAO
Tyytyväinen
#9

Tulkaa kaikki lukemaan tämän blogin kommentti -palstan mitäänsanomattominta kommenttia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Toit sitten vihasi tännekin, vasemmiston aate perustuu heikompien sortoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Kyllä, aina se on näin ollut, kommunistit sortavat heikompia, ja tottelemattomat laittoivat Siperiaan, jossa ruoaksi sanottu oli rottaa nurkista. Kuka helvetti vieläkin uskoo kommunismin autuuteen, pelkkä murhaava voima, jossa ihmiset alistetaan nälkään ja kurjuuteen. Demarit yrittävät vielä käynnistää Suomessa kommunismin unelmaa, mutta väki taitaa olla jo tietoinen demareiden Leninin verisistä jäljistä. Vasemmistoliitto on skdl:n jäämistöä ja aikansa elänyt roskaläjä, johon he eivät enää usko itsekään, mutta pakko on perässä vielä roikkua, kun vielä jokunen pultsarikommari pyörii nurkissa uskossaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Viimeisimmät vaalitulokset kertovat vasemmistoliitosta aivan muuta. Mutta ymmärrän kyllä: ps-kiihko vaatii ympärillä tapahtuvan todellisuuden kieltämisen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Voi Jore!
Mitä luulet pikku Lin saavan aikaan eu:n 39 paikkaisessa, riitaisessa ryhmittymässä, kun edustajia on 720.?
Siellä ei voi huutaa muiden puhujien päälle, mihin tottui Suomessa vasemmistotoimittajien suotuisalla siunauksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Nyt näissä kommenteissa mennään ps-lieroon tapaan blogistin asiasta jo kolmanteen. Siinä toisessa oli kysymys ei parlamentaarikkojen vallan määrästä vaan suomalaisten äänestäjien viimeisimmissä vaaleissa antamista äänistä, jotka tuolla eräs ps-uskova oli laskenut aivan totaalisen omaa Trump-matematiikkaansa käyttäen. On totta, että Andersson sai ääniä reilusti yli puoluerajojen ja tuskinpa hänen puolueensa menestyy vastaavalla tavalla seuraavissa vaaleissa. Myös ps-äänet voivat tietysti olla vaikka esim. 25%. En tiedä, kun en ennustaja ole. Parlamentaarikkojen aktiivisuutta kuitenkin mitataan ja niitä lukuja voidaan sitten vertailla muutaman vuoden päästä. Mielenkiintoista seurata Anderssonin urakehitystä EU:ssa, sillä jo suomalaisten antamien ’poikkipoliittisten’ äänien ja iän perusteella voi ennustaa vaikuttavaa menestystä myös Euroopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Lii on punainen tuulahdus menneisyydestä, vaikka koko kommunistinen liike keskitti voimansa yhteen, niin ei sillä pitkälle potkita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Nähtäväksi jää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#5

Käännytyslain vastustus osoittaa ettei vihervasemmistoa kiinnosta kuin Suomen vahingoittaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Vassareiden ihanne on kansallisvaltioiden kuolema. Ei siinä sen kummosemmasta asiasta ole kyse.

Ilmankos vihervassarit niin rakastaa EU:ta, EU on kansallisvaltioden tappaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000