Perussuomalaiset

Mika Niikko

Siirtolaispolitiikkaa Suomen vai EU:n ehdoilla?

Turkin viimeaikaiset sotatoimet Syyriassa ovat aiheuttaneet mullistuksia vallitsevaan maailmanpolitiikkaan. Paikallisen, etenkin kurdeja koskettavan humanitaarisen kriisin lisäksi tapahtumilla saattaa olla merkittäviä vaikutuksia myös Euroopan ja Suomen turvallisuudelle, Turkin presidentti Erdoğanin uhattua avata portit 3,6 miljoonalle syyrialaiselle pakolaiselle.

Unkarin pääministeri Orbán on nyt uhannut käyttää voimaa Unkarin rajalla, mikäli Turkki toteuttaa uhkauksensa ja päästää pakolaisia Eurooppaan. EU-maissa luotu turvapaikkajärjestelmä on tehty toisenlaisia olosuhteita varten kuin viime vuosina on koettu. Missään vaiheessa turvapaikkajärjestelmää ei ole tehty turvapaikanhakijamassoja varten. Ei varsinkaan Euroopan sisällä liikkuvien siirtolaisten vapaata liikkumista ajatellen. On huolestuttavaa, että EU:n yhteisen linjan puuttuminen on johtanut tilanteeseen, jossa yksittäiset EU:n jäsenvaltiot joutuvat suunnittelemaan parhaaksi katsomaansa tapaa torjua siirtolaiskriisiä.

Suomi ei saa jäädä sivustakatsojaksi

Suomen tulee puheenjohtajamaana ajaa EU:ssa tiukempaa ja selkeämpää turvapaikkapolitiikkaa. Mikäli EU:lla ei ole haluja muuttaa ulko- ja sisärajakäytäntöjä Euroopan kansalaisten kannalta järkevämmiksi, Suomi ei voi jäädä sivuun seuraamaan asioiden kehittymistä.

Suomen tahtotilaan tulee sisältyä omien rajojen sulkeminen, mikäli tilanne sitä vaatii. Ellei nykyinen lainsäädäntö sitä mahdollista, tulee lainsäädäntömuutoksiin ryhtyä välittömästi. Vain näin toimien Suomen kansan valitsema eduskunta toteuttaa sitä tehtävää, johon se ensisijaisesti on asetettu: ajamaan kansakunnan etua ja turvallisuutta – tilanteesta riippumatta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Geneven sopimukseen pohjaava pakolaisysteemi on tarkoitettu vain Euroopan sisäiseen käyttöön.

Nyt aasialaiset ja afrikkalaiset ovat onnistuneet vääntämään sen massasiirtolais-sopimukseksi.
Sairasta.

EU:n sisäinen avoin liikkuvuus pitäisi lakkauttaa HETI.
Kaikille rajoille ja kaikille ihmisille passit käyttöön!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eurooppalainen
Iloinen
#2

Suomi on EU jäsen ja ollut jo 25 vuotta. Silloin kun ollaa liitossa, olkoon se liitto kuin liitto, niin asioita pohditaan koko ryhmän edestä. Yhteistyössä kaikkien EU maiden kanssa me saamme tämänkin asian kuntoon. Nyt on tapetilla ollut yhteinen turvallisuuspolitiikka ja artiklan 42.7 tarkempi ratifiointi ja tässä Suomi on Niinistön johdolla aktiivinen. Maahanmuutto, puolustus ja talous saadaan kuntoon ja parempaan kulmaan vain yhdessä, ei erikseen. Kun tämän tajuaa, niin päästään asioissa eteenpäin. Itsenäisyys ja maan etu käsitteenä on muuttunut globaalissa maailmassa. Nyt ryhmätyö on voimaa, yksin puurtaminen on tuomittu epäonnistumaan. Viva la Europa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

EU oli susi jo syntyessään. Ei siitä ole pitkäaikaiseksi eläjäksi.
EU ei pysty tuottamaan muuta kuin sekundaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fariseus
Iloinen
#9

Totta puhut, ei EU:sta ole pitkäikäseksi. Ranska ja Saksa aloittivat EU askeleet -50 luvulla ja Suomikin on kuulunut unioniin vasta 25 vuotta. Varmaankin ihan kohta, ellei jo huomenna on koko liitto ajanut karille ja silloin on taas kansallisvaltioiden vuoro. Sitä odotellessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomen , ei EUuuun ehdoilla ! Sanoohan sen järkikin ! Eikö niin Mika ym ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#8

Vaan kun asia ei ole noin yksinkertainen kuin kuvittelet. Jos olisi niin miksi ei noudateta esim. Unkarin mallia ”siirtolais” politiikassa? Yhteistä turvallisuuspolitiikkaa joudut odottamaan kun ei edes aseettomia maahantunkeutujia kyetä estämään. Ei ole mitään merkkejä näkyvissä talouden kuntoon saamisesta. Luulet EU:n olevan koko globaali maailma, kehoittaisin tutustumaan faktoihin ja tekemään johtopäätöksiä onko 500 miljoonaa sama kuin 7 miljardia? EU:n ryhmätyö on lähinnä vitsi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Kai se on tosissaan ryhdyttävä vaatimaan uusia vaaleja? Ohisalon ympäripyöreistä munkkilatinasta ei ota selvää Halla-ahokaan, vaikka onkin alaa sivuavan aiheen tohtori.
Jokohan Orpon ”arvopohja” alkaa saamaan realistisia muotoja? Viimeistään siinä vaiheessa, kun porukkaa alkaa halitsemattomasti lappamaan, ruotsalaisten bussien kyydissä, Tornionjoen ylitse, tälle puolelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Suomen vihervasemmisto Hallitukselle käy kaikki,mitä EU.sta ehdotetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Eniten ihmetyttää Suomen hinku tarjota turvapaikkaa ulkomaisille rikollisille jos he ovat jääneet kiinni kotimaissaan ja paennet rangaistusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000