Tämä päivä on Yleisradiossa Perussuomalaisille varattu. Yleveromme saa vastinetta kaikilta puolueiltamme ja viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi, oli arvottu Timo Soini. Ensimmäiset tulevat viimeisenä ja päinvastoin.

Populismista puhuvat eniten sellaiset, jotka siitä vähiten ymmärtävät. Omat puolueloikkani ovat jääneet vähiin. Olin seitsemän vuoden iässä Pieksämäellä perustamassa isäni kanssa Pientalonpoikain puoluetta. Lausuin runoja Veikko Vennamon polvella. Tupaillat tuon ajan Savossa olivat huikea kokemus pienelle pojalle. Kun niitä veti tuon ajan ainut armoitettu poliitikko.

Raivaajakansa oli unohdettu, kylmät tilat olivat jäämässä kukkivan roudan maan suunnalla autioiksi. Opettajani kirjailija Eino Säisä niistä kirjoitti. Karjalan evakkoja oli mukana Pieksänmäellä pilvin pimein. Kyliä autioitui, laudat ikkunoissa. Seuraava vaihe oli pako Ruotsiin ja yhdyskuntarakenteiden suuri murros suurten ikäluokkien mukana. Kun kansa (popula) nostaa päätään, silloin on jotain ollut pielessä jo pitkään.

Niin nytkin Perussuomalaisen jytkyn yllättäessä gallupit, kuten maalisvaaleissa SMP vuonna 1970. Legendaarinen puoluesihteeri Eino Poutiainen löi silloin laudalta demariproffan Risto Sänkiahon television vaali-illan ääntenlaskennassa. Se yö jäi historiaan kun valtaosa katsojista meni nukkumaan tietämättä mitä vaaleissa lopulta tapahtui.

Jo toisen kerran kansa kapinoi ja nyt demokratian välinen ja syntyi ensimmäinen jytky. Puolue muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi. Nuorelle tohtorille tuli tutuksi Veikon poika Pekka ja ministeri Urpo Leppänen. Koskisodat voitettiin ja kylätoiminta käynnistettiin. Oulu sai tiedepuistonsa yliopiston kupeeseen. Elettiin aluepolitiikan aikaa ja presidentit olivat Kekkosia. Matka kohti konsensus suomea alkoi. Punaisten vuorineuvosten aika oli ohi ja odotti kansankapitalismin aika, KOP ja SYP jäivät historiaan nekin. Alettiin opiskella EU:n ohjelmakieltä myös jo varhain ennen liittymistämme myös yliopistoissamme ja etenkin siellä.

Matka punavihreisiin Ville Niinistön kannattajiin ja fillarikommunisteihin on ollut kuitenkin pitkä ja kansaa ei voi hurmata pelkillä soinismeilla tai Vennamon rötösherrajahdilla. Ne vain jäivät mieleen ja erottuivat muista vähemmän karismaattisista poliitikostamme.

Niinpä Vennamon kuin Soinin taustalla oli ja on edelleen asialinja, vahva retoriikka ja kyky erottua muista, taito pysyä konkreettisesti teemassa ja uusiutua kaiken aikaa varoen vaikeaa kieltä ilman sen sisältöä. Kun kunnista puhutaan, silloin puhutaan kouluista ja etenkin veroista, kunnan monopolista kaavoituksessa. Ei mennä ohi sen aiheen, josta kansa kaipaa tietoa ja helppoa tiivistystä kenen tahansa ymmärrettäväksi. Oli aihe sitten vaikka kuinka vaikea ja rakettitieteenä esiteltynä puppusanageneraattoreiden tuottamaa elitismiä.

Reissuaminen Oulun ja Turun yliopistojen välillä alkoi kohdallani hakien samaan aikaan luonnontieteitten ja ihmistieteitten yhteistä kieltä mutta samalla niitä erottavaa kuilua ymmärtäen. Ensimmäinen opinnäytetyöni käsitteli tätä ensimmäistä jytkyä SMP:n ajoilta. Toisen tuloa saimme odotella sitten perussuomalaisena puolueena. Se vei aikaa myös Soinille kasvaa tehtävässään. Kaksi vuosikymmentä on politiikassa pitkä aika.

Niinpä aina kun hätä on maassa suuri apukin on lähellä. Omissa käsissä ja vaaliuurnilla. Niin oli nytkin. Demokratia toimii ja populismi on kansan käsissä myös opittu väline. Kun aletaan puhua kouluverkkouudistuksesta, silloin saa olla varpaillaan pienkoulujen puolesta.

Timo Soini päättelee kauttaan puheenjohtajana ja esiintyy parhaillaan vankalla kokemuksella. Enempää poliittista kokemusta ei Suomesta löydy. Lainaus hänen viimeisimmästä blogistaan

“Perussuomalaiset on Suomen merkittävin puolue. Sen paikkaa ei mikään toinen puolue voi korvata. Vaaleissa mitataan kannatus. Sydämessä sivistys. Juureva Perussuomalaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä siivestäjien omanvoitonpyynnin kanssa, on sydämensivistystä. Käytännön lähimmäisenrakkautta. Tämänpuoleista gospelia.”