Vihreiden pj. Sofia Virran Jyväskylän puheen referointia
Vihreiden eduskuntaryhmä ja puolueen johto kokoontuvat kesäkokoukseen keskiviikkona ja torstaina Jyväskylässä. Kokouksen avasi Atte Harjanne klo. 15. Live-lähetystä sai seurata You Tubesta.
Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kahden puolueen aktiivien poismenon muistoksi.
Sitten vuorossa oli puolueen puheenjohtajan Sofia Virran puhe.
Hän viittasi Ukrainan itsenäisyyspäivään ja käyntiinsä Ukrainassa. Hän oli liikuttunut siitä, että oli tavannut nuoren sotaveteraanin, joka vertasi Ukrainan kansan taistelua Suomeen talvisodassa.
Virta mainitsi Venäjän toimien olevan terroristimaisia.
Puheensa seuraavassa vaiheessa hän piti Suomea edelleen Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja sitä ei saa rapauttaa.
Hän korosti erityisesti kouluttautumista ja sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä vaikka mihin ihonväristä riippumatta.
Sofia Virta korosti yrittäjyyttä ja markkinataloutta sekä kannusti löytämään yksityiselle metsänomistajille väyliä toimia luonnon säästämiseksi.
Hän kertoi myös kesälomamatkastaan purjeveneellä saaristoon ja siitä kuinka oli kohdannut saunassa tuntemattomia ihmisiä, jotka mm. olivat huolissaan ilmastonmuutoksesta.
Hän loi uskoa omaan väkeensä ja toi esille sen, että Vihreillä on vaihtoehto Orpon hallitukselle.
– Puhe oli tunteikas ja sillä pyrittiin luomaan henkeä omaan väkeen. Puheessa toistettiin Vihreille perinteisesti tärkeitä arvoja, kuten luonto ja ilmastonmuutos. Se mikä Vihreiltä jää aina mainitsematta niin näistä asioista aiheutuvat kustannukset tavalliselle kansalaiselle – kuten yleensä.
-Vihreät menetti 7 kansanedustajaa viime vaaleissa ja sen paikkaluku on nyt 13. Pidän heidän hallitustaivalta epäonnistuneena enkä näe heidän unelmahötöllään enempää paikkoja voida saavutettavankaan.
Tekstin aiheet:
Vihreät tuli, oli ja nyt – goodbye. Viherhömpän kustannukset ja hätäpäissä tehdyt ratkaisut ovat nyt jo vanhentuneita ja rahat niihin ovat kankkulan kaivossa. Mutta ei ne herää, joku nimittäin maksaa heidän huvinsa. Kaiken polttoaineena toimii nelivuotiaan tasolla uhkuva grandiositeetti omasta voimasta ja utuna horisontissa siintävä tuleva kunnia – !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ai oma budjetti Vihreillä?
https://www.verkkouutiset.fi/a/vihreat-lupaa-esittaa-vaihtoehtobudjetin-jossa-sopeutetaan-taloutta-yhta-paljon/#352ac01b
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt myös Vihreät:
HS: Myös vihreät aikoo esittää epäluottamusta Purralle ja Rydmanille/Yle
Turpiin tuli vaaleissa kunnolla, niin kuin Vasemmistopuolueelle, mutta nyt ollaan niin suurta!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jonkin laista epäluottamustalausetta , voisi kirjoitella vihreille / vasemistolle ” kepulle ” edellisen hallituksen velkaantumisesta jota vielä lapsemme / lapsen lapsemmekin saavat maksella !!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hesari ja muu ”vastuullinen” media on antanut vihervasemmistolle rasismi keppihevosen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja sitähän se VV-Uskonto kyllä hyödyntää”kiitettävästi”! 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Huvittava referaatti Virran puheesta, livenä kun neiti esiintyy niin pontevana että. Mitäpä olisi sanomista puheessa omilleen kun ketään ei voi siinä haukkua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikö Soininvaaran avausta mamujen pisteyttämiseen ja mamujen sosiaaliturvan leikkauksiin mainittu ollenkaan?
Tämä on tärkeä asia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kenen asialla Vasemmistoliitto on? Kansanedustaja ja vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo:
Paitsi että hallitusohjelma on maahanmuuttajavastainen, sisältää se suoraan rakenteellista syrjintää ja eriarvoisuutta lisääviä toimia
https://yle.fi/uutiset
Tsiisus näitä! Kuka näitä äänestää?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vaikea ymmärtää, ellei sitten he, jotka saavat elantonsa tästä touhusta tavalla tai toisella.
Ehkä koululaitos tuottaa näitä. Salaliittoteoria voisi olla, että yksi pieni etuoikeutettu vähemmistö on käsikirjoituksen takana. Ainakin suhteellisen usein ovat ulostulojen takana, samalla kun sallivat itseltään sen mitä ei muilta.
Reaalimaailma on ajanut näiden ohi. Käännös on toivottavasti hidas eikä äkkirysäys naapurin toimesta.
Tulevaisuudessa toivottavasti pystymme ruotimaan näiden vihervassareiden tämän päivän tekoja. Toivotaan, että maa pysyy turvallisena ja demokraattisena. Rauha säilyy sisäisesti ja ulkoisesti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Honkasaloa äänesti viime vaaleissa 6100 vasemmistolaista.
Biaudet sai 5195 ääntä viime vaaleissa.
Suhteettoman paljon mediakohua saavat noilla määrillä.
Riikka Purra sai 42594 ääntä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sdp:n hyväkäs:
https://www.verkkouutiset.fi/a/nasima-razmyar-kunnianhimon-puute-vie-pohjan-yhdenvertaisuuspuheelta/#352ac01b
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perussuomalaisten pitää nyt ajaa vahvasti KAKSOISKANSALAISUUDEN poistamista.
Vain Eu- maiden kaksoiskansalaisuus hyväksyttävä.
Venäjän ja kolmansien maiden kaksoiskansalaisuus ei palvele suomalaisia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miettikääpä vähän !
-Venäläiset on suurin ulkomaais ryhmä Suomessa
-Venäläiset oli myös suurin turisti maa Suomessa ennen sotaa.
Mutta Venäläiset ei ole siltikään suurin ryhmä rikos tilastoissa vaikka lukumäärän perusteella pitäs olla ,eikä edes lähelläkään !
Irakilaiset,Afgaanit ,Somalit jne… On valloittaneet kärkipaikat niissä tilastoissa. Vankilathan on täynnä näitä raiskaajia ym.
Pysykää totuudessa ja haukkukaa niitä ketä on aihe !
EIHÄN NÄILLÄ SUOMESSA ASUVILLA VENÄLÄISILLÄ OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ SEN KANSSA ETTÄ EU YRITTI VARASTAA VENÄJÄN ELÄTTI MORSIAMMEN (UKRAINAN) Ja Syttyi sota Ukrainasta Venäjän ja (Eu/Naton kesken) Turha niitä on rasistisesti sortaa !
Rosvot ja rikolliset ja Pedofiilit ja raiskaajat ja Huumehörhöt pitäs nakata tästä maasta ensin hevon vittuun oli Suomen kansalaisuuden saanut tai ei !!!
(Tietenkin Venäläiset myös jotka ei osaa ihmisten lailla olla maassa maan tavalla )
SE ON RASISMIA JOS SYYTTÄ JOTAKIN HAUKKUU !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ulkomaalaisista vangeista ylivoimaisesti suurin osa viime vuonna oli virolaisia. Seuraavaksi eniten vankeja on Irakista ja Romaniasta. Myös venäläisten vankien määrä on perinteisesti ollut aika suuri.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ulkomaalaisten-vankien-maara-suomessa-on-lisaantynyt-merkittavasti-vantaalla-perati-60-eri-kansalaisuutta-vuosittain/8574324
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin ne venäläiset?
Jet von Wagner-Chef bei Moskau explodiert
https://www.krone.at/3093926
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Silti ei toi hapankaaliporukka oikein jaksa vakuuttaa!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
kannatan kaksoiskansalaisuuden poistamista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Todellisuudessa Ps ajaa kansalaisuuden poistamista kaikilta paitsi Halla-uskollisilta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perustele m u l k k u !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihmisen keho koostuu erilaisista osista ja niillä kaikilla lienee merkityksensä. En niitä sen kummemmin osaa perustella. Palatakseni asiaan: Halla/Purran kuvaukset esim. islamista edustavat keskeisellä tavalla ps näkemystä joistakin ei-suomalaisista kulttuureista. Em. kuvaukset edellyttävät, että kuvauksen tekijä kokee itsensä puhtaan, rehellisen, isänmaallisen ja moraalisesti muita korkeamman kulttuurin edustajaksi. Em. kuvausta ei voi olla, jos samalla ei ole olemassa sitä oikeaa Suomen kansaa. Tuo kansa on oltava 100%:sesti. Jos Suomen kansaan hyväksytään kulttuurista moninaisuutta, H/P ajatus menettää merkityksensä. Esim. minä en tunnusta H/P oppia pedofilia islamista. Kun H/P ei oppiaan muuta, itse en heidän mukaansa voi kuulua aitoon ja oikeaan Suomen kansaan enkä ps-uskon opeissa voi olla puhdas suomalainen. Jotakuinkin näin se rautalangasta vääntäen menee. Yksi H/P näkemysten käytännön seuraus on mm. ps-uskon pyrkimys tukahduttaa vapaa media ja antaa sille käskyjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
?????
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja sama paskan jauhaminen jatkuu näköjään loputtomiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kerroit jossain toisessa blogin kommettiosiossa.Että nykyhallituksen päätökset,ja varsinkin PerusSuomalaisten,haittaavat työntekoasi?Kovasti sinulla tuntuu olevan kumminkin aikaa päivystää näillä blokipalstoilla.Ja jauhaa täyttä paskaa PerusSuomalaisista.Jos olisit oikeasti töissä,niin ei sinulla olisi aikaa täällä päivystää.Ja kun saat sanallisesti siipeesi jossain blokin kommenttiosiossa.Niin heti siirryt toiseen blogiin jauhamaan samaa sontaa!Ja itsestäni voin sanoa,että olen ansaitulla eläkkeellä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taitaa”punatonttu”olla sosiaalituilla elelevä katkeroitunut kansalainen?Jota”kyrsii”nyt niin vietävästi,kun etuuksia leikataan?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No en kyllä itseäni tunnista tuosta kuvauksestasi. Sekoittanet minut nyt johonkin toiseen. Muutoinkin kaiken kaikkiaan lasken itseni varsin mitättömäksi kirjoittelijaksi Suomen politiikassa enkä kovinkaan paljon kannusta harmistusta persoonastani hankkimaan. Toki velvollisuuteni on minullakin ja velvollisuuteni on vastustaa, kun pahaa tehdään. Se minua kyllä vähän ihmetyttää, että varsinaiset blogistit eivät lainkaan puolusta kirjoituksiaan. Hehän nyt kuitenkin itse enemmän ovat vastuussa vahingoista, joita ps-uskon mukana maallemme tekevät.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sulla on varmaan erittäin hauskaa,kun joka kommentissasi toista tuota PS-uskontoa?Sinun kannattaisi perustaa joku uskonlahko,jossa saarnaisit tuota sanomaasi.Tai lähteä johonkin Afrikan maahan lähetyssaarnaajaksi.Mitä ilmeisemmin saat jatkuvasti kiksejä tuosta kiusanteostasi?Vain NARSISTI toimii tuolla tavalla.Muuten YLE-Suomessa tuli tässä päivänä eräänä.Taas keskustelu”ilmastonmuutoksesta”,siellä joku(asiantuntija)kertoi,että pesukarhut ovat jo Tanskassa tulossa Suomea kohti.Siis sieltä ne nyt ovat tulossa ne todelliset natsit ja rasistit.Kehottaisin sinuakin olemaan varuillasi,ja varaamaan taskuusi”rasismi/natsikortin=Eli Mustan Pekan kortin.Sitä voisit sitten heilutella aina kun näet pesukarhun. 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hämmästyksekseni jotkut tuntuvat kirjoituksistani henkilökohtaisesti loukkaantuvan. Todellisuudessa – kuten sanottu – raapustuksillani ei ole juurikaan merkitystä. Kuten sanottu koen yksinkertaisesti velvollisuudekseni edes jotakin toimia, kun pahaa tehdään: esim. asetutaan kansana toisen yläpuolelle niin ylös, että sen toisen kansan pyhänä kokema uskonto voidaan leimata pedofiliaksi. Tällaisella asenteella, joka ei ole esim. tiedettä tai muuta jäsenneltyä ja johdonmukaista pohdintaa, ei voida saada aikaan muuta kuin jyrkkiä vastakkainasetteluja. Historiassa vastakkainasettelut ovat olleet usein tuhoisiakin. Joku näiden ps-blogien kirjoittaja – ehkäpä juuri tämä nyt kyseessä oleva – kuvasi päättynyttä puoluekokoustanne sanalla ’hurmos’. Kohteliaisuudesta en käytä tässä nyt tuota kammottua ’u’-sanaa, mutta eihän mistään muusta voi enää olla kysymys. Ero kommenteissani verrattuna minua kommentoiviin on se, että minä kommentoin ps-ideologiaa kun taas minua kommentoidaan henkilönä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samanlaisin perustein useampia Suomen puolueita ideologioineen,voidaan kutsua uskonnoiksi/uskonlahkoiksi.Esim.SDP,Vasemmisto,Vihreät,Keskusta,RKP.Ja varsinkin Vihreät,joiden alkukoti on Offenbach Saksa,ja perustajat äärikommunistit/vanhat natsit.SDP/vasemmisto ihannoi Leniniä.RKP Esi-isäänsä Freuentdahlia ja hänen rotuoppejaan.Keskusta taas unohti äänestäjänsä maajussit/maaseudun asukkaat.Anteeksi pyyntöjä ei edellämainituilta puolueilta ole kuulunut tekemisistään/ihannoinneistaan.Ja täällä sinä vaan hoet jotain olematonta PS-uskontoa.Johonka ei riitä perusteluiksi jotkut Halla-ahon vanhat kirjoitukset Somaleista/Islamisteista ym.Ja sitten vielä ihmettelet jos joku loukkaantuu?Minä esimerkiksi en käy missään vihervasemmiston sivustoilla haukkumassa heitä uskovaisiksi/uskonlahkolaisiksi.Vain NARSISTI TOIMII NOIN,JA LUULEE OLEVANSA AINA OIKEASSA?!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin ja toivottavasti näiden sivustojen moderaattori estää sinulta kommentoinnin.Niin näilläkin blogisivustoilla kommentointi muuttuu asiallisemmaksi ja rauhoittuu.NARSISTEJA EMME KAIPAA NÄILLÄ SIVUSTOILLA!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Al-taee,rauhan taee/nyrkin taee?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Verkkouutiset:
https://www.verkkouutiset.fi/a/vihreiden-sofia-virta-me-emme-vaista-vastuuta/#352ac01b
Lukekaa myös kommentit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuinka suuri on maahanmuuttajateollinen kompleksi? Pauli Vahtera on laskenut menoja verovaroista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Itävallassa 70% saapuneista ”pakolaisista” ei osaa kirjoittaa, eikä lukea! Kuinka pääsevät työelämään kiinni?
Flüchtlinge: 70% können nicht lesen und schreiben
https://www.krone.at/3094353
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Joku tolkku on nyt saatava näille Eurooppaan pyrkiville.
Miksi Euroopan pitäisi elättää kolmansien maiden kansoja?
Näiden maiden liikakansoitus valuu nyt Eurooppaan, kun ovat kuulleet, että siellä on rahaa, jolla muut elätetään.
Geneven sopimus uusiksi ja pian.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ylelle etsitään taas uusia työntekijöitä, tai lähinnä svenskaylelle. Ilmeisesti se puoli on taas paisumassa.
Lisäksi kehuvat työntekijöiden pidemmillä lomilla, kattavalla terveydenhuollolla, joka hoitaa myös hampaat ja hyvillä harrastusmahdollisuuksilla.
Tämä kaikki veronmaksajien rahoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koska hallituksen leikkaukset kohdistuvat Yleen?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kuka ajoi läpi Yle-veron. Oliko hän Krista Kiuru?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mies YLE-veron takana – Mika Lintilä
https://www.suomenpolitiikka.fi/mies-yle-veron-takana-mika-lintila/
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sillä lailla!”Jallu Lintilähän”se sieltä löytyi!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanoivat, että, jos yleveroa leikataan, pikku kakkonen lopetetaan. Ylen politiikan tuntien, se on uskottavaa. Buu klubben pysyy ja paisuu.
Mene tv 2 sivuille, laita ohjelmat uutuus järjestykseen. Urheilun lisäksi ensimmäinen suomen kielinen ohjelma oli 6.8, Tuntematon sotilas.
Ruotsin, norjan ja tanskankielistä löytyy. Nekin vanhoja uusintoja.
Päivän tv ohjelmat kertoo, mikä kieli on ylen pääkieli, ja se ei ole suomi.
Ainoa uusi suomenkielinen ohjelma kestää 8 min, ja sen on kuvituksesta päätellen tehneet uussuomalaiset.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Itse en ymmärrä tätä Ylen Areenaa. Sinne laitetaan jatkuvasti ns. uusia sarjoja ja sitten normaalikanavilla pyöritetään uusintoja ja uusintojen uusintoja. Eikö uusinnat kuuluisi Areenaan?
Ylelle riittäisi 2 kanavaa, jos uusinnat poistettaisiin, säästöjä sinnekin.
Yle 5 kaksi uutislähetystä voisi supistaa yhteen: 17.55 tulee viiden minuutin lähetys ja 19.30 sitten ”päälähetys”.
Säästöjä sinnekin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Älä odota supistuksia ruotsinkieliselle puolelle niin kauan, kun rkp on hallituksessa.
Toisaalta Kepu on antanut muutaman positiivisen lausunnon, joten ehkä Kepukin on tullut samalle linjalle, kuin PS?
Toivottavasti Orpo ymmärtää käydä neuvotteluja Kepun kanssa, jos rkp lähtee hallituksesta. Rkp on hallituksen heikoin lenkki.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos Yle:ltä leikataan,niin siellä käy monen suvakki/feministin”pikkukakkonen”kipeäksi! 🙂 🙂 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti