Perussuomalaiset

Mervi Eskelinen 249

Tuloksellista elinvoimaa - vain haaveko Mikkelissä?

Työllisyys vähenee, verotus kiristyy, toimintatuotot laskevat jne. Merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen.

Mikkelin toimivan elinvoima-ajatuksen perustana tulee olla esimerkiksi seuraavia. Väestökehityksen positiivinen kasvu ja siihen suuntaavat elinvoimatoimet tulee olla keskeisenä tavoitteena. Työikäisten ja työllisyyden edistäminen. Kuntalaisten hyvinvointi tulee turvata mahdollisimman monella osa-alueella. Kuntapalveluiden toimivuus, joustavuus, läheisyys ja laadukkuus ovat tärkeitä tekijöitä ihmisten arjessa.

Palveluiden järjestämisen haasteena ovat esimerkiksi raskaat, hinnakkaat ja hitaat palvelut kuntalaisille. Keskeistä on palveluiden tuottamisen näkökulmasta, että palvelut tukevat ja täydentävät toisiaan ilman pirskoutumista. Kuntalaisen tulee saada palvelut ilman laajaa ja lamaavaa byrokratiaa.

Mikkelissä on monia tekijöitä, jotka mahdollistavat tuloksellista elinvoimakasvua. Mikkelissä voidaan myös muuttaa suuntaa kohti vahvaa elinvoimapolikkaa.

Maatalous-, metsätalous- ja viljelytaloudelle on hyvät edellytykset. Majoitus- ja ravitsemuspalvelut Saimaan ja kauniin Etelä- Savon alueella tuovat lisäarvoa ja työtä alueelle. Matkailu erityisesti luontomatkailu Etelä- Savon alueella on vahvaa ja voi vahvistua. Mahdollisuudet ovat olemassa.

Kuljetus- ja logistiikkapalvelut toimivat kivijalkana tuloksellisuustoiminnassa. Teollisuuden turvaaminen käytännön tukitoimin kääntää muuttovirran Mikkelin suuntaan. Väestö vääjäämättä ikääntyy ja ihmiset toivovat toimintakyvyn salliessa asuvansa kotona. Kotiin toimitettavia laadukkaita palveluita tarvitaan kasvavassa määrin. Sosiaali- ja terveysala työllistää nyt ja tulevaisuudessa.

Väestövirta Mikkeliin lisää kiinteistöalaa, korjausrakentamista jopa uudisrakentamista ja liikkumispalveluita. Myös yleisten kuntapalveluiden tarve vastaavasti myös kasvaa, joka lisää työvoiman tarvetta.

Koulutuspalvelut tuottavat osaavaa työvoimaa. Painopiste tulisi olla vahvemmin oppisopimuskoulutuksessa. Myös tutkintojen tulisi päivittyä nopeammin yhteiskunnan muutostarpeisiin. Osaamisen hankkimista tulee tukea myös ilman tutkintoperusteisuutta. Monet alat tarvitset täsmäkoulutusta nopealla aikajänteellä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysala. Ko.alalla on tarvetta myös avustaviin tehtäviin.

Koulutetun osaavan työvoiman pysyvyys Mikkelin alueella on jäänyt toteutumatta. Mikkeli kouluttaa mutta osaava työvoima karkaa väkirikkaimpiin kuntiin. Turvaamalla toimivat kuntapalvelut, työura- ja palkkakehitysmahdollisuudet saadaan osaava työvoima jäämään koulutuskuntiin.

Mikkelin verotus suhteessa tuotettuihin kuntapalveluihin puhututtaa. Syystäkin. Emme voi jatkaa näin. Mikkelin tuloksellisen elinvoimapolitiikan edellytyksenä ovat, että tuotettavat palvelut tukevat ja täydentävät toisiaan kuntalaisten hyväksi. Yhteiset tavoitteet Mikkelin hyväksi tulee ohjata eri toimijoita.

Kuntavaaliehdokas Mervi Eskelinen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Niin juuri , Mervi oppisopimuskoulutus , täsmä , kisälli , ja kaikenlaista maatalouteen , metsäalalle, jne ! Ja niin että myös Suomala iset ottavat töitä vastaan innolla !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000