Opetusministeriön 44 vuotta sitten 2.10.1973 julkistaman kampanjan ”Sitoudun torjumaan neuvostovastaisuutta” loistava menestys on saanut vihdoin jatkoa: neuvostovastaisien änkyröiden sijaan kansanvallan viholliset löytyvät nyt vihapuhujien joukosta – heidän kimppuunsa käydään samoin keinoin ja osin samoin voimin kuin 44 vuotta sitten. Nyt kampanjoidaan vihapuhetta vastaan.

Historian käänteet ovat yhtä ihmeelliset kuin ihmisen mieli – kaikki on mahdollista. Sen todisti opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka kertoi aamu-tv:ssä keinoista, joilla Suomessa yritetään vähentää vihapuhetta. https://areena.yle.fi/1-4246910

Neuvostovastaisuuden lyhyt historia

Neuvostovastaiset voimat jylläsivät 1970-luvulla mm. Kauko Kareen ja Lehtimiesten julkaisuissa. Esimerkiksi Ratto ja Hymy kertoivat paikalla käyneiden toimittajien voimin toisenlaisen totuuden YLE:n välittämiin ”uutisiin” verrattuna. Jopa Tampereen Yliopiston alakuppilassa saattoi törmätä A4:lle monistettuihin ”Liekinheittäjä” -uutisiin, joissa mukailtiin humoristiseen sävyyn Soihdunkantaja-lehden levittämää propagandaa.

Kansa tiesi totuuden neuvostoliittolaisesta todellisuudesta, sillä myös perinteisessä mediassa oli aina silloin tällöin totuudenmukaista raportteja naapurin tapahtumista. Neuvostopropagandan levittäjiä ja siihen uskovia pidettiinkin lähinnä tyhminä tai rikollisina valehtelijoina. Normaalit ihmiset ymmärsivät silloinkin kunnioittaa isoa naapuriaan ja heidän tapaansa elää – maassa maan tavalla. Sama toimi myös toisin päin – suomalaisia kunnioitettiin ja heidän kanssaan käytiin monimuotoista kauppaa. Elettiin ja annettiin toistenkin elää.

”Vihapuhe” oli silloinkin lähinnä äärivasemmiston tuottamaa tai sitten se kohdistui niihin toimittajiin, jotka olivat valinneet elämäntehtäväkseen lirittää suomalaisia linssiin tarinoilla sosialismin voittokulusta. ”Neuvostovastaiset” voimat saivat toimia silloin melko vapaasti – kuten sananvapauttaan julistavassa maassa pitääkin voida tehdä. Elimme totuutta edeltävää aikaa.

Nyt tilanne on vakavampi

Suomalaisten sivistämisestä ja henkisestä kasvusta vastaava Opetusministeriö ei ole oppinut 44 vuodessa yhtään mitään; siitä kertoo uudelleen käynnistetty kampanja eri mieltä olevien vainoamiseksi:

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sitoudun-torjumaan-vihapuhetta-haastekampanja-alkaa-2-10-

Ja kohteena ovat osin samat henkilöt ja mielipiteet. Kun 1970-luvulla epäiltiin sosialismin siunauksellisuutta, niin tämän päivän uhkana kansallismieliset näkevät tuntemattomille henkilöille annetun rajoittamattoman oikeuden oleskella ja saapua maahamme. Ero on vain siinä, että sosialismia kannattanut tärähtäneistö oli silloin vähemmistönä, kun taas nyt eduskunnan enemmistön mielestä maan väestön vaihtumiseen johtava kehitys on meille ”rikkaus ja voimavara”, ”, ja islamilaista tulevaisuutta vastustavat ovat ”pölhöpopulisteja”.

Neuvostovastaisista Venäjän trolleja

Taistelu sananvapaudesta saa yhä omituisempia muotoja. Kansallismielisten mielipiteet pyritään leimaamaan Putinin rahoittamaksi trollikampanjaksi. Suomen tulevaisuudesta huolissaan olevat kansalaiset ovat saaneet opetusministeriön lisäksi vastaansa mielipidepoliisin ja Naton trollikeskuksen – uuden tiedustelulain kiirehtimisessäkin on nähtävissä tarve kansalaismielipiteen tukahduttamiseen. Kansallismieliset ovat siis muuttuneet neuvostovastaisista Putin-trolleiksi. Uskoo ken tahtoo.

On naivia kuvitella, etteikö trollausta olisi. Vielä naivimpaa on kuvitella, etteikö trollausta olisi myös lännen puolelta. Mitä Suomen lain ulottumattomissa toimiva Naton trollikeskuksessa oikeasti puuhataan? Pyritäänkö sieltä esimerkiksi vaikuttamaan suomalaiseen EU- ja siirtolaispolitiikkaan? Pyritäänkö sieltä parantamaan Suomen suhteita naapurivaltioihin vai lyömään kiilaa niiden väliin?

Sananvapaus – vihan ja valheen rajat

Oulun yliopiston tieteen päivillä 30.9. ”Sananvapaus – vihan ja valheen rajat” -seminaari https://www.youtube.com/watch?v=lD8x3-sPYl8 paljasti tahtomattaan mihinkä Suomessa oikein ollaan menossa. Tieteellisyyden kaapuun verhottu tilaisuus alkoi YLE:n tutkivan toimittajan, vuonna 2015 Bonnierin journalistipalkinnolla palkitun Jessikka Aron virheellisellä väitteellä, että paikalla olleet Tiina Wiik ja Junes Lokka olisivat MV-lehden sisällöntuottajia. Toinenkaan asia ei tainnut mennä ihan Aron tarkoittamalla tavalla, kun hän valisti yleisöä seuraamaan millä tavoilla ”Lokka ja Wiik häiriköivät toimittajia ja yhteiskuntaa”. Jos istuminen hiljaa paikallaan on Aron mielestä häiriköintiä, niin se tekee hänen trollijuttunsa täysin ymmärrettäviksi. Elämme totuuden jälkeistä aikaa.

Suojelupoliisi ja vihapuhe

Aron puolituntisen satuilun jälkeen ääneen pääsi YLE:n toimittajana pätevyytensä hankkinut SUPO:n viestintäpäällikkö Jyri Rantala. Hänen mukaansa ”vihapuhe” on viranomaisen näkökulmasta (30.55″) mm. sellaista puhetta, joka täyttää viharikosten tunnusmerkit. Niitä tutkii Helsingin poliisiin vuoden alussa perustettu vihapuheryhmä.

Rantalan mukaan (31.10″) ”vihapuheella tai muulla, es. toimittajiin, tutkijoihin, poliiseihin, oikeuslaitokseen kohdistuvalla häirinnällä nähdään olevan ikään kuin kauaskantoisempia vaikutuksia kuin pelkästään yksilöön kohdistuvia, eli jos ajatellaan ne voisivat vaarantaa es. kansallisen turvallisuutta, valtion turvallisuutta tai yhteiskuntajärjestystä, niin siinä tilanteessa tämän tyyppiset ilmiöt tulevat SUPO:n mahdolliseen harkintaan, seurantaan tai jopa tutkintaan.” Käytännössä siis kaikki suomalaiset voivat joutua tutkinnan kohteeksi. Mieleen nousevat menneisyyden haamut: KGB, vankileirien saaristot, Valpo, Gestapo, Stasi ja DDR.

Hallitus SUPO:n tutkinaan

Valehteliko viestintäpäällikkö Rantala? Hänen kertomansa mukaan tutkinnan aloittamisen kriteereitä ovat mm. ”kansallisen turvallisuuden, valtion turvallisuuden tai yhteiskuntajärjestyksen vaarantuminen”. Kumpi on isompi vaara: rajoittamaton haittasiirtolaisuuden suosiminen vai sen arvostelu? Maallikon mielestä ensimmäinen johtaa toiseen, eli ei olisi arvostelua jos ei olisi arvosteltavaa.

Päättäjät ovat itse luoneet tilanteen jossa nyt ollaan. Se ei ole kansalaisten vika, paitsi ehkä välillisesti – äänestämisen kautta. Kansa on kuitenkin tullut katumapäälle, ja suurin osa vastustaa nykyisiä rajakäytäntöjä. Perinteinen media on ollut mukana juonessa ja salannut katkeraa totuutta. Siksi faktat kaivetaan esille vaihtoehtomediasta, josta on tullut perinteisen valhemedian ja päättäjien yhteinen vihollinen.

Demokratiassa virheet tunnustetaan, pyydetään ehkä anteeksi ja korjataan suuntaa. Suomessa päättäjät ovat valinneet toisen tien: totuus pyritään salaamaan ja sen kertojia vainotaan. Panokset tuplaantuvat kierros kierrokselta kuin mielipuolella ruletissa. Törkein esimerkki vainoista on MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin tekemien mahdollisten rikosten vertaaminen kansanmurhaan (=neuvo käyttää koiria apuna lasten suojelemisessa Forssassa). Se oli järein peruste saada Andorra luovuttamaan Janitskin kesken syöpähoidon Suomeen. Ilmeisesti päättäjien uskallus ei enää riitä tehtyjen virheiden tunnustamiseen ja korjaamiseen. Sen sijaan keskitytään näkijöiden vaientamiseen.

On tiedettä ja ”tiedettä”

Oulun yliopiston tieteen päivistä on löydettävissä ainakin yksi hyvä asia: enää puheet koulutusmäärärahojen uudelleen suuntaamisesta tunnu niin pahalta. Tilaisuus olisi tieteellisen antinsa puolesta sopinut pidettäväksi paremmin Rasmuksen pikkujoulussa tai jossain Kepun tupaillassa.

Vihainen puhe ei ole vihapuhetta. Miksi kansalaiset eivät saisi olla vihaisia jos heille on uskoteltu mm, että vetreät irakilaiset rintamakarkurit ovat henkilökohtaisesti vainottuja syyrialaisia lapsia ja naisia, lukutaidottomat vuohipaimenet akateemisia osaajia, taakka on rikkaus, sijoitettu euro tulee kahtena takaisin, miljardin vuosimenot ovat ansaitsemista ja 500 000 työtöntä on työvoimapula.

Koska selvitetään miten pitkällä Suomi on Nato-liittolaisuudessa, mikä on totuus Suomen taloudellisista sitoumuksista ja niihin liittyvistä riskeistä, huijattiinko suomalaisia EU-äänestyksessä, mikä on tilanne liittovaltiokehityksessä jne…. Tärkeitä asioita, mutta niistä ei saa tietoa. Salaisuuksia on liian paljon. Missä viipyvät Oulun yliopiston tutkimukset asioista? Kenties saamme kuulla vastauksia seuraavilla tieteen päivillä? Vai jatkuuko tieteenkin raiskaus?

Mistä muuten tunnistaa totuusmedian tai tieteellisen tilaisuuden? Totuusmedian jutun perässä on kommenttiosio josta voi lukea vertaisarvioita artikkelin sisällöstä. Samoin oikeasti tieteellisissä tilaisuuksissa läsnäolijoilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Valitettavasti Oulussa suomalaisen vihapuhetieteen kansainväliset tähdet eivät välittäneet tarkemmin avautua rahvaalle teorioistaan ja lähtivät paikalta vauhdikkaammin kuin sepän kissa.