Perussuomalaiset

Mika Niikko

Tupakkalain uudistus uhkaa sähkötupakkaa eikä suojele lasta

Tänään lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys tupakkalaiksi sisältää monia tiukennuksia sähkösavukkeita koskevaan lainsäädäntöön. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota kuitenkin siihen, että esityksestä puuttuu viime kaudella puhuttanut vakava puute. Miten laki suojelee lasta tupakansavulta ajoneuvoissa ja asunnoissa? 

Vuonna 2010 perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt lapsen suojelun näkökulmaa. Tämä tulkittiin yksilön perusoikeuksien rajoittamiseksi, eikä sitä perustuslakivaliokuntaa hyväksynyt. Hallituksen tulee käsitellä asia uudelleen ja tulkita asiaa eurooppalaiseen ja usean USAn osavaltion linjan mukaisesti lapsen etu edellä.

Sähkötupakasta keskustellessa kinasteltiin siitä, käytetäänkö sähkötupakkaa tupakoinnin lopettamisen apuvälineenä, ei liukumäkenä tupakointiin.

Hallituksen esitys asettaa tavoitteeksi, että Suomi on savuton 2030. Se on erinomainen tavoite. Tupakansavu aiheuttaa vuosittain lähes 5000 ennenaikaista kuolemaa, puhumattakaan muista lukemattomista sairauksista. Linjan mukaisesti tulisi kaikin hyvin keinoin tukea niitä, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Kuitenkin merkittävin muutos, joka esityksessä tehdään, olisi sähkösavukkeiden sääntelyn huomattava tiukentaminen.

Sähkösavukkeet sisältävät THL:n mukaan vähemmän haitallisia aineita kuin savukkeet. Sähkösavukkeissa vältetään paremmin myös palamisen yhteydessä syntyvät haitalliset yhdisteet. Sähkösavukkeet auttavat eroon nikotiiniriippuvuudesta mm. siksi, että niitä käytetään samaan tapaan kuin normaaleja savukkeita, nikotiinin määrää nesteessä voi vähentää pikkuhiljaa ja makuaineet tekevät käytöstä houkkutelevampaa kuin tupakoinnista.

Suomessa arvioidaan olevan noin 100 000 sähkötupakoitsijaa. Joidenkin arvioiden mukaan 95 % sähkötupakoitsijoista on entisiä tupakoitsijoita tai tupakoinnin vähentäneitä. Miljoonat ihmiset ovat päässeet irti tupakka- ja nikotiiniriippuvuudesta, mikä on tietenkin positiivista.

Makunesteet

Esitys kieltäisi muut kuin tupakanmakuiset makuaineet. Kielto on epälooginen, kansallinen erikoisuus, jota EU-direktiivi ei aja. Miksi nikotiinia sisältävää purkkaa saa maustaa, mutta nikotiinia sisältämätöntä nestettä ei saa? Ikävää, mutta todennäköistä, olisi, että esitys johtaisi nesteiden omatoimiseen maustamiseen. Tällöin aineiden turvallisuudesta ei olisi mitään takeita.

Etämyynti

Uusi laki kieltäisi sähkötupakkalaitteiden ja nikotiininesteiden etämyynnin ja esilläpidon. Miksi tupakointivälineitä, kuten piippuja, puhumattakaan nikotiinipurukumeista kaikkine eri makuineen, saa myydä avoimesti kaupan kassan välittömässä läheisyydessä, mutta nikotiinia sisältämättömät sähkötupakkalaitteet ja niiden osat tulisi jatkossa piilottaa lukollisiin kaappeihin?

Jos etämyynnin kieltämisellä voidaan ehkäistä tuotteiden päätymistä alaikäisten käsiin, se on perusteltua. Etämyyntikieltoa kuitenkin perustellaan myös turvallisuustekijöillä. EU:n tupakkatuotedirektiivi asettaa tiukat laatuvaatimukset sähkösavukkeille ja nesteille. EU:n sisäisen etämyynnin voisi tällä perusteella sallia. Jos etämyynti halutaan kuitenkin kieltää kokonaisuudessaan, tulisi kaupoille antaa mahdollisuus pitää esillä sähkösavukelaitteita hyllyissään, jotta kuluttaja voi vertailla tuotteita. Nikotiininesteen kaappiin piilottaminen riittää.

Verotus

Nykyinen esitys ei koske verotusta, vaan verolaki valmistellaan erikseen. Jos siinä seurataan nyt käsillä olevan tupakkalain linjaa, nikotiininesteen verosta tulee kohtuuton. Nykyisessä esityksessä 10 millilitraa vahvaa nikotiininestettä (nikotiinipitoisuus 20 mg/ml) vastaa 200 savuketta.  Suomessa tupakan vähimmäisvero on 0,1885 senttiä savukkeesta. Kymmenen millilitran pullon veroksi tulisi tällä logiikalla 37,70 euroa.

Vertailukohtaa tulisi hakea esimerkiksi Italiasta, jossa 10 ml nikotiininestettä vastaa 56 savuketta. Italia kuitenkin näkee sähkötupakoinnin vähemmän haitallisena kuin normaalin, ja verottaa nesteitä puolet vähemmän kuin normaalia tupakkaa. Veroa italialaisella matematiikalla olisi näin reilu 5 euroa.

Verot ja rajoitukset eivät saa muodostua niin kohtuuttomiksi, että syntyisi uusi laittoman kaupan ilmiö sähkösavukkeiden ympärille. Pikemminkin tulee tukea sähkösavukkeiden toimivaan käyttöön tupakoinnista vieroittumisessa.

Lopuksi on tdettava, että höyryttelyssä ei ole mitään hohdokasta eikä tupakointia tule aloittaa Höyryttelyn vähempikin haittojen vuoksi. Toki se on pienempi pahe kuin tupakka ja siksi tätä mahdollisuutta ei tule sulkea lainsäädännöllä pois niiden osalta jotka haluavat lopettaa tupakoinnin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Ringo Kütt
Hämmentynyt
#1

Kaikki laitteet viä erimäärän nestettä !!!!
Se nikotiini myös poistuu elimistöstä nopeammin
Nikotiini määrä ”pienissä” sähköröökeissä haihtuu enimäkseen pois koska esim 20mg ei todellaka tulee suoraan elimistöön ehkä 1/3

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vanha raihna
#2

Lisää vaan sääntelyä. Kieltolaki loi aikanaan paljon työpaikkoja pimeille markkinoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000