On 11 Mar, 2021 0 Comments

Suomi ei ole pelkää pandemiaa ja selviytymistainaa koronasta vaahdoten. Mediamme ja niitä ohjaavien voimien taustalla on sittenkin myös talous ja sen ylläpitäjät sekä aluerakenteemme. Elämme uuden yhteiskuntamallin maailmassa, jossa “keittokirjan” kokit ovat hybirdinsä jo sivuuttaneet ja käyttävät algoritmeja oikein.

Kirjani “Hybridiyhteiskunnan koristelu” on jo vuosikymmenen takaa ja vanhempikin. Se painettiin ja julkaistiin Saksassa, Amazon myi myös globaalisti. Esseet luettiin päivittäin myös Brysselissä. Algoritmit ja niiden fysiikka tuli varmasti tutuksi muille paitsi Helsingissä eläen ja vanheten.

Puoluekenttä on jo kauan uusiutunut kaupungeissa vihreitten ja kokoomuksen, maalla ja kaupungeissa perussuomalaisten kautta. Jos tämä esitetään algoritmien kautta ja avulla se myös selittyisi mm. medialla, ja juuri sillä, joka syntyy taas algoritmisen rakenteen kautta sekin. Tässä kehityksessä vasemmisto ja keskusta ovat jääneet muista jälkeen. Jokainen esseeni oli siirretty perussuomalaisten verkkosivuille reaaliaikaisesti. Ne olivat valovuoden päässä Timo Soinin kirjoittamista blokeista.

Näin myös se kieli, jota nuoret käyttävät ja kouluissaan oppivatkin, on jäänyt osalle puolueistamme vieraaksi. Kouluopetus, korkekoulut eivät tunne sellaista kieltä ja kasvatusta, jossa algoritmit olisi jätetty ulkopuolelle. Näin myös luonnontieteet, fysiikka ja matematiikka, ovat vahvoilla ja perinteinen humanismi ja filosofia oppeineen jäänyt odottamaan uudistajiaan. Eihän maassa voi satuja siirtää aikuistuvien lasten koulutukseen digiajan Suomessa. He omaksuvat varmasti myös yliopistotasoista koulutusta se oikein esitettynä.

Oikeammin tämä kehitys käynnistyi yliopistoissamme jo 1970-luvulla, jolloin Oulu kulki edellä ja Turku perässä, Helsinki seikkaili jossan tsaarin ajan maailmassaan hallintoineen. Se näkyy vielä tänäänkin kaupunkisuunnittelussamme Helsingissä. Nuorena opettajana, proffana, jouduin opettamaan omille koulutettavilleni tietokoneitten kielen ja ongelmana oli niiden vaatimaton kapasiteetti. Oli yhdistettävä Turun ja Oulun uudet yliopistot toisiinsa kysymättä byrokraateilta Helsingissä, joille algoritmien kieli oli kuin kirosana. Oletettiin sen olevan ohimenevää muotia. No ei ollut.

Televisiossa puhutaan juuri suomalaisesta miehestä. Miehen idea on uuden edessä, kerrotaan. Miehet ovat kriisissä, väitetään. Mistä tämä keskustelu on syntynyt? Sotasukupolvi nyt oli omassa kriisissään miesten (isien) ollessa maata puolustamassa, rintamalla. Parempi huonokin isä kun ei isää ollenkaan, saarnattiin.

Moni jäi isättömäksi. Isän ja miehen rooli oli rakennettava rillumarei kulttuurin aikana yliopistoissamme ja seuraten Yhdysvalloista tulvivaa kulttuuria. Me pääsimme omille juurillemme vasta 1980-luvun jälkeen ja edessä oli 1990-luvun syvä lama. Yliopistomme muuttivat maan algoritmeineen.

Vuosituhat vaihtui ja taas edessä oli uusi menetetty vuosikymmen. Rakenna siinä sitten suomalaisen miehen mallia… Pandemiaa hoitavat sitäkin naiset. Algoritmien kieli on taas insinöörien hallitsema ja samalla koko se keitos, jossa algoritmit hallitsevat, on syytä kuvata naisille keittokirjan logiikalla. Nämä jaot teimme jo 1970-luvun Suomessa ja kannamme nyt sen satoa. Välineelliset algoritmien laboratoriotieteet olivat kalleita, humanismi oli halpaa huvia. Siirretäköön naiset sinne ja hoitajiksi. Ongelmaksi tulivatkin juuri algoritmit, jolla sairaalatkin hoidettiin.

Puoluekenttä on jo kauan uusiutunut kaupungeissa vihreitten ja kokoomuksen, maalla ja kaupungeissa perussuomalaisten kautta. Jos tämä esitetään algoritmien kautta ja avulla, se myös selittyisi mm. medialla, joka syntyy algoritmisen rakenteen kautta digiajan ihmeenämme.

Itä-Savo maakuntalehtenä siirtyi digiaikaan jo 1980-luvun alussa sukuni omistuksessa. Möimme sen sitten Toppisten suvulle. Hesari nauroi kehitykselle ja tuli mukaan vasta 2000-luvulla. Naurut loppuivat siihen. Painotalo Forssasta lopetettiin sekin hetken kokeilun jälkeen. Seutukaupungit ja niiden maaseutu kun oli jätetty heitteille.

Menetettiin sukupolvi. Se oli myös menetetty sukupolvemme samalla Helsinkiä seuraten ja sen kauheaa muutosta katsellen Oulusta tai Turusta siellä opettaen ja tutkien. Helsinki pääkaupunkina ja medioineen oli epäonninen ratkaisu suomalaisille. Nyt tätä surkeutta saa seurata pamdemian kautta peläten.

Helsinki oli hidas ja korruptoitunut, täynnä vieraan valtion vaikuttajia ja kryndereitämme. Aiemmin komean Helsingin suunnittelivat rakennusmestarit arkkitehteinamme. Eivä toki arkkitehdit, kuten meitä on sumutettu. Se oli taustalla kun uutta käynnistettiin. Kukaan ei ollut oikeasti kiinnostunut mitä Helsingissä todella tapahtui ja miksi.

Tässä oman aikamme kehityksessä vasemmisto ja keskusta ovat jääneet muista jälkeen. Näin myös se kieli, jota nuoret käyttävät, on jäänyt osalle puolueistamme vieraaksi algoritmeineenkin. Se on uskomatonta eläen vuotta 2021. Olemme kadottaneet jonnekin yli puoli vuosisataa.

Onneksi kouluopetus, korkekoulut eivät tunne sellaista kieltä ja kasvatusta, jossa algoritmit olisi jätetty ulkopuolelle. Näin myös luonnontieteet, fysiikka ja matematiikka, ovat vahvoilla ja perinteinen humanismi ja filosofia oppeineen jäänyt odottamaan uudistajiaan. Heitä ei ole kirjailijoittemme joukossa yhtään. Tosin oli 1990-luvun taitteessa ja 1800-luvulla.

Oikeammin tämä uudistus käynnistyi yliopistoissamme jo 1970-luvulla, jolloin Oulu teknopoliksineen kulki edellä ja Turku perässä, Helsinki seikkaili jossan tsaarin ajan maailmassaan hallintoineen. Se näkyy vielä tänäänkin kaupunkisuunnittelussamme Helsingissä. Se on surullista.

Helsinkiä ei suunnitella arkkitehtien ja alan ammttilaisten kautta vaan sijoittajien ehdoilla. Vanha virkamiesjohto on jopa lähtenyt ulos Helsingistä. Vihreät on Helsingin kaavoitusosasto. Ja se näkyy ja kuuluu myös kohta jopa Hämeessä kauhistellen.

Kun kilpailua ei ole lainkaan, silloin arvokkaille paikoille rakennetaan mitä sattuu. Kartellimainen tilanne ja uuskorporativismi leimaa tätä vihreän Helsingin nykyistä algortmitonta aikaa. Uskomattoman rumaa politiikkaa kaupunkikuvan syntyä seuraten. Nyt saimme hetken lisäaikaa ennen kuntavaalejamme ja voimme pohtia uudelleen, ketä äänestää ja myös miksi.