Kulunutta viikkoa on juhlittu ihmisoikeuksien huipentumana. Sateenkaariliput ovat liehuneet tangoissa useita valtion rakennuksia myöten ja poliisi on kunnostautunut osallistumalla pride-kulkueeseen.

Yksi asia on käynyt selväksi. Huuto epätasa-arvosta ei lakkaa, vaikka lainsäädäntöä on muutettu otteella. Kokoomuskollega Jaana Pelkonen surkuttelee nyt haluttomuutta edistää trans- ja äitiyslakia.

Ennen kuin on myöhäistä, kannattaisi katsoa, mitä tämän sateenkaaren päästä löytyy.

Ruotsi kokeilee omilla lapsillaan

Paitsi islamisaatiossa myös homosaatiossa on länsinaapurimme tunnustellut tien valmiiksi. Ruotsi hyväksyi samaa sukupuolta olevien parien avioliitot 2009. Kahdeksan vuoden jälkeen yhä useammassa päiväkodissa kieltäydytään nyt kutsumasta tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi. Kouluissa käydään läpi myös pakollinen lgbt-valistus. Efektin tehostamiseksi vielä kielletään ruokarukoukset kristillisissäkin eskarissa.

Sitä saa, mitä tilaa. Yhä kasvava joukko lapsia ja nuoria ei enää tiedä, keitä ovat. Hoitoon tuotavien tai hakeutuvien transgender-lasten määrä on useana vuonna kasvanut käsittämätöntä 100 % vuosivauhtia. Potilaat ovat yhä nuorempia. Kalliisiin hoitoihin eivät resurssit tahdo riittää. Odotusajat venyvät – mitä pidetään tasa-arvo-ongelmana.

Maailmalla yhä useammin jo nuoret lapset, jopa alle kouluikäiset, saavat hormonitoimintaan vaikuttavia hoitoja. Tanskassa on laillista pysäyttää 12-vuotiaalta murrosiän normaali kehitys ja 16-vuotiaalle saadaan alkaa antaa sukupuolta muuttavia hormoneja, jonka seurauksena potilas ei koskaan saavuta lisääntymiskykyä ja altistuu henkeä uhkaaville sivuvaikutuksille. Kirurgisten toimenpiteiden alaikäraja on 18 vuotta. Fyysiseen kehoon vaikuttavien hoitojen aloittamista jo 12-vuotiaana perustellaan ihmisoikeuksilla, koska osaa murrosiän tuomista muutoksista ei voi leikkauksilla jälkikäteen perua.

Sateenkaarihuumassa näyttää unohtuvan, että sukupuolenvaihdoksen läpäisseiden transgendereiden itsemurhariski on Ruotsissa lähes 20 kertaa suurempi kuin muun väestön. Toisaalta taas, jos transgender-lapsi saa elää murrosiän läpi normaalisti, jopa yli 90 prosenttia palaa normaaliin sukupuolikäsitykseen.

Kyse on kasvatuksesta, ei luonnonlaeista. Epävarmuus omasta sukupuolesta on ruotsalaislapsille yhtä vähän luonnollista kuin palestiinalaislapsille Israelin vihaaminen. Mutta tulokset ovat arvattavissa, jos päiväkodeissa järjestetään jihadistinäytelmiä tai luetaan satuja pojista, jotka olivatkin tyttöjä.

Suomi tienhaarassa

Kuten maahanmuuttokysymyksissä, myös moraalilainsäädännössä Suomessa on vielä vapaus valita tie. Ruotsin tie tai jokin muu tie.

Jos avioliittolaista olisi tehty kansanäänestys, meillä hyvin todennäköisesti olisi vielä perinteinen avioliittokäsitys. Nyt sen sijaan on riskinä, että perinteisellä tavalla ajattelevat menettävät jopa oikeutensa pitää avoimesti kiinni omista näkemyksistään ja opettaa ne lapsilleen. Näin on käynyt muualla, kuten Massasushetin osavaltiossa. Miksi ei siis myös Suomessa.

Eduskunnan seuraavan koetinkivi on äitiyslaki, jota lakivaliokunta tällä hetkellä käsittelee. Kansalaisaloite mahdollistaisi kahden äidin nimeämisen lapselle ennen hänen syntymäänsä. Äitiys ei siis syntyisi joko biologisen suhteen tai huolella läpiviedyn adoptioprosessin kautta vaan lesboparien erikoistapauksessa se voisi olla vain ilmoitusasia. Tällä tavalla tunnustetun äitiyden voisi myös perua kuukauden sisällä lapsen syntymästä – esimerkiksi jos lapsi on kehitysvammainen. Lakiehdotuksen mukaan äiti voisi olla myös mies (tällä avattaisiin tietä lisääntymiskykynsä säilyttäneiden mieheksi muutettujen naisten ja siirtokohdun saaneiden miesten raskauksille).

Jos nykyinen moraalikäsitys ei tunnu mukavalta, niin löystettävää riittää vielä tästäkin. Suomessa poliitikot ovat tehneet vakavia ehdotuksia moniavioisuuden ja lähiomaisten seksisuhteen laillistamista. Ruotsissa liberaalipuolueen nuorisojärjestö haluaa laillistaa insestin lisäksi myös nekrofilian (seksuaalinen kiinnostus kohdistuu kuolleisiin ruumiisiin).

Arvot puntariin

Arvoneutraaliutta ei ole olemassakaan. Jokaisella yhteiskunnalla on oma arvopohjansa. Sen voi vapaasti valita, mutta seuraukset on kannettava. Nykyajan nousevat trendit näyttävät olevan islamismi ja itsekeskeinen humanismi.

Omien mielihalujen palvonta uhkaa ajaa länsimaat karille. Nuoret syrjäytyvät, kun heillä ei ole enää vastuunoton mallia. Itsekeskeisyydestä syntyvää pahaa oloa pyritään paikkaamaan puheella suvaitsevaisuudesta, mutta sinisilmäinen kaiken hyväksyminen uhkaa johtaa niin ISIS:n Euroopan-valtaukseen kuin lasten kehojen lääketieteelliseen muokkaamiseenkin.

Yhtä aikaa yhä isompi väestönosa kannattaa shariaa. Länsimaiselle jihadismi ja tyttöjen ympärileikkaukset näyttävät täysin älyttömiltä, mutta yhtä älyttömäksi voi maahanmuuttaja kokea meidän suvaitsevaisuutemme ja sukupuolenvaihdoksemme. Integroituminen ei houkuttele.

Mille pohjalle siis rakennamme tulevaisuuden Suomen?

Vakaa pohja

Tänä vuonna juhlitaan 500-vuotista reformaatiota. Ei ole vaikea nähdä, miltä pohjalta nykyajan toimivimmat ja monin tavoin onnelliset yhteiskunnat ovat nousseet.

Kristillinen arvopohja korostaa vastuunottoa yli omien oikeuksien vaatimisen. Ihmisen arvo ja ihmisen tekojen hyväksyminen ovat erillisiä käsitteitä. Jokainen on mittaamattoman arvokas, mutta jokaista tekoa tai mielihyvää ei tarvitse olla hyväksymässä.

Perussuomalaisten olemassaolo puolueena perustuu siihen, että uskallamme kyseenalaistaa nyky-yhteiskunnan poliittiset korrektiudet. Meidän mielestämme kehitys ei tarkoita sitä, että hyväksi havaittu ja toimiva huuhdotaan viemäriin milloin minkäkin tasa-arvovaatimuksen nimissä. Kaikesta meuhkaamisesta huolimatta kristillis-sosiaalinen pohja on ollut ja on edelleen hyvä perusta yhteiskunnallemme.

Salkoon vedetty siniristi on ollut Suomessa enemmän kuin teoriaa. Tätä pohjaa olemme puolustaneet, joskus kuolemaan asti. Mutta olisimmeko nyt valmiit vaihtamaan sen sateenkaarilippuun vain siksi, että se on retoriikalla liitetty epätasa-arvoon ja ihmisoikeuksien polkemiseen? Vaikea uskoa, että olisimme yhtä sokeita kuin päällisin puolin tuntuu.