Jengirikollisuuden ja oppimistulosten heikentymisen lisäksi vihervasemmistolainen maahanmuuttopolitiikka on rantauttanut Suomeen monia muitakin lieveilmiöitä. Eilen keskustelimme Strasbourgissa Euroopan neuvoston kokouksessa yhdestä vähemmän tunnetusta ilmiöstä: aviovankeudesta (”marital captivity”).

Aviovankeus -käsite on vielä suomen kielessä uusi, mutta sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa avioliiton toinen osapuoli, lähes aina vaimo, haluaisi lähteä avioliitostaan, mutta ei pysty tekemään sitä. Pelkona on usein ratkaisua seuraava väkivalta, lasten menettäminen, karkotetuksi joutuminen, tai yhteisön ulkopuolelle eristäminen.

On vaikea tietää tarkalleen, kuinka monia tämä piilossa pysyttelevä väkivallan muoto koskettaa, mutta Euroopassa arvioidaan olevan ainakin kymmeniä tuhansia naisia, jotka eivät pysty lähtemään avioliitostaan eron seurausten, jopa kuolemanvaaran vuoksi. Poliisin mukaan kunniaväkivalta on yleistynyt Suomessakin viime vuosina.

Pääsääntöisesti ilmiön taustalla on uskonto. Vaikka tätä esiintyy joissain muodoissa monissa eri uskonnoissa ja suljetuissa uskonyhteisöissä, Euroopassa ilmiö näkyy vahvimmin islaminuskossa. Varsinkin ilman miehen suostumusta uskonnollisen avioliiton purkaminen on lähes mahdotonta. Esimerkiksi, jos avioliitto on solmittu maassa, jossa on voimassa sharia-laki, ei avioliiton purkaminen onnistu länsimaisen tuomioistuimen päätöksellä. Täällä eronnut ja uuden kumppanin löytänyt nainen katsotaan siten avionrikkojaksi, joka tahraa yhteisönsä kunnian. Maine on puhdistettava väkivallan keinoin.

Aviovankeus ja kunniaväkivalta edustavat kulttuuria, jota emme tänne kaipaa. Eurooppalainen kristillinen perintö korostaa ihmisoikeuksia ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Varjoyhteiskunta, jossa naisen asema ja oikeudet määräytyvät imaamin edessä piilossa lain kirjaimelta, ei ole sellainen yhteiskunta, mikä Suomessa tulisi olla miltään osin. Siksi meidän tulee vahvistaa toimiamme huolestuttavan kehityskulun katkaisemiseksi.

On tärkeää, että tänne saapuvat naiset saavat oikeaa tietoa oikeuksistaan sekä riittävää tukea kohdatessaan minkäänlaista lähisuhdeväkivaltaa, uhkailua tai painostusta. Viranomaistemme ja tuomioistuintemme tulee osata tunnistaa aviovankeustilanteet. Naisten ja lasten turvallisuus on turvattava, ja tarvittaessa sen rikkomiseen on puututtava kovemmilla rangaistuksilla, päivitetyllä lainsäädännöllä sekä maahanmuuttopolitiikan korjauksilla.

Kuluneiden neljän vuoden aikana on käynyt selväksi, että mitä kovempaa vihervasemmistolaiset mesoavat ihmisoikeuksien puolesta, sitä rajummin heidän toimensa heikentävät niitä omassa maassamme.