Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Rion katastrofi oli odotettu

Rion kisat päättyivat karnevaalitunnelmiin. Odotin tätä jo avauksessa. Hyvä näinkin. Yhdysvallat oli mitalirohmuna ylivertainen. Kiina ja britit tulivat seuraavina sekä kisoista suljettu Venäjä näiden jälkeen. Jos Venäjän yleisurheilijat olisivat olleet kisoissa maa olisi noussut Yhdysvaltain jälkeen toiseksi. Se on siis edelleen täydessä iskussa. Joku ei ole.

Suomi sai yhden jaetun pronssin ja muut Pohjoismaat 10-15 mitalia joukossa myös kultaisia. Suomen kaikkien aikojen kehnoin menestys ja romahdus muiden Pohjoismaiden kelkasta on selvitettävä muidenkin kuin menetyksestä vastaavien itse itseään tutkien. Taustalla täytyy olla paljon rakenteellisia laiminlyöntejä ja profiloitumisessa osaamattomuutta. Olemme kansakuntien vertailussa sijaluvulla 60 ja siitä alaspäin.

Ammatilliset oppilaitokset, oppilat ja opettajat, osoittavat tänään mieltään ympäri maata. Noin 200 miljoonan leikkaukset purevat aikana, jolloin meillä syviä ongelmia liki 300 000 korkekouluopiskelijamme kanssa. Heitä on yhteensä kirjoilla yliopistoissa ja korkekouluissa viiden täyden syntyvän ikäkohostin verran. Sekin, kansamme uusiutuminen, on kääntynyt laskuun sitten sotavuosiemme. Suomalaisia kuolee enemmän kuin syntyy.

Miten tämä on mahdollista? Miten lama ja taantuma siirtyi koko suomalaiseen agressiivisena kuvattuun elämänmuotoon frustraationa, turhaumana? Miks nuoret eivät valmistu viidessä vuodessa? Itse valmistuin kolmessa, vajaassa sellaisessa ensimmäisen graduni jättäen. Jakokoulutus tapahtui myöhemmin työn ohessa ja alkukin pankkilainalla.Siitäkin osa siirtyi isälleni.

Nämä kaikki liittyvät nyt toisiinsa. Ne on selvitettävä suomalaisten ongelmana eikä siinä saa nyt viivytellä. Se kuuluu muillekin kuin yhden ministeriön toimenkuvaan. Sanni Grahn-Laasonen ei voi vastata kaikesta. Jotain on tehty erittän rumalla tavalla väärin ja sitä maksavat seuraavat sukupolvet vuosikymmeniä. Mediayhteiskunnan vallankäyttäjä ja vahtikoira on haukkunut vääriä puita. Se on jättänyt kansakunnan tuuliajolle, josta takavuosien hallituksemme eivät ole piitanneet tuon taivaallista koskien myös arvojamme, normeja ja moraalia. Sukupolvelta seuraavalle kasautuva moraalipääoma ja sen tulokset ovat aiheena monelle taloustieteen Nobelille.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
katastrofi miniuniversiumissa
#1

Onko nykaikana väliä tuleeko mitaleja näistä dinosaurusten ajan mammuttimaisista kisoista ? Kysehän on vain ammattiurheilijan itsensä kannalta ammatinvalinnallinen. Jos ei tule tulosta ei tule sponsoreita. Mutta eihän enää ainakaan nykysukupolvi modosta minuutaan jonkin kisan menenstyksen kautta. Harva viitsii edes urheilua seurata laajalla skaalalla. Urheilu on vain yksi vaihtoehto eri viihdemuotojen joukossa ei mikään kansallinen kysymys. ja hyvä niin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000