Tein ensimäisen graduni Siruan ja Kollajanjärven alta pakkomuutettavien ihmisten tulevista kohtaloista. Heidän kotinsa halusi hukuttaa yksityinen pääoma, Pohjolan Voima Oy. Samalla arvioitiin kuinka kannattava tuo hanke voisi lopulta olla. Väitöskirjan tein Sompion allasvekoista. Allasta ei rakennettu koskaan. Vain sen pelko ja peikko jäi elämään Pudasjärvelle vuosikymmeniksi. Näitä altaita Lappiin suuniteltiin pahimmillaan liki kolmeakymmentä vesivarastoa. Näille alueille ei voinut tehdä käytännössä minkäälaisia metsien tai soiden perusparannustöitä.

Pakkomuutot, suomalaiset, tulivat tutuiksi ympäri maailmaa. Minulle erityisen tutuiksi niistä tehdyt tutkimukset. Kemijoella Lokan ja Porttipahdan  rakentajana oli Suomen valtion omistama Kemijoki Oy. Maita Sompiossa hankki yhtiölle Sompion tutkaksi kutsuttu henkilö. Hänen toimistaan syntyi yhtenäinen kuva kaikki evakot läpikäyden ja haastatellen.

Pelottelulla saadut omaisuudet

Kun puolet maista oli ostettu loput saattoi yhtiö pakkolustaa, peloteltiin. Jos et myy kiiresti voit jäädä kokonaan liki korvauksetta. Mukana oli viina ja riihikuivaa rahaa. Myyjä ei ollut rahaa juuri nähnytkään ja eteläisin paikka, jossa oli vierailtu, oli  Sodankyä, harvemmin Rovaniemi. Tilat olivat suuria mutta jakamattomia. Kyse oli sadoista hehtaareista kutakin osakasta kohden. Hinta vaihteli liki kymmenkertaisesti riippuen myyntipäivästä.

Myydyt metsät olivat käytännössä koskemattomia. Tuolloin kun metsän hankinnan nollaraja kulki Sompion eteläpulelta. Kukaan ei ostanut metsiä. Sompio oli kuitenkin nimekäs alue ja kaikkea muuta kuin köyhä. Se kävi kauppaa etenkin Norjaan. Alueella asui myös evakoita, jotkut moneen kertaan muuttaneita. Yksi evakkoperheistä vaati vastiketilaa ja sai sellaisen, tosin paljon pienemmän, läheltä Rovaniemeä. Ainut joka jotenkin onnistui muutossaan monien kommellusten jälkeen.

Sompiossa asuneet evakot pakenivat vihollista talvisodan aikaan mutta palasivat Sompiosta Karjalaan jatkosodan voitokkaina vuosina. Toinen evakko tehtiin pian tämä jälkeen ja rakennetii Sompioon kodit. Ne saksalaiset polttivat ja evakko jatkui metsissä piileksien. Neljäs oli edessä kun suomalaiset hukuttivat Korvasen, Mutenian, Rieston, Pillirannan, Lokan ja Madetkosken kylät.

Tiloilta makestut korvaukset olivat naurettavia yli 500 hehtaarin metsistä ja pelloista, rakennuuksista. Rahat vei inflaatio allasalueella asuttaessa edelleen  ja kun allasalueelta jouduttiin lähtemään, osa pakotettiin ulos kodistaan. Väinö Ukkola taisteli viimeiseen saakka ja vaimo menehtyi näissä taisteluissa. Talon hirret siirrettiin Lokan kylään muistoksi näistä sodista.

Herrojen kiireitä

Allasaluelaki valmistui 7 vuotta tämä jälkeen kun valtaosa muuttamaan joutuneista ei löytänyt minkäänlaista paikkaa mihin asettua jalasmökin lisäksi. Monelle jalasmökki jäi viimeiseksi muistoksi Sompiosta. Pakkomuuttajien elinkaari tahtoo jäädä lyhyeksi. Ne kerrottiin minulle  erityisen ykstiyskohtaisesti ja rikkaasti. Juurensa täysin menettävä pystyy palauttamaan takaraivostaan sellaista, jota normaali muutaja ei kykene.

Karjalan evakoillakin oli mahdollisuus ainakin toveissa muuttaa takaisin, nähdä lapsuutensa sielun maisemat. Moni näkikin ja tekee matkoja rajan taakse. Näiden kokemusten tallentaminen 1990-luvun alussa Karjalassa liikkuen oli järkyttävä kokemus. Se palautti mieleen Sompion evakkojen kertomukset ja itkut. Jatkossa yhä suurempi osa meistä on pakolaisia. SE on hyväksyttävä ja tehtävä hyve pakolaisen elämän helpottamisessa.

Kun juuret jäävät altaan alle tätä toivoakaan palata juurilleen ei enää ole. Kokemus on enemmän kuin traumaattinen. Sen läpikäynti oli Kariban tapaisen jättijärven alta muuttaneena Afrikassa  liian ankara monelle. Volta oli vielä vaikeampi tuhansille evakoille. Altaan alle jäi myös ne henget ja uskonnot, monien sukupolvien alämä, koko kulttuuri, josta heimojen maailmankuva rakentui. Se oli sen maailman ehdoton loppu eikä uutta voinut rakentaa. Sellaiselle matkalle väsyy lopullisesti.

Luonnonkatastrofi josta vaiettiin

Näitä Lokkaa ja Porttipahtaa suurempia tekojärviä maailmalta löytyy lukematon määrä ja samalla näitä pakkomuuton kokemuksia on vertailtu muihin mm. juuri sodan alta muuttamaan joutuneiden helvetin kauhuihin. Niiden lukeminen on ahdistavaa tutkijallekin.

Suomessa nyt asuvat pakolaiset ovat kokeneet kauhujen ohella matkan, joka sekin on traumaattinen pienille lapsille. Moni on hukkunut matkalla Välimereen. Paavi puuttui tähän julmuuteen. Jesuiittamunkilla oli tähän riittävää kokemusta ja rohkeutta. Oli ahdistavaa kuulla Irakista ja vanhasta Babyloniasta paenneiden juurista Arktisessa Bayloniassa eläen.

Lokan ja Porttipahdan kohdalla altaan alta asutettavien kohtalo allasaluelakina valmistui 7 vuotta altaiden rakentemisen jälkeen. Altaiden alta ei raivattu edes metsiä. Vasta kun turve ja metsät alkoivat nousta pinnalle niitä hävitettiin talvisin jäiltä. Liki 90% altaiden pinnasta kun peittyi näihin pintaan nouseviin lauttoihin ja saariin. Syntyi valtava ravinnelisä ja raskasmettalleja, suuria haukia, jänkäkoiria. Kukaan ei vain kyennyt kalastamaan altaalla jossa liikuminen oli hengenvaarallista. Itämereen valui valtavat määrät sekä ravinteita että myrkkyjä.

Tämä on suomalaista tapaamme suhtautua ihmiseen, ihmisarvoon ja ympäristöön. Vuodet, jolloin tätä tehtiin, oli vain muutaman hassun vuosikymmenen takana. Olemmeko me nyt valmistautuneet ottamaan vastaan vaikeasti traumatisoituja lapsia ja heidän vanhempiaan? Jos emme ole, silloin ei pidä tuoda lapsia Suomeen. Olemme itse sotiemme ja traumojemme vammauttamina sellaiseen tehtävään sopimaton paikka.