Perussuomalaiset

Matti Anttonen

Perussuomalaisten puoluekokous

6 kommenttia

Olin viime viikonloppuna Perussuomalaiset rp:n puoluekokouksessa äänivaltaisena jäsenenä paikalla. Ettei tarvitse arvata: äänestin Sampo Terhoa. Syy: arvelin Pohjanmaan kentän äänen tulevan paremmin kuuluviin hänen kauttaan. Näin oli syytä uskoa, sillä Terho tuli käymään ja lähetti alueen lehteenkin juttuja. Halla-ahoakin pyydettiin Vaasaan, mutta ei tullut.

Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi oli minulle yllätys. Sitten onkin tullut lisää yllätyksiä.

Siis mitä puoluekokouksessa tapahtui? Lyhyesti: demokratia toteutui ja valittiin uudet toimihenkilöt puolueeseen. Syitä onkin sitten varmaan moninaisia ja niistä tässä enemmän.

Protesti valtaeliitille ja sanojen pyörittelylle

Halla-aho oli ennen puoluekokousta selkeästi oppositiossa puolueen sisällä. Ja oppositiohan on hyvä paikka suorapuheiselle kriitikolle. Hän oli selkeästi profiloitunut henkilöksi, joka sanoo asiat suoraan. Se, että hänet oli valtamedian taholta aina sivuutettu, oli omiaan lisäämään suosiota.

Halla-aho korosti olevansa vaihtoehto, vaikka hän ei selkeästi sanonutkaan, että mille. Häntä äänestettiin, koska oltiin turhautuneita puolueen johtoon. Sanojen pyörittely ja käänteleminen ei riittänyt perussuomalaisille kannattajille, jotka vaativat suorapuheisuutta, räväkkiä kommentteja ja vaihtoehtoa valtaeliitille.

Protesti junttameiningille

Halla-ahoa äänestivät henkilöt, jotka olivat kyllästyneet puolueen vallankahvassa roikkuneiseen SMP-henkiseen junttameininkiin. Liian usein nuoret ja innokkaat vaihtoehdon esittäjät työnnettiin syrjään päätöksenteossa. Nyt oli sauma näyttää ja äänestää toisin.

Facebook ja reaaliaikainen viestintä

Halla-ahon kannattajat käyttivät sosiaalista mediaa viestimiseen. Sitä kautta he verkottuivat nopeasti ja jakoivat toistensa viestejä. Tämä on nykyajan vaikuttamista ja tämän vaikutus tulee kasvamaan. Painetun sanan merkitys tulee edelleen vähenemään. Tiedoksi niille, jotka eivät tätä vielä tiedä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
#1

No mitä v—–a sä sit täällä viellä teet, eikös sun pitäis kommentoida siellä Terhosen sivuilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

aika moni on ajatellut liittyä persuihin uudelleen kun paskat on poissa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

2019… jotkut teki poliittisen kuoleman.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaakobinpaini
Tyytyväinen
#4

Joskus on hyvä, että puolue hajoaa ja jakaantuu. Kuten eilen A-sudiossa osapuolet kertoivat, niin joillekin siirtyneille oli mitta tullut jo jonkin aikaa sitten täyteen ja puoluekokous oli viimeinen pisara. Elovaara kuvasi hyvin tuntojaan sanomalla, ettei hän oikein ole pitänyt siitä napanuorasta jolla PS – Suomen Sisu – Homma – Vastarintaliike ja muut vastaavat kommunikoivat keskenään. Kun näin vahvasti kokee, ettei arvot puolueessa enää vastaa omia, on parempi lähteä. Parempi myös Jussille, joka nyt voi omiensa kanssa paremmin keskittyä agendaan ja sen terävöittämiseen. Parempi myös Suomelle, sillä nyt voidaan jatkaa toimintaa samalla kokoonpanolla, vaikka rintamerkit hieman vaihtuivatkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#6

Uuvatit on uudelleenmerkitty ruiskukkasella etc.
Voinevat kinuta tukensa uusilta isänniltään kepukokkareilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Vihainen
#5

Matti. Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Kyllä vaihdon syynä on tyytymättömyys, erityisesti Timo Soiniin. Ylimielisyys, omien väheksyntä. Soinin toiminta on ollut sairaan miehen toimintaa. Hänen aikansa oli ohi. Ja junttaus Terhon puolesta kuolemansuudelma. Terho tuhosi tässä poliittisen uransa. Valitettavasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000