Perussuomalaiset

Matias Turkkila

Valokuvia, sinusta ja minusta

Pysyykö Euro kasassa? Tätä asiaa pyöritin Perussuomalainen 6/2014-lehden pääkirjoituksessa.

Vuosia sitten opin, että oikein hyvässä valokuvassa on pikimustaa ja kirkkaan valkoista. Ja kaikkia sävyjä siltä väliltä. Kului hetki ennen kuin opin ottamaan sellaisia kuvia. Vielä pidempään kesti ennen kuin ymmärsin, kuinka hyvä tuo ohje oikein oli.

Pikimustaa ja kirkkaan valkoista. Itkua ja naurua. Syntymän riemua ja kuoleman musertavaa surua. Vastakohtia. Niistä on elämä tehty.
Näin viime viikonloppuna elämää. Satoja Ouluun kokoontuneita perussuomalaisia, valmiina vastaanottamaan lähestyvät vaalit. Miehiä, naisia, vanhuksia. Taaperoita, ensiaskeleitaan hapuilevia. Ja kuulin Nils Rosvallista, tamperelaisesta perussuomalaisesta, joka tuupertui vapun vaalitilaisuudessa maahan, eikä enää sijoiltaan noussut.

+++

Pysyykö euro kasassa? Tätä kysymystä Pellervon taloustutkimus tutki perussuomalaisten pyynnöstä viime vuonna. Äärimmilleen typistetty vastaus: riippuu EU-maiden kilpailukykyeroista. Jos Etelä-Euroopan maat saavat teollistuneen pohjoisen kiinni, eurolla on mahdollisuus. Jos käy toisin, joutuvat euromaiden hallitukset toistuviin, poliittisesti erittäin vaikeisiin tulonsiirtoihin euromaiden välillä.
Eurovaluuttaan liittyvistä kiusallisista ongelmista on julkisuudessa tyypillisesti vaiettu, mutta on ilahduttavaa, että perussuomalaisten tutkimuksen jälkeen on ilmestynyt uusi, rohkea ulostulo. Uunituore kokoomuksen ajatuspajan julkaisema Euron tulevaisuus -kirja ottaa todella rajun sivuaskeleen emopuolueensa europolitiikasta ja kertoo siitä, mitä on edessä. Tekijät edustavat Suomen talousasiantuntemuksen raskasta sarjaa. Kirjan mukaan Suomella on edessään kolme tietä, joista yhdelle on käytävä:

1. Pysyttely mukana kehityksessä kohti liittovaltiota
2. Yksipuolinen irtautuminen liittovaltiokehityksestä
3. Välitön ero eurosta

Vaihtoehdot ovat vähissä. Ensimmäinen vie Suomea kohti asemaa Saksan pohjoisena osavaltiona. Toinen vaihtoehto tarkoittaisi paluuta alkuperäisen Maastrichtin sopimuksen periaatteisiin – itsenäisten valtioiden unioniin vailla yhteisvastuuta – eli tulonsiirtoja maiden välillä. Tällaista vaihtoehtoa ei tulevaisuuden EU:ssa ole välttämättä enää tarjolla. Niinpä ainoa keino yhteisvastuun välttämiseen saattaa olla eroaminen eurovaluutasta.

Perussuomalaiset ovat selkein sanoin irtisanoutuneet liittovaltiokehityksestä, samoin yhteisvastuusta. Jos pelastuspakettipolitiikka muodostuu pysyväksi tai jos euroalue liikkuu selvästi liittovaltion suuntaan, perussuomalaiset ovat valmiita harkitsemaan oma-aloitteista eurosta eroamista. Tämän linjan takana puolue on pysynyt jo pitkään, ja sillä on ollut hintansa.

Timo Soini paljasti äskettäin, että perussuomalaisille tarjottiin vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa viittä tai kuutta ministerin paikkaa. Kuten tunnettu on, kynnyskysymykseksi nousi kiista kriisimaiden tukipaketeista. Mutta niin vahva oli kokoomuksen tahto jatkaa tukipaketti- ja liittovaltiolinjalla, että se kokosi mieluummin ympärilleen yhteistyökyvyttömän, sittemmin pirstoutuneen sateenkaarihallituksen. Lopputulos on yhtälailla tunnettu – hallitus on kolmen vuoden tuskaisen pusertamisen jälkeen niin henkisessä kuin moraalisessakin umpikujassa.

SDP valitsi tukipakettien tien, ja on saanut maksaa tästä hirvittävää sisäpoliittista hintaa. Maksun aika on nyt tullut. Mutta toisin kuin kriisimaa Kreikalle, SDP:lle ei löydy pelastavaa enkeliä, joka olisi valmis pumppaamaan rajoittamattoman määrän euroja ja hyvää tahtoa pelastaakseen uppoavan laivan.

Keskustan uutteruus liittovaltion rakentajana on omaa luokkaansa, eikä asia laajuutensa vuoksi sovi tähän lyhyeen pääkirjoitukseen. Asiasta onkin julkaistu torstaina 15.5 kokonainen tutkimus.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000