Missä EU siellä ongelma -Valuvirhettä suuremmat ongelmat
Onko yhydskuntatyö, kylätoiminta, yhteisöllinen aktiivisuus jne. heikon valtion merkki. Onko yhteisön turvallisuuden yhteinen ylläpito merkki heikosta valtiosta? Onko media, jossa kansalaiset itse viestivät toisilleen, tekevät uutiset itse, merkki heikosta mediasta? Helsingin Sanomat kirjoittaa kuinka näin on. Kun valtio hoitaa kaiken kuuluisiko sen maksaa myös verot?
Rapautuva aluetalous ja yhteisö
Yhdyskuntatyön ja yhteisöllisen osaamisen, kylätoiminnan, siirsi kyliimme yliopisto. Sitä kutsuttiin osallistuvaksi tutkimukseksi ja tätä varten kerättiin suuret määrät alan tutkimusta ja suunnittelukäytäntöä. Meille myönnettiin kylätoiminnasta ns. pikkunobel kun suurempaa ei ollut tälle tutkimusalueelle tarjolla.
Osallistuvan tutkimustyön aktiviteetti on nukahtanut. Se muistuttaa suomalaista mäkihyppyä tai ampumahiihtäjiä lukuunottamatta Kaisa Mäkäräistä. Urheilu ja liikunta on osa normistoa ja yhteisöllistä aktiviteettia. Kilpaurheilu hyväksyttyä ja arvostettua.
Kun Helsingissä tehdään jotain vähänkin merkittävämpää, se on kansallinen projekti. Kun sellaista yritetään kehä kolmosen ulkopuolelle se muuttuu aluepolitiikaksi. Kuka meillä rapauttaa koko ajan yhtenäisen kansakunnan identiteettiä ja sen normistoa, moraalia?
Kun Kainuussa työllistetään yli tuhat ihmistä kaivostoiminnassa, kuka yrittää tehdä siitä liki rikollista elämää ja esittelee sen sellaisena myös kulttuurimme tuotteena, elokuvana. Mikä on motiivina kun tällaista työtä toteutetaan ja vielä salaa avoimessa yhteiskunnassamme.
Eurooppa on hakemassa paikkaansa globalissa maailmassa samaan tapaan kuin aikanaan euro valuuttana muiden valuuttojen joukossa. Ensin syntyy valuvirheitä ja niihin haetaan sitten korjauksia. Nyt valuvirheet on kansallisten valtioitten tavassa toimia rajoineen. Siis demokratiassa kansallisvaltioiden sisällä se toteuttaen.
EU:lla ovat omat puolueensa ja demokratia, kansallisvaltioilla omansa. EU ei kiinnosta vaaleineen kuten kansallisvaltiot ja niiden omat vaalit, myös paikalliset vaalit ja demokratia siellä. Rapautetaanko sitä EU:n omalla näennäisdemokratialla ja raskaalla byrokratialla?
Kun valuvirhe on näin näkyvä ja mittava, poliittinen kädenväääntö siitä, miten asennoitua kansallisvaltioitten omaan demokratiaan ja rajojensa valvontaan, kyse on myös pohdinnasta, johon olisi tullut valmistautua jo hyvin varhain. Nyt on jo korkea aika pohtia myös sitä, miten asennoitua niihin valtioihin Afrikassa, joiden koko on jo vuonna 2050 suurempi kuin koko vahan ydin-Euroopan.
Olisiko järkevää antaa Puolan ja Unkarin, Pohjolan, kehittyä tavalla, johon ei puututa pyrkien vaikuttamaan niiden sisäisiin ja kansallisuudesta syntyviin kulttuurisiin erityspiirteisiin ja suhteisiimme vaikkapa tulevaan Afrikkaan.
Yhteinen identiteeti kadoksissa
Eurooppalainen identiteetti on vailla sellaista taustaa, joka tekisi siitä erityisen vahvan geopoliittisen vaikuttajan. Eurooppa ja sen identiteettiä vahvasti leimannut nationalismi, kilpailu ja etenkin tänään esimerkkinä kilpaurheilu, on kokenut uskomattomia kolhuja. Tämä koskee sekä jalkapalloa että yleisurheilua. Korruptio, kiristäminen ja uskomattoman laajalle levinnyt vilppi mm. autoteollisuuden piirissä ovat ajallemme leimallisia. On syytä pohtia, ovatko ne oire jostakin vaiko mahdollisesti sellainen kulttuurinen ilmiö, jonka reunaehdot ovat jääneet pohtimatta EU:n sisällä laajemminkin. Elämme nyt Euroopassa, jota ei voi olla enää 2050-luvulla. EU ei voi olla sellainen prosessi, joka antaa mahdollisuuden poikkeukselliseen vilppiin ja rikolliseen tloimintaan sen ydinvaltioiden toimesta.
Koko EU:n syntyproseein ajan sen yhteisiä päätöksiä ei ole kyetty noudattamaan, tai niitä ei ole edes mahdollista noudattaa, loukkaamatta samaan aikaan kansallisvaltion omia normeja, joissa vaikkapa vapaa liikkuminen ei ole ollut Schengenissä aikanaan sovitun oloinen prosessi. Murtumat EU:n sisällä valuvirheineen ovat muutaman vuoden aikana osoittautuneet varmaan oletettua suuremmiksi, eikä niitä voi enää pitää valuvirheinä, vaan rakenteellisesti sopimattomien palojen sovittamisena sellaiseen kokonaisuuteen, jossa ne eivät ole koskaan olleet “kotonaan”. Se että ne olisivat uskottavia toimijoita vuonna 2050 on mahdoton yhtälö muuualla tapahtuvan kehityksen rinnalla. Niin rajuja nuo muutokset ovat koko ajan niin Aasiassa kuin Afrikassakin. EU ei voi enää palvella vain sen ydinalueen etuja unohtaen kokonaan sen kauniit periaatteet ja tyhjät lupaukset.
Alueiden Eurooppa on tällainen koko ajan muuttuva osa globalisaatiota, jossa suhde niin Turkkiin kuin Venäjään ovat ongelmallisia operoimalla vain yhteen suuntaan, EU:n ydinvaltioiden, ja loukaten näin vaikkapa Suomen taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia suhteita Venäjän ja Pietarin valtavalla vaikutusalueellamme. Voitto yhdellä suunnalla näytää vaativan valtavia uhrauksia toisaalla eikä vanheneva ja rapautuva aluetalous voi olla kasvavan byrokratian tuoma tavoite Brysselissä ja Strasbourgissa operoiden. Alueiden Euroopan omat vahvuudet ovat nyt koko ajan uhattuina.
Tekstin aiheet:
Valuuttakurssimme suosii ulkomaista – siksi meillä on suuri työttömyys ja valtiontalouden alijäämä. Ulos eurosta.
Jos jäisimme pois eurosta – maito, muu ruoka, asuminen, terveydenhoito, koulutus tulisivat edullisiksi / ne olisi varaa järjestää kunnolla. Ulkomaanmatkat ja autot kallistuisivat.
Ihmisten perustarpeet vai luksus?
Talouden tuho, syrjäytyminen, ghettoutuminen, luottamuspula, yhteiskunnan tuho, vai työllisyys ja varallisuuden kasvu?
Ulos eurosta!
Uusliberalismi: rahan vapaus – ihmisen orjuus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Häivytään EU:sta ja sillä siisti!
Mm. EU:n bensavero on kaiken älyttömyyden huipentuma.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä vuosi ehkä seuraavakin näyttää että miten EU;n kaikkinainen kupla eri oirehtemisineen kääntyy kuin lopullista iskua vasten kasvoja koko euroopan alueelle,sillä eri ahdinkot seuraavat toistaan … valuvikaa kuin lipevyyttä laistaa omia säädöksiään kuin toimimattomuutta – odottaa ottajaansa ulos.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Uusi ennätys – hyvä euro, hyvä EU – hyvä Suomi:
2015 marraskuu: kaikki työnhakijat yhteensä
631 472. näistä 129 000 normaalisti työssä olevia eli yli 500 000 työtöntä tai tempputyöllistettyä!
2014 oli vain 591 000 ja 101 000 eli alle puoli miljoonaa.
Milloin pääsemme 600 000:een? Euron avulla se kyllä onnistuu!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki vienti-, yritys-, työllistämis-, tutkimus-, mainos- ja markkinointituet pois samoin vuokratuet ym.
Niillä on vain kerrytetty bisneseliitin voittoja, palkattu byrokraatteja ja nostettu veroja.
Aivan kaikki tuet pois kaikilta, valtio perustaa yhdistetyn työttömyys/sairaskassan + työnvälitystoimiston joka ei saa jakaa voittoa ja jonka kaikki työntekijät saavat vain minimipalkkaa + työllistämisbonukset, kaikkien Suomessa on pakko maksaa 10% palkastaan sinne ja vastineeksi saa ilmaisen terveydenhoidon ja työttömänä minimityöttömyystuen jolloin joutuu tekemään valtion töitä ilman palkkaa.
Kun loisivat välikädet, ruoka, vuokra ja verot saadaa kuriin niin palkkakin voi olla matalampi.
Valtio hoitaa turvallisuuden, perustutkimuksen ja koulutuksen.
18-vuotiaat alkavat tehdä töitä ja yrityksille laitetaan rankaisuverot jos työpaikkoja viedään ulkomaille tai voittoja ei käytetä työpaikkojen luontiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Matti L:lle vinkkejä: pitkät virkkeet eivät ole hyvän kirjoitustaidon merkki. Yksi asia yhteen virkkeeseen, sitten seuraava. Nettiteksti kärsii lauseenvastikkeista.
Hyvä kirjoitus sanoo ydinasian ensimmäisessä kappaleessa. Sitten voi syvennellä. Teksti on syytä tarkistaa ennen lähettämisklikkausta.
Tämmöisillä eväillä saa enemmän lukijoita, jotka jaksavat tarkasti lukea koko tekstin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti