Perussuomalaiset

Mika Niikko

Pitääkö ekaluokkalaisen kanssa pohtia homosuhteita?

5 kommenttia

Koti ja koulu ovat useimmille lapsille elämän kaksi tärkeintä paikkaa. Jotta niiden välinen luottamus ja yhteistyö säilyvät, on koulun kunnioitettava vanhempien ihmisoikeussopimuksiin perustuvaa arvokasvatusoikeutta.

Vanhempien arvokasvatusoikeus koskee myös sukupuoli- ja seksuaalikasvatusta, vaikka sateenkaariliike toista vaatii. Sunnuntaina käytävissä kuntavaaleissa valitaan päättäjät, jotka vartioivat tätä tärkeää asiaa seuraavan neljän vuoden ajan.

Seta ry:n tuoreen opettajanoppaan mukaan sateenkaari-ideologia on integroitava jokaiseen oppiaineeseen, jopa päivittäin. Jo ykkösluokkalaisten kanssa olisi tarpeen käsitellä ”samaa sukupuolta olevien rakkaus tai seurustelusuhteiden näkymättömyyttä” lastenkirjoissa.

Sateenkaariliikkeen ehdotusten hyväksyminen olisi liukumista kohti totalitarismia, jossa valtio päättää, mitkä arvot lapsille ovat oikein ja mitkä väärin. Herkät arvoteemat tulisi käsitellä erillisinä kokonaisuuksina, mahdollisimman neutraalisti ja vanhempia hyvin tiedottaen. Perinteiset perhearvot eivät voi olla valtion kannalta niin vaarallinen aate, että niiden savustaminen ulos lasten korvien välistä otettaisiin julkisen vallan tehtäväksi.

—————— Nuorisotilat edellä:

Noin puolet suomalaisista vanhemmista vastusti avioliittolain muutosta. Ei ole lapsen etu, että nämä vanhemmat leimattaisiin kouluopetuksessa suvaitsemattomiksi kiusantekijöiksi, jollaisia he eivät ole.

Uhka vanhempien vastuun sivuuttamiseen on todellinen, sillä vastaava on jo pitkälti tapahtunut nuorisotyössä. Moniko vanhempi on edes tietoinen, kuinka monta homoseksuaalisuutta tai irtosuhteita mainostavaa valistusjulistetta löytyy lähinuorisotilan seinältä?

Pk-seudulla on hivuttauduttu vielä pidemmälle. Noin vuosi sitten Vantaan Tikkurilassa, ja aiemmin Espoossa, startattiin sateenkaarevat illat – normaaleista ikärajoista poiketen 13-25 –vuotiaille samanaikaisesti (Espoossa 13-29 -vuotiaille). En ole vakuuttunut tilanteen turvallisuudesta, jos 13-vuotias lapsi käsittelee seksuaalisuuttaan itseään tuplasti vanhemman aikuisen kanssa.

Tarvitsemme aktiivisia kuntapäättäjiä. Kokemus on nimittäin osoittanut, että sateenkaariaatetta halutaan edistää, paitsi vanhempien, myös päättäjien selän takana.

——————— Kirjastot perässä:

Vastikään luin Vantaan Sanomista kirjastokorttiuudistuksesta. Minä voin nyt mennä hakemaan kirjastosta kortin, joka ilmoittaa sukupuolekseni ”nainen” tai ”muu” – täysin välittämättä juridisesta sukupuolestani tai siitä että esimerkiksi väestörekisterissä sukupuolia mainitaan vain kaksi.

Kirjastokortti uudistus tukee kirjastojen valitsemaa tietä. Tuntemani alakoululainen kävi hiljan kirjastoautossa. Kirjastontäti alkoi innokkaasti markkinoimaan erillistä sateenkaarikirjoja notkuvaa hyllyä. Työntekijä toimi kai aivan Setan toiveiden mukaan, vaikka ei kysynyt vanhemmilta mitään.

Helsingin, Espoon ja Vantaan Helmet-kirjastonjohtajat olivat tehneet itsenäisen päätöksen ketään kuulematta. Sukupuolineutraalia kasvatusta ei kai sovi hidastaa, saati vaarantaa, poliittisilla prosesseilla.

———————- Vanhemmat ja kuntapäättäjät yhdessä:

Sukupuolineutraalin avioliiton vaikutukset läikkyvät yli äyräiden vielä pitkään. Vanhempien katseet kääntyvät nyt kuntien varhaiskasvatukseen ja opetustoimeen. Lapset ovat vanhempien, ei valtion. Vanhempien kasvatusvastuuseen kuuluu myös arvokasvatus. Kunnilla ei ole oikeutta kävellä vanhempien kasvatusvastuun ylitse.

Lapsen kotonaan opittuun arvomaailman muuttamiseen ei kunnissa tule ryhtyä ilman vanhempien suostumusta. Tulevien kuntapäättäjien vartioitavana tulee olemaan sekä kodin ja koulun välisen luottamuksen säilyminen. Vastaavasti vanhempien tehtäväksi jää vahtia virkamiehiä ja päättäjiä.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
#1

Olipa hyvä ja kattava kirjoitus.

”Seta ry:n tuoreen opettajanoppaan mukaan sateenkaari-ideologia on integroitava jokaiseen oppiaineeseen, jopa päivittäin. Jo ykkösluokkalaisten kanssa olisi tarpeen käsitellä ”samaa sukupuolta olevien rakkaus tai seurustelusuhteiden näkymättömyyttä” lastenkirjoissa.”

Tilanne on karannut täysin käsistä, aivan mahdotonta menoa. Lapsi on lapsi, aikuinen on aikuinen. Alammeko jo elää kommunistisessa yhteiskunnassa?

Ammatillinen taide on jo Suomessa valjastettu ”aivopesuun”, Lutherilainen kirkkokin monilta osin ja koululaitosko kaikista kärkevimmin. Lasku tästä kaikesta tulee olemaan valtava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei sillä saada aikaan sitä mitä seta ajaa. Setalaisten on vaikea ymmärtää että tuo heidän opetusvaatimuksensa kalahtaa ennen pitkää heidän omaan nilkkaansa. Liika meteli arasta asiasta on itse asialle vahingollista.

Homo-oppia ei tarvitse julistaa sekoittamaan lasten päätä. Sen sijaan voisi kertoa syyn mistä homous johtuu. Sitä ei määritelty geenivirheeksi kustannussyistä. Hoidot olisivat erittäin kalliita.

Seksuaalisia suuntauksia on pilvin pimein. Kammottava ajatus alkaa manipuloimaan ekaluokasta lähtien sateenkaariopetuksella. Jätettäköön homoudesta kertominen murrosikään ja kerrotava ihmetteleville lapsosille että myös homoja on kunnioitettava. Muut poikkeamat selviävät kyllä heille aikanaan.
Seta painukoon vaatimuksineen sinne mistä miespuoliset setalaiset niin pitävätkin. Aletaanko anustakin pitämään luonnollisena
sukupuolielimenä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
#3

Näin Ruotsissa:
http://mvlehti.net/2017/04/05/ruotsin-homojen-etujarjeston-seksiopas-turvapaikanhakijoille-k18/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uljas
Iloinen
#4

Siinä teidän hörhöjen tietokanava:mv-lehti.kertookin kaiken teistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

Homomies ei ole kiinnostunut heteromiehestä.Mika Niikko turhaan pelkään homomiehiä.
Niikolla on näyttöä omasta takaan ettei hän ole homomies.

Palauttaisin ajatuksen aikojen alkuun ja muistuttaisin niistä 13 miehestä jotka kulkivat pitkin maita ja mantuja miesporukassa.

Moniko näistä esimerkillisestä miehestä oli naimisissa tai asui yhdessä naisen kanssa.

Nykyään tuommoisesta porukasta käytettäisiin sanontaa Sateenkaariporukka.

Mitä mieltä olet Mika Niikko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000