Säästöjen lisäksi Suomi tarvitsee tuloja, joista ei tunnu olevan ideaa. Mitä tulevaisuus voisi antaa meille?

Kerron ensin tärkeistä seikoista. Menestystä voi löytää näistä:

– kestävä/pysyvä kilpailuetu (kuten Norjan öljy)

– hankittu kilpailuetu (kuten Dubain turismi-investoinnit)

Kilpailuetu, etumatka muihin, jättää enemmän rahaa käteen/kassaan. Esimerkiksi näin:

– kehitetään arvokkaampia tuotteita (T&K)

– halpuutetaan palkkoja (sis./ulk. devalvaatio)

– tehostetaan tuotantoa (uusia koneita)

Paremmat asiantuntijat ja insinöörit koulutetaan hitaasti vuosien aikana. He ehkä keksivät maailmaa mullistavan idean – tai eivät. Epävarmaa siis on, tuleeko arvokkaampaa tuotetta lainkaan ja jos onnistuisikin, myyvätkö keksijät idean maailmalle, kuten usein. Tuotannonkin tehostaminen vaatii insinöörejä ja vuosia sekä usein rahaa. Jos tehostaminen vaatii rahaa, sitä ei tehdä ilman odotusta, että rahan saisi takaisin asiakkailta.

Vain palkkojen halpuuttaminen (ja ennen devalvaatio tai valuutan kelluttaminen) tuo varman ja välittömän parannuksen, joten siihen turvaudutaan herkimmin. Sipilän hallitus teki sitä ja niin myös Orpon hallitus. Se tie EI kuitenkaan tuo enempää rahaa asiakkailta vaan vain vähentää rahan menoa. Voit tehdä halpiskännyköitä tai arvokkaita iPhoneja. Yhdellä iPhonella tienaa saman verran kuin isolla määrällä halpispuhelimia. Suomessa toisaalta puhutaan osaamisesta mutta panostetaankin halpaan hintaan. Haluaisimme olla Stockmann, mutta teemme töitä, jotta olisimme Tokmanni. Kilpailijamme jo ovat Tokmanneja. Olemme siis altavastaajia. Lähtökohta on, että tee valinta. Ole joko Stockmann tai Tokmanni mutta älä ole vähän ja huonosti molempia.

Yllä olevasta haistamme, että Suomi-taloon on vaikea keksiä lisää rahantuloa. (Hallitus muuten panostaa lisää tutkimukseen.)

Havainnollistus. Joskus meillä oli pysyviä kilpailuetuja metsäteollisuudessa:

OEC:llä (ei OECD) on mainio sivusto maiden kaupasta. Siellä todetaan tärkeä seikka: usein lisätuloja ilmestyy siinä, missä jo saadaan aikaan jotain samankaltaista. On vaikeampaa keksiä tyhjästä ihan uutta kuin keksiä vanhan kylkeen uutta. Tarina Suomen historiasta on hyvin avartava.

Suomen teollistuminen alkoi nykyään varsin heikosti tunnetusta teknologiasta: vesisahasta. Veden siipirattaalla pyörittämä saha halkoi puut. Usein se vaati tulva-aikoja, joten sahat toimivat vain osavuotisesti. Aikanaan, kun löytöretket lisäsivät runsaasti tarvetta laivoille, Suomi oli monessa suhteessa täydellisessä asemassa. Laivat tehtiin puusta, jota meillä oli yllin kyllin, ja laivat piti tervata, jota sitäkin meiltä sai. Lopulta kävi niin, että laivateollisuus keskittyi Pohjanmaalle, kun kaikki täsmäsi: rannikon tapulikaupungeissa oli porvareilla rahaa ja halua välittää tervaa maailmalle ja sisämaassa oli talonpoikia, joilla oli halua lisätuloille ja joet oivallisesti mahdollistivat kuljetuksen rannikolle. Kun kruunu toi hetkellisesti sotalaivojaan varten telakan rannikolle, pesiytyi laivanrakennuksen osaaminen alueelle. Kaiken lisäksi työvoima oli halpaa. Niinpä sisämaassa tuotettiin tervaa ja sahatavaraa, jotka toimitettiin rannikon porvareille laivanrakennukseen ja vientiin. Tästä seurasi alan buumi ja vireys, jota kesti höyry- ja teräslaivoihin saakka. Konepajat kehittyivät aluksi tuottamaan varaosia sahoille ja ajan saatossa laajentuivat Suomen suurimmaksi vientialaksi.

Kuten edellisessä jutussa viittasin, tässäkin tapauksessa alueella oli useita pitkään kestäviä kilpailuetuja. Valitettavasti uutta teknologiaa ei otettu avoimesti vastaan saati, ettei teräslaivojen tuotantoon tainnut olla rahkeitakaan, kun ei maassa ollut terästeollisuutta. Höyrylaivoja Suomeen hankittiin, mutta koneet olivat luvanvaraisia, mikä lienee rajoittaneen kauppaa.

Entäs nykyään?

Koska meillä ei ole kovin hyviä kilpailuetuja, Suomen pitää kilpailla aloilla, joihin on vähemmän tunkua ja kilpailuhaittoja vähemmän.

Puolijohdetehdas. Ukrainan sota ja Kiina-riippuvuuden tajuaminen ovat luoneet Eurooppaan tilaisuuden, momentumin. Mikrosirutehtaita aletaan rakentaa Eurooppaan. Koska ne ovat tolkuttoman kalliita, vain isot yritykset tekevät niitä, ja se siis karsii kilpailua. Intel rakentaa Saksaan 33 miljardilla eurolla kaksi sirutehdasta. Suomeen riittäisi yksikin. Sirujen toimittaminen asiakkaille on meiltä yhtä helppoa kuin se on ollut Taiwanista, Koreasta ja Japanistakin, joten sijaintimme ei ole haitta. Lisäksi meillä on Nokian peruja ollut tasokasta suunnittelua, joten tehtaan kera meillä olisi mahdollisuus tehdä molempia isossa mittakaavassa. Mikrosirujen maailmanmarkkinan odotetaan tuplaantuvan vuoteen 2030 mennessä. Meillä on siis osaamista, meillä on momentum ja odotus suuresta kasvusta. Meiltä vain puuttuvat rahat. Lisäksi investoinnit ovat suurten yritysten heiniä, jotka kilpailuttavat Euroopan maita. On haastavaa olettaa Suomen vetävän isojen poikien pelissä voittavan kortin pakasta. Meille jää yksi: Nokia. Isänmaallinen sijoitus Suomeen.

Vertailun vuoksi: Yllä olevan mukaisesti yksi sirutehdas on n. 16 miljardia. Äänekosken sellutehdas maksoi 1,2 miljardia euroa. Sirutehdas on toistakymmentä kertaa isompi investointi kuin yksi iso sellutehdas. Olkiluoto 3:sta maksettiin valmistajalle 3,2 miljardia.

Sotateollisuus. Ala vetänee hyvin seuraavat vuosikymmenet. Koska Suomen kannattaa omavaraisuutensa takia valmistaa ammukset, kannattaa niihin panostaa tosi isolla vaihteella. Luulisi kelpaavan maailmalle. Vastaavasti, koska meillä on jo panssariajoneuvot ja laaja tykistö, meillä on oma tarve tykeille ja miksi ei siis panssarihaupitsien valmistamiselle. Maasta löytyy myös iso autotehdas, joka osaa valmistaa erilaisia ajoneuvoja tehokkaasti.

Avaruusala. Avaruuteen on kaikilla yhtä pitkä matka, joten mennään sinne. Pohjoismaat panostavat ja Suomi perässä mukana. Tähänkin tarvitaan rahaa, jotta saamme vauhtia. Ala kasvaa yhtä lailla vauhdilla, kuten mainittu mikrosirujen kysyntä. Suomi voisi kerätä avaruusromut taivaalta.

Rahaa, rahaa, rahaa. Sitä tarvitsemme. Panostaminen vaatii rohkeutta ja riskinottohalua. Jos sitä ei ole, keskitytään alentamaan palkkoja. Sillä tiellä ei – kummelimaisesti ilmaisten – päästä kuuhun, mutta kitkutellaan parhaimmillaan jotenkuten porukan perässä.

Ei vain raha vaan taito

Osaaminen huipulle. Peruskoulu ja koululaitos pitää ryhdistää entiseen kuriinsa. Ilman sitä on ihan turha haikailla maailman parhaista insinööreistä. Korkeakoulujen opetuksen taso pitää nostaa maailman huipulle.

Tutkimuksen ja kasvun rahoitus täytyy nähdä prosessina ja polkuna perustutkimuksesta maailmanvalloitukseen. Jokaista vaihetta tulee seurata ja niihin tulee panostaa rahaa.

Pääomamarkkinat kuntoon. En nyt tiedä miten asia oikeasti on mutta jos maa on pääomaköyhä edelleen (kuten vastikään jälleen on sanottu), ainakin pääomamarkkinoiden pitäisi olla maailman parhaiten toimivat. Hyvien ideoiden tulee löytää raha ja rahan tulee löytää hyvät ideat. Pitäisikö alkaa ottamaan kansallisesti tavaksi ostaa startupeja suuryritysten helmoihin, kunnes ne myydään riittävän kypsinä ulos, pörssiin? Startupit eivät Suomen kaltaisesta maasta taida päästä maailmaa valloittamaan yhtä helposti kuin vaikkapa Amerikasta tai Kiinasta. Meillä ollee siis ongelma, joka olisi ratkaistava. Yliopistolta lähteviä spinoffeja pitäisi ehkä pitää yliopiston ohessa pidempään, jotta ”poika” pärjää isojen poikien keskellä.

Ylläkö ratkaisu?

Huipputason koulutusta, systemaattista tutkimuksen ja kasvun rahoitusta sekä tehokkaat startupien pääomamarkkinat. Näiden lisäksi muutamat valitut alat, joihin panostetaan isolla kädellä. Paljon rahaa vaaditaan. Jos emme lähde sille tielle, nöyrrytään haaveilusta realismiin ja jotenkuten pärjäämiseen mutta sekin vain, jos olot sen suovat.